Jiko - I love you more than myself

Tunteiden riepoteltavana

Niko halaa minua tiukasti ja yrittää lohduttaa minua. Istumme edelleen Nikon keittiön lattialla. On mennyt varmaan yli puoli tuntia siitä, kun lyyhistyin tähän lattialle. Olen aivan hirveässä häpeän vallassa. Minua hävettää kuinka reakoin niin pienestä niin suuresti ja aloin itkemään kuin pikku vauva. En voi käsittää miten ihana Niko on, kun hän huolehtii ja lohduttaa minua tällä lailla. Tästä lähtien minun on pakko pystyä salaamaan pahan oloni paremmin Nikolta. En halua olla vaivaksi hänelle ja en halua hänen olevan huolissani minusta. En tiedä miten selitän tämän Nikolle jotta hän uskoisi, että minulla on kaikki hyvin vaikka ei oikeasti ole. En ainakaan jaksa sitä tänään miettiä taikka kertoa. Päätän, että en puhu enää mitään tänään. Muutenkin olen kauhean uupunut. Huokaisen syvään ja hautaan pääni syvemmälle Nikon hiuksiin. Niko kallistaa päätänsä minun päätäni vasten. Hänen hiukset kutittelevat kasvojani, mutta en jaksa pyyhkäistä niitä pois. Sen sijaan nautin Nikon hiusten tuoksuta ne tuovat lisää lohtua minun olooni. Kiedon käteni hänen alaselän ympärille ja tunnen hänen käsiensä tiukentavan otetta ympärilläni. Siinä me ollaan lattialla toisiimme kietoutuneena. 

"Joko mentäisii nukkuun?" Niko kysyy minulta ja nyökkään vastaukseksi. Niko irrottautuu varovasti meidän halauksesta ja nousee seisomaan. Hän ojentaa minulle kätensä jotta hän pystyy vetämään minut pystyyn. Otan hänen kädestä kiinni ja ponnistan itseni pystyyn. Olen niin väsynyt, että en meinaa pysyä pystyssä. Onneksi Niko taluttaa minut hänen parisänkyynsä ja peittelee minut. Lopuksi hän antaa suukon poskelleni ja kiertää toiselle puolelle sänkyä. Tunnen hänen laskeutuvan sängylle ja laittavan itselleen peittoa päälle. Hetken päästä  tunnen hänen käden kietoutuvan ympärilleni ja kuulen Nikon ihanan tuhinan. Katson hetken aikaa tuota nukkuvaa maailman suloista miestä ja en voi vastustaa kiusausta antaa hänelle suukkoa nenänpäähän. Sen jälkeen hän nyrpistää nenäänsä tosi suloisesti unissaan. Yritän itsekin nukahtaa, mutta päässäni liikkuu liikaa ajatus siitä mitä vastaan huomenna Nikolle, koska olen varma, että hän kysyy vielä sitä minulta. Katson yöpöydällä olevaa kelloa ja se näyttää oleva 03.33. Ummistan silmäni kiinni ja yritän keskittyä Nikon rauhalliseen hengitykseen. Vihdoin nukahdan levottomaan uneen.

Herään säikähtäen unesta ja ponkaisen nopeasti istumaan. "Hei Joonas, ei mitään hätää. Se on vaan mää ja sä oot turvassa, mut oot vaan mun luona etkä kotonas." Niko sanoo ja istahtaa viereeni sängylle. Hieron väsyneenä kasvojani ja haukottelen. Huomaan, että on valoisaa ja mietin, että kuinka myöhään oikein nukuin. Unirytmini on muutenkin ihan perseestä. "Mitähänkö se kello mahtaa olla" kysyn Nikolta. "Kohta varttin yli kakstoista. Mä en halunnu herättää sua aikasemmin, koska aattelin et oot unen tarpeessa" Niko vastaa ja silittää minua selästä. Hymyilen hänelle kiitokseksi. Hän hymyilee minulle takaisin. "Mä tein sulle aamupalaa nii sit ku jaksat nousta niin voit mennä suoraan keittiöön syömään" Niko kertoo minulle ja sulan siihen kuinka huomaavainen hän on. "Kiitos Niko ihan super paljon" vastaan hänelle. Hän hymyilee ja sipaisee minun poskeani. "Eipä mitään" hän vastaa. Päätän nousta sängystä ja suuntaan keittiöön ja huomaan Nikon jättäneen keittiö pöydälle minulle aamupalaa. Istun pöydän ääreen ja näen edessäni kaksi voileipää ja sitten myös vähän viinirypäleitä. Huomaan Nikon tulevan myös keittiöön. "Haluuks sä  juua tuoremehua vai kahvia sun aamupalan kaa" Niko kysyy minulta. "Taijan ottaa kahvia, kiitos." Niko nyökkää ja ottaa kaapista kaksi muumi mukia. Hän kaataa kahvia minulle ja itsellensä. Sitten hän ojentaa toisen minulle ja hän asettuu istumaan minua vastapäätä olevalle tuolille keittiön pöydän ääreen. Syön vain toisen leivistä ja viinirypäleet, koska vieläkään minun ruokahaluni ei ole palannut. 

