Enkelisuudelma

25 - lupaatko?

editoitu 25.6.22

<3

Henri

Mä herään aamulla siihen ettei Jasperia näy sängyssä enkä mä näe sen ihania silmiä ensimmäiseksi kun mä nousen istumaan silmiä siristellen, ja hetken mä luulen olevani yksin.
Yhtäkkiä huoneen ovi avautuu ja Jasper kävelee sieltä tarjotin käsissään erittäin keskittynyt ilme kasvoillaan. Se näyttää todella söpöltä mustassa hihattomassa paidassa ja harmaissa collareissa ja mä joudun taas hetken muistuttamaan itseäni siitä ettei tää ole unta. Jätkän huomatessa mun olevan hereillä se laskee tarjottimen pöydälle ja tulee antamaan mulle aamusuudelman. Se maistuu ihan kahvilta sekä tupakalta ja mä vetäydyn irti siitä katsellen sitä kuin salapoliisi konsanaan.

"Mistäs sä olet röökiä saanut?" mä kysyn leikkisänä ja saan Jasperin pyöräyttämään silmiään. Se naurahtaa ja nappaa tarjottimen laskien sen vuorostaan sängylle.

"Olli heitti eilen pari kun arveli sen olevan sen Danielin kohtaamisen jälkeen ihan ansaittua", se hymähtää asetellessaan astioita paremmin muumien kuvilla peitetylle tarjottimelle.

"Niin tietysti", mä mumisen vähän nolona ja tunnen oloni hitusen tyhmäksi, sillä en mä halua Jasperin luulevan että mä jotenkin tuomitsen sitä tai jotain. Se ei polta enää säännöllisesti, ja mä haluaisin sen lopettavan ihan kokonaan. Joskus se kyllä tarvitsee röökiä hermoihinsa, ja tietenkin mä hyväksyn sen.

Se ei kuitenkaan näytä loukkaantuneen mun sanoista (taas syvällistin asioita liikaa) vaan asettaa tarjottimen mun syliini. Siinä on lautanen jolla on kaksi ruisleipää kurkun ja paprikan kanssa, toinen lautanen jolla on neljä piparia koristelluin eri kuorrutteilla ja kaksi kuppia kahvia. Mä katson sitä ja sen jälkeen Jasperia joka näyttää tosi söpöltä istuessaan sängyn laidalla ja vilkuilessa mua jopa jännittyneen oloisena - niin kuin mä en tästä pitäisi.

"Ihan kaikkea parillinen määrä", mä kiusoittelen sitä ja saan vielä yhden, ihanan pehmeän suukon huulilleni.

"Totta kai, mehän ollaan pari eikö vain?" Jasper kysyy muina miehinä saaden mut hyppimään melkein ikkunasta ulos tekemään jotain voitontanssia.

"Niinhän me taidetaan olla."

Me syödään rauhassa aamupala ja jutellaan kaikesta mahdollisesta. Mä kyselen Janeten kuulumisia ja Jasper kertoo siskollaan menevän hyvin ja että tyttö on pari viikkoa sitten palannut kouluun ja siellä kuulemma on mennyt hyvin. Santeria ei ole näkynyt sen poliisikuulustelun jälkeen lukiolla ollenkaan ja jotkut puhuu sen vaihtaneen Kouvolaan kouluun. Mä sipaisen hiukset pois Jasperin otsalta ja mainitsen että se olisi ihan hyväkin asia ja se vastaa siihen että niin varmaankin.

"Vaihdettaisko nyt viimein ne lahjat?" Jasper lopulta kysyy enemmän innoissaan kuin Minttu eilen rikkinäisessä puhelimessa saaden mut nauramaan. Mä siirrän tyhjän tarjottimen sylistäni ja naurahdan.

Mä annan tietenkin myöntävän vastauksen ja katselen kun se ryntää vaatekaapilleen avaten sen ja kaivaen alimmalta hyllyltä hopeisen lahjakassin. Jasper kävelee mun luokseni antaen sen samalla pussaten mua huulille ja kuiskaten: "hyvää joulua". Mun sydän meinaa sulaa samalla kun mä avaan huolella sidotun kassin. Sisältä pilkistää ensimmäisenä valkoiset valokuvakehykset jonka alareunassa on yksi musta sydän, ja Jasper kaivaa yöpöytänsä laatikosta kuvan meistä jonka Janette otti yksi päivä mun ollessa Jasperilla käymässä. Me maataan sängyllä silmät kiinni ja mä olen Jasperin kainalossa, sen pitäessä toista kättään niskan takana. Koko kuva on täydellinen ja mun on pakko köhäistä hieman etten rupea pillittämään. Jasper vain hymyilee kuin naantalin aurinko ja mä kaivan kassista toisen esineen joka on musta, pieni rasia. Se menisi melkein jostain sormusrasiasta, mutta kun mä sen avaan, sieltä paljastuu maailman kaunein rannekoru jota mä olen nähnyt. Mä nostan sen varovasti rasiasta katsoen kolmea pientä koristetta jotka roikkuu hopeisessa ketjussa. Perhonen, lumihiutale ja sydän.