Enkelisuudelma

13 - paluu

editoitu 20.6.22

<3

Jasper

Mua jännittää todella paljon. Me istuskellaan Matiaksen kanssa sen keittiön pöydässä ja juodaan vielä aamukahveja, Matiaskin selailee aamulehteä seesteisen oloisena vaikka musta tuntuu siltä kuin aikapommi tikittäisi mun sisällä. Nyt on maanantai, ja mä olen palaamassa takaisin kouluun parin viikon jälkeen. Henri on infonnut mua meitä koskevista juoruista, kuulemma ihmiset on jo rauhoittuneet vaikka kaikki tykkääkin puhua kaikesta taphtuneesta. Myös juoruja on lähtenyt liikkeelle - tietenkin. Henrin naaman pulpahtaessa mun mieleen mun huulet kääntyy automaattisesti ylöspäin ja sydämenlyönnyt rauhoittuu aavistuksen. Neo tulee pöydän alta nuolemaan mun kättä ja mä silittelen villakoiraa samalla kun pistän snäpin Henrille.

Hei söpöö voidaaks me nähä ennen koulun alkua?

Mä jään odottelemaan vastausta ja vaikka mä uskonkin Henrin vastaavan myöntävästi, mua jännittää silti. Meidän juttu on mulle edelleenkin niin utopistinen juttu, varsinkin nyt kun se on jo puoliksi ulkona. Puhelin kilahtaa ilmoituksen merkiksi ja nähtyäni vastauksen mä nousen kiireesti pöydästä ja vien kahvikuppini altaaseen.

Joo toki :] Koulun takana?

"Mihin sä meet?" Matias huhuilee mun perään kun mä menen eteiseen ja alan vetää harmaata kevyttoppatakkia päälleni jonka mä ostin käydessäni Henrin kanssa kaupoilla. Se osti samanlaisen, mutta mustan. Mä solmin kengännauhani ja nappaan avaimet oven viereisestä koukusta.

"Kouluun jo ajoissa! Sinne menee täältä kyl busseja, niin sun ei tarvi heittää. Moro!" Matias hymyilee ja kohottaa mulle kahvikuppiaan mun vain virnistäessä ja poistuessa asunnosta.

Sitten mä kiirehdin ovesta ulos ja heilautan sen kiinni lähtien ravaamaan portaita alas. Ulkona on kylmä mutta mä pysyn lämpimänä hölkätessäni kevyen matkan bussipysäkille ja vilkaisen kelloa. 8.20. Jos mä olisin kymmenessä minuutissa koululla, meillä olisi ainakin puoli tuntia aikaa olla rauhassa ennen muita. Mua värisyttää kun mä kuvittelen miten mä saisin suudella sitä ja tuntea sen lähellä itseäni.

Me ollaan kyllä nähty jo julkisesti Henrin kanssa, mutta ei niinkään näytetty läheisyyden merkkejä laskematta pieniä juttuja. Ei se mua haittaa, koska mä tiedän että Henrille kokonaan kaapista ulostulo on vaikeampaa kuin mulle. Kuitenkin mä haluaisin jo näyttää kaikille kuinka paljon mä välitän siitä. Vaikkakin se mun paniikkikohtaus ennen kaikkea tätä paskaa näytti että mullakin on omat mörköni asiaan liittyen. Maisemat vilahtelee nopeasti ohi kun mä naputan jalkaani malttamattomana odottaen että pääsisin jo koululle. Mun nojatessa bussin ikkunaan mä värähdän hieman sen kylmyydestä. Kelit on alkanut kylmenemään kunnolla ja aamuisin on jo kuuraa maassa sekä vesilätäköt jäätyneenä jotka kielii tulevasta talvesta.

Mä saavun koululle suunniteltuun aikaan eli puol yheksän. Bussikuski toivottaa mulle hyvää päivänjatkoa ja mä vastaan samoin astuessani ulos. Mä meinaan heti liukastua ja joudun ottaa tukea katoksen tolpasta, täällä onkin näköjään vähän riskialtista tennareilla, pitäs pian vaihtaa talvikenkiin. Hipsin koulun taakse välttäen jäisiä kohtia parhaani mukaan. Mä saavun sinne suhteellisen ehjänä ja näen pienen matkan päässä tupakkapaikan ja katson sitä kaihoisasti. Äiti on vieläkin vihainen koko röökijutusta niin että mä en ole polttanut hetkeen muuta kuin pummittuja. Mun ajatukset alkavasta nikotiinivieroituksesta katkeavat kun mä näen Henrin tulevan toiselta puolelta mua kohti. Se näyttää mahdottoman söpöltä kun sillä on sen mustat maiharit, musta pipo ja musta kevyt toppatakki. Vaikka luulisi sen asun olevan synkkä, se on Henri. Mä hymyilen kun jätkä kävelee leppoisasti mun luokse kädet taskuissaan.