Istumme hiljaa keittiön pöydän ääressä ja joimme kahvia. Niko rikkoo hiljaisuuden kysymällä, että haluunko puhua siitä eilisestä. "Ihan totta Niko mulla on kaikki hyvin oon vaan niin väsyny. Sitä paitsi me ollaan menossa euroviisuihin joita kattoo melkein kaikki. Sit on viä meidän uus albumi saatava julkastua ens vuodeks nii täs on vähä kaikkee mitkä viä mun voimia. Joten älä huoli jooko?" Yritän vakuuttaa Nikoa selitykselläni väsymykseen ja luulen, että tämä kaikki myös liittyy siihen. "Mä tunnen sut Joonas. Mä tiedän, että sä oot aina äänessä ja sekoilemassa ensimmäisenä jossain. Sä tuot iloa kaikkien päivään sun ihanalla hymyllä ja hauskoilla vitseilläs. Sä et oo koskaan itkenyt noin vaikka mitä pahaa on tapahtunut ja paljon muuta mitä sä oot tehnyt ennen. Nykyään sä oot enimmäkseen hiljaa ja vetäydyt omiin oloihin ja sulla on enemmä poissa oleva katse verrattuna siihen sun säihkyvään katseeseen joilla katsoit kaikkee täällä maailmassa. Olen todella huolissani susta Joonas." Niko sanoo ja näen ja kuulen hänestä tämän huolen. "Niko, mä oon kunnossa mulla on vain pientä kevät väsymystä. Jos mul ois oikeesti joku hätänä mä kyl kertoisin sulle. Älä huoli ja jos mulle tulee jotain sellasta missä mulla on jotakin hätänä niin mä lupaan kertoa sulle siitä" Valehtelen hänelle melko uskottavasti. "No okei sitten, mut lupaatkin kertoa sit heti mulle." Niko kysyy minulta vakava ilme kasvoillaan. Nyökkään hänelle ja yritän antaa hänelle mahdollisimman iloisen hymyn ja Niko vastaa siihen hänen kauniilla hymyllään. 

Istun pianon ääressä soittamassa sillä jotain omia keksimiä sävelmiä kuulokkeet päässä. Nostan katseeni ja näen Nikon ottavan kuvia minusta. Käsken hänen näyttää ne minulle ja ne näyttävät minusta siltä, että voisin jopa julkaista ne Instagramissani. Pyydän Nikoa lähettämään kuvat minulla. Sen jälkeen avaan Instagramin ja valitsen Nikon ottamat kuvat. Laitan kuvatekstiksi 'waking  up my inner mozard' ja julkaisen kuvan. Laitan sen jälkeen puhelimeni pois sillä Joel tuli paikalle ja hänellä on jotain tärkeää asiaa. "Kuulkaas jätkät me ollaan tasan kahden viikon päästä Rotterdamissa. Tänään tuli varmistus asiasta et lennot, hotellit ja kaikki muut on hoidettu. Nyt me ollaan oikeesti menossa kohti sitä meidän suurta unelmaa. Ei vittu jätkät tästä tulee vielä ihan super siistii!!" Joel paasaa ihan innoissaan ja korkkaa bissen. Kaikki nousee pystyyn ja alkaa hehkuttaa sitä mitä meillä on tulossa. Kaikki käy hakemassa bissen paitsi minä istun lamaantuneena paikallani. Aika on jotenkin mennyt niin nopeasti, että en ole osannut tajuta et euroviisut ovat jo niin pian. Tunnen paniikin kasvavan sisälläni. Minun oli pakko päästä pois jätkien luota, joten ryntään vessaan. Onneksi muut ovat niin hurmoksessa, että he eivät huomaa poistumistani. Suljen oven ja nojaan vessan viileätä seinää vasten ja alan sitä pitkin valumaan vessan lattiaa kohden. Hyperventilaatioin vessan lattialla ja koko kroppani alkoi tärisemään. Kaikki tuntui aivan hirveältä. Kuulen koputuksen oveen. "Onks sull Joonas kaikki hyvin" kuulin Nikon äänen sanovan oven toisella puolen. En pystynyt vastaamaan koska paniikki kohtaukseni oli niin raju. Yritän hapuilla vessan lukkoa auki mutta siitä ei meinaa tulla mitään. 

Juuh tota tästä luvusta tuli ny tämmönen...

Must tuntuu et tää tarina junnaa vaan paikoillaan, mut ehkä mä keksin tähän jotain lisä sisältöö... Mä en halua et tästä tulee tylsä tarina joten kertokaa vaan jos tää on jo tylsä teidän mielestä.

Ei mul muuta, moikkaa!! :) 

Ps. Kiitos taas super paljon että luit tätä mun tarinaa ❤️😘