Jiko - I love you more than myself

Kylään

Nousen sohvalta hieroen niskaani. Sohva ei ole ehkä mukavin paikka nukkua. Käännän päätäni ensi oikealle ja sitten vasemmalle naksauttaen niskani. Otan pöydältä puhelimeni ja huomaan kellon olevan 13.15. Isäni on tulossa hakemaan minua 14.00. Aluksi minä ajattelin, että menen vanhemmilleni bussilla, mutta sitten tajusin etten minä voikaan mennä ilman, että se aiheuttaisi ilon  sekaista hysteriaa kanssamatkustajissa. Olen menossa sitä ennen suihkuun, jottei äiti saisi sydänkohtausta nähtyään rasvaisen hiuspehkoni. Suuntaan kylpyhuoneeseen ja riisun itseni alastomaksi. Siirryn suihkuun pesemään itseäni. Peseydyttyäni pujahdan kylpytakkiini. Otan hammasharjan ja hammastahnan pestäkseni hampaani. Niitä pestessä tuijotan itseäni peilistä. En missään nimessä ole mikään hyvän näköinen. Olen ruma ja iljettävän näköinen rölli. Minulla on ihan hirveän näköinen sänkikin kasvanut. En jaksa eikä minulla ole aikaa ajaa sitä pois tällä hetkellä. Se saa jäädä myöhemmäksi. Rasvaan vielä pikaisesti vasemman käden käsivarren arvet. Se on kieltämättä hirveän näköinen, mikä oksettaa minua. Toisaalta ilman viiltelyä en olisi selvinnyt tästä kaikesta se on selviytymiskeinoni. Tehtyäni loput aamutoimeni heitän päälleni hupparin ja reisitaskuhousut. Se on liian lämmin vaatetus verrattuna säähän, mutta mitään muuta  ei ole puhtaana ja t-paitoja en pysty enää käyttämään. Mietin, että söisinkö minä jotain, mutta muistankin, että jääkaappi olikin tyhjä. Ihan hyvä vaan, parempi vaan, että syön vähemmän. En ansaitse ruokaa. Sen sijaan juon kaksi lasillista vettä, jotta tuntisin oloni kylläiseksi. 

Olen saapunut vanhemmilleni. Jaloissani pyörii maailman lempein ja suloisin koira, Turre. Se on noin 8-vuotias. Se on minun vanhempieni koira. Turren häntä heiluu iloisesti ja se kerjää rapsutuksia minulta. Kyykistyn kyykkyyn Turren pään tasolle ja saan siltä perusteellisen naamapesun. Turre puskee minua kuonollaan lempeästi rintaan, mikä saa minut horjahtamaan persuksilleni. Naurahdan tuolle suloiselle otukselle. "Turrella on ollutkin sua jo kova ikävä" äiti sanoo hymyillen. Nousen lattialta seisomaan ja annan äidin halata minua. "Niin minullakin sitä ja teitä" vastaan heille. "Oot tainnnut kotiutua jo kunnolla pitkän reissun jälkeen ku oot jo kerenny kasvattaa partaa ja vaatetus on aivan liian lämmin tähän keliin. Aurinko porottaa taivaalta ja on muutenkin tosi lämmin. " isä sanoo pilke silmäkulmassa. "Aah joo. Ei täs oo paljoo kerenny kattoo peiliin ja nää oli ainoot vaatteet mikkä oli puhtaana" selitän isälle. "Joonas rakas tuu keittiöön sieltä, täälä on jo kahvit keitetty" äiti huutaa keittiöstä. Siirryn eteisestä isän perässä keittiöön. Istahdan pirtti pöydän ääreen ja annan äidin kaataa kahvia muumi mukiin. Vanhempieni talo on sekoitus uutta ja vanhaa. Muuten kaikki on nuorekasta ja uutta, esimerkiksi vanhoja elementtejä on tämä pirttipöytä, puuhella ja kauniit ryijyt seinillä. Äiti ja Isä istuvat minua vastapäätä hörppien tyytyväisenä kahviaan. Äitini tarjoaa minulle pullaa, mutta kieltäydyn pudistamalla päätäni. Näen äitini kasvoilla hetken aikaa, mutta se katoaa nopeasti pois, kun hymyilen hänelle rauhoittavasti. Olen mestari piilottamaan tunteeni muilta sillä en halua vaivata niillä muita. Minusta muutenkin tuntuu siltä, että en voi syödä enkä ansaitse ruokaa.

