Love me before you go✅

Ajatuksiin uppoutunut

Lämmin vesi valui pitkin kroppaa ja sen mukanaan tuoma hyvän olon tunne sai mut sulkemaan silmäni. Mä rakastin lämpimän veden alla olemista.. mä olisin voinut olla siinä vaikka koko loppupäivän. Varsinkin kun ei tarvinnut olla yksin.

Olli painoi kätensä mun vyötärölle ja ujutti kevyen suukon mun niskaan. Mä käännyin sitä kohti ja vedin sen hellään suudelmaan. Kuinka mä rakastinkaan näitä aamuja...

"Mä meen jo laittamaan aamupalaa" se sanoi hymyillen ja painoi uudelleen kevyen suukon mun huulille. Se nappasi naulakosta viininpunaisen pyyhkeensä ja kuivasi hiuksensa siihen. Sen hiukset näytti suloisilta yhtenä märkänä sotkuna. Olisinpa mä voinut sanoa omistani samaa..

Tuo kietoi saman pyyhkeen lantiolleen ja tepasteli sitten ulos kylpyhuoneesta. Mä jäin vielä hetkeksi nauttimaan tästä ihanan rentouttavasta tunteesta. Tämä oli aina yksi työmaa vaivautua suihkuun mutta hetken siellä oltuaan saattoi jo todeta ettei halunnut poistua sieltä milloinkaan. Mikä hitto siinä olikin...

Viime päivien aikana oli tapahtunut todella paljon ja se sai mut miettimään et miksi yhtäkkiä kaikki tapahtui kerralla. Ennen tuntui kuin koko maailma olis seisahtunut ja kiertänyt vain kehää. Päivästä toiseen.. nyt se oli täysin erilaista.

Mä olin tehnyt asioita joista oli jo niin pitkä aika etten mä edes muistanut milloin viimeksi niin oli tapahtunut. Enkä mä nyt puhunut pelkästään seksistä... mun elämä koostui paljon muustakin. Mä en ollut kuten Joel..

Mä olin unohtanut täysin kuinka ihana rakastumisen tunne olikaan. Kuinka sä tunsit olevasi toiselle kaikki ja samalla se toinen oli myös sulle kaikki. Kun asiat vain loksahti kohdilleen ja kaikella tuntui yhtäkkiä olevan jokin suurempi merkitys. Älkää viitsikö... mä olin ihan tosissani!

Ja mitä Ollin järjestämiin treffeihin tuli, mä en edes muistanut koska mä viimeksi olin sellaisilla käynyt. Jo ennen sairastumistani mä olin ollut sinkku lähemmäs vuoden. En mä halunnut hätiköidä, sillä kyseisen suhteen päättyminen oli ollut mulle kova pala. Me oltiin oltu pitkään yhdessä ja yhtäkkiä vain ajauduttu erilleen. Mä olin pitkään syyttänyt siitä itseäni sillä musatouhut vei niin paljon mun aikaani etten mä tahtonut ehtiä muuta.

Silloinkin Olli oli ollut se joka nosti mut takaisin pinnalle. Esti uppoamasta kokonaan. Sen kanssa me oltiin puhuttu ties kuinka monet yöt ihmissuhteista ja niiden haasteellisuudesta. En mä sano etteikö muutkin jätkät olis ymmärtäneet mutta Olli vain sattui tietämään mistä puhui.

Niko oli ohjeistanut antamaan itselle aikaa ja keskittymään siihen että sai taas itsensä kuntoon. Se oli ehdottanut mun pitävän pientä taukoa musahommista. Kyllä me pärjätään hetki ilman sua. Niin se oli sanonut. Mulle se ei ollut vaihtoehto. Musiikki ja työt oli mulle terapiaa. Ne auttoi purkamaan sisimmässä riehuvaa tuskaa ja kipua. Ne auttoi ymmärtämään itseään.

Joonas ja Joel taas lupasivat että veisivät mut baariin heti kun mä suurimmasta pahasta pääsin yli. Sitä päivää ei koskaan tullut. Mä olin päässyt yli asiasta vasta hetki ennen kun koko elämä oli kääntynyt ylösalaisin. Juhannus me oltiin vietetty porukalla mökillä ja silloin mä olin ajatellut että nyt saatana riittää. Mä en enää toista vuotta itkisi saman muijan perään. Vain viikkoja tuosta mä olin saanut diagnoosin sairaudestani ja kaikki oli pysähtynyt.

Se oli kuin silmänräpäyksessä ohikiitävä filminauha, jona mä näin koko elämäni. Silloin mä ajattelin etten enää ikinä saisi tuntea tuota maagista rakastumisen tunnetta. Kun jokainen päivä oli kuin unelma, elämä hymyili ja joka asia oli juuri niin kuin pitikin. Niin mä ajattelin koska mä tiesin että ennemmin tai myöhemmin mä tulisin tähän sairauteen kuolemaan.

Mutta tässä sitä vain oltiin. Puolitoista vuotta kaiken tuon jälkeen. Umpirakastuneena ja elämäänsä niin tyytyväisenä kun vain mahdollista oli. Vaikka elämä vaati paljon, yhtä paljon se myös antoi. Joskus jopa vähän extraakin...

"Allu, jätkät kyseli treenikselle" kuului tuttu ääni kylppärin ovelta.

Siirsin katseeni sieltä lempeästi hymyilevään Olliin joka oli jo nähtävästi löytänyt housut jalkaansa. Paidasta ei vielä ollut tietoakaan. Voi mikä menetys...

Käänsin vesihanan kiinni ja nappasin naulakosta oman pyyhkeeni. Kuivasin kasvot siihen ja kiedoin sen sitten ympärilleni. Suuntasin märkine hiuksineni kohti Ollia ja varastin siltä hellän suudelman.

"Mennään. Ja säikäytetään ne ihan huolella" tokaisin virnistäen.

Mä paloin halusta nähdä niiden ilmeet kun me asteltiin treenikselle käsi kädessä tai päätettäis yhtäkkiä suudella niiden nähden. Meidän tapauksessa kun tuota oli aivan turha laittaa minkään bromancen piikkiin. Sellainen ei ollut mua varten. 

***

Sori et oon taas ollu epäaktiivinen paska :) Tuskin kukaan yllättyy ku sanon et työt taas vieny kaiken ajan.. :)