Enkelisuudelma

6 - perhesuhteet

editoitu 6.6.22

<3

Jasper

Kun mä herään aamulla auringonvaloon joka siivilöityy mun ikkunan sälekaihtimien takaa, mä en voi olla hymyilemättä. Mä makaan selälläni, ja Henri makaa puoliksi mun päällä. Sen käsi lepää mun rintäkehällä ja jalka menee vyötärön ylitse. Jos se siirtyisi siitä hieman alemmas, saattais mulla olla jo vähän kuumemmat oltavat. Se on älyttömän upean näköinen. Henrin pää on mun kaulan alla ja mä kuulen kuinka se tuhisee. Sen ruskeat kiharat kutittelee mun leukaa sekä kaulaa, mutta se ei haittaa, tuntuu pikemminkin vain suloiselta. Eilinen ilta oli jotain mitä mä en edes voisi kuvitella. Henrin kaveri Minttu oli niin huvittava kun se yritti muka huomaamattomasti saada Henrin mun luo, mutta se oli myös lämmittävää. Ainakin mä tiedän nyt, että Henrillä on ees joku joka ottais sen kaapistatulon mukavasti. Tai niin mä ainakin uskon että se on kaapissa. En mä itsekään siitä pidä meteliä, mutta jos joku kysyisi niin kai mä sen voisin mainita. Loppujen lopuksi mä oon ihminen joka ei niinkään välitä muiden mielipiteistä - tai ainakin yritän olla välittämättä. Paitsi Henrin. Sen jätkän mielipide merkkaa nyt enemmän kuin mitään.

Mä makoilen paikallani vielä puoli tuntia ja silittelen kuvioita Henrin paljaaseen selkään kun se säpsähtää hieman ja avaa silmänsä. Sitten mä kuulen sen käheän aamuäänen mun leuan alta kun se kurottautuu hieman ylöspäin nähdäkseen mun kasvot. Sen jalka liikahtaa saaden mun alakropan ihan tuleen, mutta mä en sano vielä mitään.

"Paljonko kello on?" se kysyy mahdottoman söpön näkösenä. Sen silmät on puoliummessa ja kiharat ihan vallattomina. Mä vilkaisen seinäkelloa ja ilmoitan sitten ajan.

"Puol kymmenen."

"Ai, hyvä", se mumisee ja lysähtää sitten takas mun päälle. Se ei ahdista mun rintakehää, pikemminkin luo mulle ihanan olon kun se makaa miltei mun päällä. Se liikauttaa jalkaansa taas alaspäin jolloin mä joudun liikahtamaan hieman ja vien mun huulet ihan sen korvan juureen.

"Jos sä jatkat tota sun jalan liikuttelua niin mun on kohta ihan pakko nousta."

Mä tunnen kuinka Henri hätkähtää, se on niin viaton ja jotenkin puhdas. Se siirtää jalkansa pois mun päältä niin varovasti kuin osaa ja pyytää sitten anteeks hieman nolostuneena.

"Ei se haittaa. Mun kroppa nyt vaan käy ylikierroksilla aina kun me ollaan tällä tavalla lähellä", mä selitän. "Joka ei siis haittaa, tietenkään", kiirehdin lisäämään. Mä pidän siitä tosi paljon kun Henri on mun lähellä, totta kai.

"Aa, okei sitten", Henri huokaisee helpottuneena.

Se pitää kättään yhä mun rinnan päällä mutta jalkansa se pitää omalla puolellaan. Sen sormet hipelöi mun ihoa piirrellen siihen sormella kuvioita. Sitten, ihan yhtäkkiä se siirtää huulensa mun kaulalle luoden pientä polkua ylöspäin aina leukaan asti ja aloittaa saman roundin alaspäin. Se tuntuu ihan tajuttoman hyvältä, ja mä en voi hillitä itseäni kun tunnen sen hampaat mun iholla samaan aikaan sen huulien kanssa, vaan multa pääsee vaimea voihkaisu. Se innostuttaa Henriä vaan entisestään, ja lopulta mun on pakko työntää sitä hellästi kauemmas. Henri nostaa silmänsä muhun hätäisenä ja mä huomaan heti että se luulee tehneensä jotain väärin.

"Älä ymmärrä väärin", mä sanon lempeästi, "toi tuntuu todella hyvältä, mutta mä haluan myös tuntea sut kunnolla ettei sulle tule sellanen olo että sä oisit vaan joku mitä mä käytän tuomaan mielihyvää." Henri tuijottaa mua hetken aikaa ja hymyilee sitten hieman posket punehtuen. Se on aikamoinen muutos äskeiseen.