Se toinen✅

Kuin huume

Joonas oli kysellyt pitkin päivää meidän whatsapp-ryhmässä koska olis treenit mutta eipä sen kyselyt paljoa vastauksia olleet saaneet. Se ei tainnut olla yllätys enää yhtään millään tasolla.

Olli ilmoitti vain olevansa Tommin kanssa noin puolessa välissä matkaa. Aleksi asui treeniksellä, joten sen mielipidettä tuskin edes tarvitsi kysyä. Oliskohan pitänyt alkaa huolestumaan siitäkin pikkuhiljaa...

Kun mä en ollut vastannut mitään, se oli laittanut vain mulle viestiä kysyäkseen jotain siitä et jäätäiskö treenien jälkeen tekemään jotain. Siihen tuskin tarvitsi kovinkaan montaa aivosolua tuhlata, tajutakseen mitä se sillä tarkoitti. Pieni viaton Joonas..

Mulle se sopi enemmän kuin hyvin, sillä Joonas taisi olla juuri se jota mä eniten tällä hetkellä kaipasin. Jotain tuttua ja turvallista... jotain luontevaa.

Se tiesi itsekin olevansa mulle se, joka kaiken parhaiten osasi helpottaa mun oloa kun jokin oli pielessä. Ihan sama oliko kyse henkisestä vai fyysisestä tilanteesta. Se hallitsi molemmat. Se osasi kuunnella tarpeen tullen ja kyllä siltä ihan varteenotettavia kommenttejakin sai. Mutta osasi se myös hiljentää mut jos mä aloin liikaa puhua ja se oli ihan hyvä juttu. 

Kyllä mä silti olin itsekin hyvin tietoinen siitä et jos mä aloin purkaa sille sydäntäni viinilasin äärellä, se tilanne tuli ennemmin tai myöhemmin päättymään Joonaksen jalkojen väliin. Minkäs teet.  Helppoa ja kivaa...

Mä en ollut maininnut sille sanallakaan siitä mitä mun ja Joelin välillä oli tapahtunut. Osittain se varmaan aavisti et jotain oli tullut tehtyä, etenkin kun mä jäin sen luo meidän pienen pususession jälkeen..

Kysyin oliko siitä kuulunut mitään mut ainakaan Joonakselle se ei ollut itsestään ilmoitellut. Kunhan vain tämä ei vaikuttaisi kiusallisesti meidän väleihin...

Ei mulle ollut mikään ongelma jatkaa siitä, mitä me oltiin oltu ennen kun se oli päästänyt mut liian lähelle. Toivottavasti ei ollut Joelillekaan...

Lähtiessään mun luota, se oli vielä antanut mulle hellän suukon ja pyytänyt anteeksi. Sillä ei ollut mitään syytä sellaiseen.. mun jos jonkun olis pitänyt anoa anteeksiantoa polvillani, kädet ristissä. Oikeastaan ihan kaikesta...

Vaikka siihen ei välttämättä olis aihetta ollutkaan, mua oli silti jäänyt vaivaamaan aiemmin läpikäyty tapahtumien sarja. Jokin pieni osa musta tiesi etten mä tulis milloinkaan unohtamaan sitä. Halusin mä sitten tai en.

Mä toivoin vain koko sydämestäni et mitä se ikinäkään päätti sen jätkänsä kanssa tehdä, se ei rikkoisi itseään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Se ei ansainnut enää särkyä.

Se oli vaikuttanut niin vilpittömän onnelliselta siitä kertoessaan et mä en voinut kuin toivoa et myös se toinen osapuoli oli vilpitön tunteidensa kanssa. Eikä yksi niistä, joka halusi vain leikkiä. Olipa Joel siihen itsekin joskus syyllistynyt mutta mikäpä meistä kukaan oli tuomitsemaan. Niin oltiin mekin...

Siinä kohtaa jos se osoittautui vain kylmäksi leikiksi, mä olisin valmis kaivamaan sotakirveen esiin ja lähtemään taistoon. Mulle rakkaita ihmisiä ei satutettu ilman seurauksia. Ja ennen kuin joku pieni perkele saa päähänsä sanoa että itse satutit blaablaablaa, väitän sen olevan hieman eri asia!

Kai mun siitä Joonaksellekin pitäis kertoa. En mä sille tilivelvollinen omista asioistani ollut mutta jokin pieni syyllisyyden peikko nakersi mua siitä huolimatta sisältäpäin. Ihan kun mä olisin pettänyt sitä vaikka me ei suhteessa oltukaan. Miksi mä edes ajattelin näin?!

Mulle oli aivan se ja sama oliko se painanut muita sinä aikana kun meidän säätö oli alkanut. Oma oli asiansa. Pääasia et meidän juttu säilyi siitä huolimatta koska jokin siinä vain tahtoi koukuttaa. Se oli vähän kuin huume... jätti koukkuunsa ja vaati aina vain lisää ja lisää. Tästä huumeesta mun ei ollut tarkoituskaan päästä irti. 

***

Katotaan mitä muita kerkeen julkasemaan tänään ku pääsen kotiin vasta myöhään :( Työ haittaa ikävästi harrastuksia ::(