Se toinen✅

Laastari?

"C'mon blondi, follow me" flirttaileva ääni sanoi mun korvaa vasten.

Se piteli mua käsistä kiinni ja johdatteli kohti makuuhuonetta. Mä taisin olla matkalla elämäni suurimpaan virheeseen... siltikään mä en tehnyt elettäkään estääkseni sitä. Tuomitkaa pois mutta yrittäkää ensin sanoa tuolle miehelle ei... mä aloin jo pikkuhiljaa ymmärtää Joonasta..

Se käännähti ympäri ja työnsi mut selälleni sänkyyn ennen kun mä ehdin muodostaa vielä puolikasta ajatustakaan. Mä katsoin vain hämilläni edessäni seisovaa miestä joka hymyili viekkaan näköisenä.

"Kerrohan muru.." se tokaisi ja tuli istumaan mun lantion päälle.

Sano vaan mitä mun pitäis kertoa... tuon katseen alla mä olin valmis tunnustamaan pahimmatkin syntini ja salaisuuteni. Ei se asiaa ainakaan enää yhtään pahempaan suuntaan voinut viedä. Eihän?

"Oot sä ennen ollu sängyssä miehen kanssa?" sen kysymys sai mut hämmennyksen valtaan. Ymmärsin toki assosiaation tähän hetkeen mutta... no enhän mä oo ollut... enpä mä ollut vielä ennen tätä salaista poikaystävä geissiä ollut edes ajatellut et voisin olla parisuhteessa miehen kanssa.

Nyt mä olin epätoivoisen rakastunut ja siitä huolimatta suudellut koko yön Nikon kanssa ja nyt näemmä täysin valmis menemään sen kanssa päätyyn asti. Mikä helvetti muhun oli oikein mennyt?!

"E-en.." sanoin varovasti.

Mun vastaus olisi ollut eri, jos tuo yksi ei olisi saanut flunssaa. Ei meidän ollut tarkoitus mennä pelkästään syömään.. oli siinä vähän muutakin suunnitelmaa. Siksi mua kai se niin paljon harmittikin. Tämä nyt ei ehkä ollut oikea tapa purkaa sitä harmitusta mutta... tapa kuitenkin.

"Haluut sä?" se jatkoi kyselemistä.

Katsoin sen uteliaisiin vihreisiin silmiin ja asiaa sen enempää ajattelematta, suutelin sitä. Ehkä mä yritin tuolla konstilla paeta sen kysymystä. Ihan kun se olis ollut ratkaisu. Jostain syystä tämä aihe vain sai mut todella vaivautuneeksi...

"Joel.." se sanoi vetäytyessään irti suudelmasta.

Se hymyili ja katsoi mua kysyvästi. Se taisi tietää vastauksen sanomattakin...

"Haluun" vastasin laskien katseeni sängyn pintaan.

En mä sitä silmiin voinut katsoa. En tietenkään! Miten mä saatoin olla näin kauhea ihmishirviö?! Eihän se olis ollut oikein ketään kohtaan. Enkä mä olis pystynyt tekemään sitä Joonakselle. Vaikka se kivenkovaa väittikin et niiden välillä ei ollut seksiä enempää, mä olin lähes varma et niillä oli tunteita toisiaan kohtaan. Ainakin Joonaksella oli.

"Sit sun pitää vain luottaa muhun" Niko sanoi hymyillen ja tarttui mua leuasta pakottaen katsomaan itseään silmiin. Mä tunsin itseni ihan helvetin hauraaksi sen katseen alla. Enkä mä pitänyt siitä tunteesta ollenkaan. Mä olin tottunut aina olemaan vahva ja itsepäinen. Itsevarma. Mut mihin se itsevarmuus oli oikein kadonnut? Ja miksi?

Se kumartui suutelemaan mun huulia ja painoi mut samalla hellästi sänkyä vasten.

Mä olin liian heikko sanomaan sille vastaan. Halusin mä tätä itsekin ihan yhtä paljon jos en jopa enemmän mut mä en voinut. Enhän?!

"Mennään just niin kun sä tahdot" se kuiskasi liu'uttaen käsiään pitkin mun kylkiä sen huulien tehdessä omaa vaellustaan mun kaulalla. Se oli puhdasta tuskaa.

Oliko sun aivan pakko olla tuollainen?! Mun olis kaikin mahdollisin keinoin pitänyt saada ajatuksiani kasaan edes sen verran et mä olisin pystynyt ajattelemaan selkeästi. Mun päässä oli vain pelkkää sumua. Yritä sieltä välistä sit muka nähdä jotakin!

"Ei.." sain kuin sainkin sanottua viimein.

Kädet irrotti otteensa musta ja huulet jätti jälkeensä vain kihelmöivän tunteen. Vihreät silmät katsoi mua lempeästi ja kasvot näytti niin kovin ymmärtäväisiltä. Mä tulisin varmasti katumaan tätä päätöstä vielä pitkään. Mut mä tiesin katuvani vielä puolet enemmän jos olisin antanut sen tapahtua. Kaikille osapuolille tämä oli parempi näin. Eikö vain?

"Tää ei vaan oo oikein..." huokaisin hiljaa.

Niko hymyili ymmärtäväisen näköisenä ja nyökkäili kuin vahvistaakseen mun sanoja. Sä et voi kuvitellakaan miten koville tuon sanominen otti... ehkä mä en sitten vain ollut henkisesti valmis tähän. En ainakaan Nikon kanssa... turvallisempaa seuralaista sai hakea mut taisi olla mahdoton löytää...

"Siinä sä oot kyllä ihan oikeessa" se sanoi hymyillen ja kumartui vielä antamaan hellän suukon mun poskelle. Sitten se nousi mun päältä ja suuntasi pois päin. Voi helvetti... sen siitä sai kun ei osannut pitää suurta suutaan kiinni. Taas yksi yksinäinen yö lisää...

"Hyvää yötä" se sanoi vielä ennen kun painui eteiseen.

Mä huokaisin raskaasti ja suljin silmäni. Hyvää yötä saatana!

***

Tämmönen osa tälllä kertaa :)