Olen takaisin kotonani ja kävelen turhautuneesti keittiön ja olohuoneen välillä. Mieleni tekee heitellä ja paiskoa ympärillä olevia esineitä ympäriinsä. Minulla on todella paha olla ja syyllisyys kalvaa sisintäni. Olin onnistunut rikkomaan vanhemmillani äitini erittäin tärkeän ja arvokkaan maljakon leikkiessäni liian vauhdikkaasti Turren kanssa. Kompastuin mattoon ja kaaduin päin kirjahyllyä jonka hyllyllä oli se kyseinen maljakko. Nyt se on palasina. Miksi minä onnistun aina pilaamaan kaiken. Äitini järkyttyi aika pahasti tapahtuneesta vaikka isäni yritti vakuutella, että se on vielä korjattavissa. Minun vanhempani ovat liian hyviä minulle, en ansaitse heitä. Kunpa he olisivat saaneet paremman lapsen kuin minut. Olen vain tuottanut pettymyksen olemalla näin epätäydellinen ja huono. Minä tekisin vain palveluksen kaikille ihmisille, jos kuolisin pois. Silloin olisin poissa. Ei tarvitsisi tuntea enää kipua tai yksinäisyyttä. En tule koskaan olemaan tarpeeksi hyvä muille, minun olisi vain parempi kuolla. Haen kylpyhuoneesta purkin, jossa on vahvoja unilääkkeitä. Voisin ottaa yliannostuksen. Kituisin hetken aikaa samalla hiljalleen kadoten koko maailmasta pois. Minulla ei ole mitään estettä sille. Maailma on parempi paikka ilman minua. Avaan lääkepurkin ja kaadan käteni täyteen lääkkeitä. Toisessa kädessäni on lasillinen vettä. Anteeksi kaikille jotka tulevat suremaan päätöstäni, mutta ihan totta se on vain parempi näin. En enää onnistuisi satuttamaan muita, eikä minun tarvitsisi enää kestää pahaa oloa. Näin se vain menee. Sitä paitsi ketä kiinnostaa olenko hengissä vai en. Olen juuri laitamassa kourallisen lääkkeitä suuhuni, mutta puhelimeni alkaa soimaan. Huomaan soittajan olevan Aleksi. Päässäni lyö hetken aikaa tyhjää ennen kuin tajuan kuinka syvissä vesissä minä äsken oikeasti olin. Se saa minut romahtamaan lattialle paniikkikohtauksen saattelemana. 

Istun olohuoneen hämärässä nurkassa. Mielen on synkkä. Kuulen taas puhelimeni soivan ties kuinka monennen kerran. Aleksi on yrittänyt saada minua kiinni yli tunnin ajan. En ole kyennyt vastaamaan, mutta tällä hetkellä harkitsen siihen vastaamista. Kuitenkin kohta Aleksi tulee oven taakse rimputtamaan ovikelloa vaatien pääsevänsä sisään, joten pääsisin vähemmällä vastaamalla puheluun. Huokaisen ja päätän vastata Aleksille. "Hei Joonas, tuu huomenna treenikselle, mulla on super hyvää matskuu mitä vois alkaa kehittelee" Aleksi sanoo innoissaan. "Eeh, eiks Joel tai Niko vois tulla mielummin." Ehdotin Aleksiile. "Ei. mä haluun sut. Mä haluun nähdä sun lajat ku ei olla viä kertaakaan tehty kaksin musaa" Aleksi sanoo päättäväisesti. "Nooh, jos ny tämän kerran" myönnyn alistuneesti. "Okei hyvä, äläkä unohda sit tulla, mut joo nähdää!" Aleksi sanoo. "Juu, nähään sit" vastaan ja lopetan puhelun. Nousen lattialta ylös ja päätän mennä ajamaan partani. Olisin edes siedettävän näköinen enkä muutenkaan halua antaa pientäkään aihetta Aleksille vittuillakseen minulle. Kylpyhuoneen kirkkaat valot sokaisevat minut hetkeksi laitettuani ne päälle. Näen kylpyhuoneen peilistä väsyneet ja itkemisestä turvonneet silmät. Hyi vittu kuinka rumalta minä näytän Käännä katseeni etoen kohti lavuaaria, sillä en kestä katsoa itseäni peilistä. Pitäisikö minun sen sijaan, että ajan partani niin vain viiltää ranteeni auki  ja vuotaa olemattomiin lattia viemäristä alas.  Se ajatus alkaa tuntumaan melko houkuttelevalta, mutta jokin estää minua toteuttamasta sitä. Sen sijaan partani ajoon. Lopulta se päättyi siihen tilanteeseen, että partani oli poissa, mutta käsivarressa oli uusi viilto lisää. Sen olen ansainnut. 

Heips!

Taas uusi luku lisää, mitäs tykkäsitte..?

Mä ite jotenkin samaistun tähän lukuun ihan liikaa..

Mut joo, ei kai mul muuta..

Haleja kaikille ja jaksamista!

Nähdään taas!