Jiko - I love you more than myself

Luottamus

Astun Nikon asuntoon sisään ja Niko tulee perässä. Otamme kengät pois jalastamme ja menemme peremmälle asuntoon. Niko menee keittiöön ja minä suuntaan olohuoneen sohvalle makaamaan, sillä aamulla ottaneeni särkylääkkeen vaikutus alkaa loppumaan. Hieron ohimojani, jos vaikka se auttaisi pää kipuuni. "Haluuks sä syyä jotain mä voin tehä meille ruokaa" Niko tulee kysymään minulta. "Jos sull sattuis löytymään särkylääkkeitä tähän mun pääkipuun niin ne vois maistua oikein hyvin." vastaan Nikolle hieman sarkastisesti, mutta virnistän hänelle lopuksi. "Jaa vai sellane gurmee ateria saisi herralle olla. Katsotaan mitä viiden tähden lääkekaapistani voisi löytyä teille hyvä herra" Niko lähtee tähän läppään mukaan ja hän vielä kumartaa minulle lähtiessään. Heitän häntä tyynyllä hänen suuntaansa. Kuulen vain Nikon alkavan nauramaan sille. Oikeasti rakastan tuota naurua niin paljon voisin kuunnella sitä loppu elämäni.

Vaikka meillä on Nikon kanssa ollut oikein mukava ilta, niin olen silti yrittänyt pysyä etäällä Nikosta. En ansaitse niin hyvää ihmistä kuin hän. Hän on täydellinen, niin ihana ja lämmin sydämellinen. Sitten on minä joka ei ole mitään, muuta kuin taakka muiden elämässä. Voi vittu. Niko vissiin huomasi murheellisen ilmeeni sillä hän on tulossa istumaan viereeni sohvalle taas tuo huolestunut ilme kasvoillaan. Hän istahtaa ihan viereeni ja laskee kätensä minun niskalleni ja alkaa hiplaamaan lyhyitä niskahiuksiani. 

Alan nousemaan ylös sohvalta, koska en vain voi tehdä tätä Nikolle. Hän ansaitsee paljon paremman ihmisen kuin minut. Ennen kuin pääsen yhtään pidemmälle niin tunnen Nikon tarttuvan käteeni kiinni ja vetävän minut takaisin sohvalle istumaan. "Hei mikä on? Miks sä välttelet mua? Sun ei tarvii työtää mua pois." Niko kysyy minulta. Hänen silmänsä etsivät kontaktia minun silmiini. Huokaisen raskaasti ja lasken katseeni syliini. "Mä en halua olla sulle vaivaks ja mä en oo tarpeeks hyvä sulle" vastaan Nikolle hiljaa. Hän ottaa pääni hänen käsiensä väliin ja näen hänen silmistään niin paljon eri tunteita "Mutta kun rakas sä et ole vaivaksi mulle ja mä en vois kuvitella ketään sua parempaa tänne mun luo. Usko mua Joonas. Sun ei tarvii työntää mua sun luolta pois. Mua sattuu nähdä kuinka paljon suhun sattuu. Sun ei tarvii käydä tätä kaikkea läpi yksin. Mä tiedän, että sulla ei oo kaikki hyvin joten pliis anna mun auttaa sua. Mä oon aina sua varten ei sillä ole väliä mitä kello on silloin kun sä tarviit mua." Tuijotan Nikoa hetken aikaan kyyneleet silmissä. "Niko mä en vaan pysty siihen." kuiskaan sen hänelle. "Kyll sä viälä pystyt sun vaan pitää luottaa ittees ja muhun" Niko vastaa minulle pehmeällä äänellä. 

Katsomme jotain elokuvaa Netflixistä. Makaan Nikon sohvalla ja pääni on tämän sylissä. Hän hiplaa tukkaani samalla kun hän katsoo elokuvaa. Itse en pysty keskittymään siihen. Mielessäni pyörii liikaa muut asiat. Mietin niitä sanoja mitä Niko oli minulle aikaisemmin minulle sanonut. En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Haluisin tavallaan kertoa hänelle mikä minua vaivaa, mutta voisiko hän ymmärtää. Vaikka hän väittää, että en ole hänelle vaivaksi niin minä ainakin vien häneltä aikaa ja ajatuksia minuun. Suuntaan katseeni noihin ihaniin kasvoihin. Hän katsoo tarkkaavaisesti elokuvan tapahtumia. Nostan kättäni vähän ylemmäksi, jotta yletän hiplaamaan Nikon hiusten latvoja. Hän laskee katseensa minuun kun hän huomaa minun alkaneen näpräämään hänen hiuksia. Niko antaa minulle pehmeän hymyn ja hän sipaisee minua poskelle.

