Me kaksi ja muut

15. Raivohirviö Benjamin

A/N: uudelleenkirjoitin tän luvun, jonka takia se nyt ilmestyi uudelleen. Tähän kirjaan ei tuu enää jatkoa, mutta mun profiilista löytyy jatko-osa Vekun näkökulmasta

ily
imberymber

○●○

Kun mä heräsin, oli vähän hämärää, vaikka makuuhuoneen sälekaihtimet olivat auki.

Sängyssä ei ollut ketään mun vieressä, ja näytti siltä, ettei ollut ollut hetkeen.

Mä olin kääriytynyt koko peittoon ja makasin leveästi, vallaten lähes koko sängyn pitkällä vartalollani. Mä mietin, olinkohan mä tiputtanut Vekun yöllä sängystä.

Mun sydänalaa kouraisi inhottavasti.

Nousin ylös sängystä ja yritin viikata peiton parhaani mukaan kuulustellen samalla hiljaista asuntoa. Mä olin varma, että Vekku oli täällä, sillä oli lauantai, eli sillä ei voinut olla koulua - jos se edes kävi sellaista.

Mun olo oli aika tasapainoton hiippaillessani makuuhuoneen ovelle. Tilanne oli sekä epämiellyttävä että outo. Mä olin jälleen herännyt väärästä sängystä baari-illan jälkeen. En ollut ylpeä teoistani.

Lisäksi epävarmuutta ruokki Vekku, josta mä en vain ottanut selvää. Kaiken päälle pitikin olla ne kummalliset tunteet, jotka tuntuivat heränneen yllättäen kuin prinsessa Ruusunen unestaan.

Välillä ne epämiellyttävät tunteet tuntuivat päivänselville ja täysin luonnollisille. Mä osasin nimetä ja tunnistaa ne, ja ehkä jollain tasolla alitajuntaisesti myöntää niiden olemassa olon. Ne eivät olleet vain haaveita ja sairaita fantasioita, vaan ne olivat todellisuus. Ne olivat ihan oikeasti olemassa. Ne tunteet, joita mulla oli Vekkua kohtaan.

Heti avatessani makuuhuoneen suljetun välioven, mun sieraimiin leijaili herkullinen ruuan tuoksu. Kävelin sitä seuraten pieneen keittiöön.

"Huomenta, unikeko", Vekku hymyili hellan äärestä.

"Oh gosh", mä huokaisin, samalla hieroen silmistäni viimeiset unenrippeet pois.

"Se on ihan hyvä lempinimi", se virnisti ja siirsi katseensa jälleen kanaan, jota se oli paistamassa.

"Aivaan", vastasin hieroen ohimojani.

"Onko paha darra? Annoin sun ainakin nukkua pitkään ja yritin olla hiljaa", Vekku kertoi.

Vilkaisin kelloa ja huomasin sen olevan jo yli puolen päivän.

"Vittu, nukuinko mä näin pitkään?" vilkuilin epäuskoisesti kelloa.

"Eiks meillä oo treenitkin tänään? Ainakin oon sitten pirteä. Mä en herää yleensä näin myöhään. Vissiin täällä mua nukuttaa jostain syystä hyvin."

"En oo varma, pitäiskö uskoa sua. Mä en tiedä, pystyykö tossa metrin levysessä sängyssä nukkumaan kaks ihmistä mitenkään mukavasti."

"Mä ainakin nukuin loistavasti", hymisin vielä vähän unenpöpperöisenä.

"Hyvä että sä sentään. Mulla oli kylmä, kun sä varastit yöllä kaiken peiton", se marisi, ja mä nauroin sen kanssa.

"Voitko kattaa pöydän? Lautaset on yläkaapissa ikkunan vasemmalla puolella ja aterimet tossa", se osoitti kädellään mulle laatikkoa säädellessä hellan levyjä toisella kädellä.

"Tarviitko sä muuten särkylääkettä?" punatukkainen poika vielä huolehti. Se oli kiltti liiankin kanssa.

"En mä nyt niin paljon juonut", hymyilin ja läpsäisin sitä leikkisästi ottaessani aterimia meille.