Istumme keittiön pöydän ääressä syömässä iltapalaa. Olen miettinyt koko illan sitä, että pystyisinkö minä kertomaan hänelle siitä mitä olen joutunut läpikäymään viime aikoina. "Niko?" Niko nostaa katseensa puhelimen näytöltä minuun. "Kerro" hän vastaa ja hymyilee minulle rohkaisevasti. Sitten vaan minä aloitin kertomaan siitä kaikesta uupumuksesta, ahdistuksesta, tunnottomuudesta ja kaikesta siitä pahasta olosta mitä olen kokenut. Ne kaikki vaan tuli minun sisältäni vuolaana virtana. Niko vain kuunteli minua, eikä hän keskeyttänyt minua kertaakaan. Vihdoin kun sain kaiken puhuttua ulos niin Niko tulee halaaman minua ja hän antaa suukkoja päälaelleni. "Mä oon tosi ylpee susta Joonas. Sä oot tosi rohkee kun uskalsit kertoo mulla kaiken tän. Kiitos ku luotit muhun" Niko sanoo minulle. En vastaa hänelle mitään. Laitan silmäni kiinni ja nautin vain Nikon läheisyydestä ja halauksestamme.

"Tuota kun sä olit niin rohkee ja kerroit mulle mikä sua on painanut niin mä aattelin kertoa sulle jotain kans ittestäni" Niko sanoo minulle. Olemme taas sohvalla katsomassa sitä elokuvaa loppuun. Nostan kulmiani ylös ja annan Nikolle rauhassa aikaa kertoa minulle sen mitä hän haluaa minulle kertoa. Sitten hän aloittaa kertomaan minulle siitä kuinka paljon häntä on kiusattu peruskoulussa. Hän oli mennyt pahasti rikki siitä ja hän oli myös masentunut kaikesta siitä koulukiusaamisesta. Sitten kun hän aloitti lukion ja hän tapasi meidät niin hän alkoi taas löytämään onnea ja iloa elämäänsä. "Sen takia mä näin sen, että sulla ei oo kaikki hyvin, koska se oli kuin peiliin katsomista ku itekki oon ollu tos samassa tilanteessa" Niko kertoo asiansa loppuun. "Voi sua Niko oon tosi pahoillani kaikesta" sanon hänelle aidosti pahoillani. Niko vain antaa minulle rauhoittavan hymyn. "Nyt ne on vaan menneitä, tärkeintä on keskittyä nykyhetkeen"  

Elokuva oli jo loppunut ajat sitten, mutta me oltiin vain jääty siihen sohvalle puheleidemme sisältöä selaamaan. Nostan katseeni puhelimestani Nikon kasvoille ja mietin kuinka kukaan voi kiusata noin ihanaa ihmistä. Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tuollaista. Ei mitään. Minun sydäntäni särkee ajatella Nikon peruskoulu aikoja. Minun rakas Niko voi sinua. Minun kunnioitukseni Nikoa kohtaan nousi kymmenen kertaista suuremmaksi. Minun sisälläni syttyi outo tunne. Ihan niin kuin magneetti alkaisi vetämään minua lähemmäksi tuota älyttömän rakasta ihmistä kohden. Niko huomaa, että nojaudun häntä kohden ja hän laskee puhelimensa pois. Hän nostaa katseensa minun silmiini. Vaikka olen kymmenen sentin päästä hänen kasvoista tuntuu, että olen liian kaukana hänestä. Nojaudun vieläkin lähemmäksi. Niko nojaa myöskin vähän lähemmäksi. Olen enää muutaman sentin päässä siitä että huuleni kohtaavat Nikon huulet. Sitten enää sentti, muutama milli. Huuleni hipaisevat Nikon huulia, mutta lasken pääni Nikon olkapäälle "Sori mä en pysty tähän. Mä en tiä mikä mua vaivaa" Kuiskaan Nikolle tuskaisella äänellä. 

Terve!

Tuota mä en tiiä oliko hyvä idea laittaa kaikki mun tähän asti olevat ideat samaan lukuun, mut tämmönen tästä tuli. 😬🙈

Kertokaa vaan jos tässä luvussa on liikaa kaikkee niin mä yritän välttää näitä tulevaisuudessa..

Kiitos teille kaikille lukioille! Teitä on tullu ihan superisti lisää. Ootte ihan parhaita! ❤️❤️❤️