Love me before you go✅

Totuus

Me käveltiin katua pitkin yhä hämärtyvässä illassa. Mä olin saanut Aleksin tulemaan mukaani lievän väännön jälkeen ja olin salaa jopa hieman ylpeä siitä. Vaikkakin mä olin meinannut menettää hermoni sen oikuttelun kanssa. Toisaalta tuskin sitä kukaan olisi uskonut.. mä kun olin turhan moneen kertaan kuullut kysymyksen "suututko säkin muka joskus?"

"Nyt sä voitkin varmaan kertoa miks oikeesti pyysit mua" se sanoi yhtäkkiä.

Kai se itsekin oli huomannut mun käytökseni muuttuneen sen läsnäollessa. Vaikka mä en sitä itse välttämättä tajunnutkaan. Kuvittelin vain olevani kuin mitään ei olisikaan.. todellisuus taisi olla toista maata. Vai mitä?

"Et sä usko että syy on yhtä yksinkertainen kuin minäkin?" kysyin hymyillen.

Olinhan mä sille töksäyttänyt haluavani vain viettää sen kanssa aikaa. Jos se ei sitä uskonut, en mä tuon lähemmäs totuutta oikein voinut mennä. Paitsi ehkä kertomalla tunteistani mutta sen aika ei ollut ehkä ihan vielä.

Mä olin suunnitellut kertovani sille vasta sitten kun olin saattamassa sitä takaisin kotiin. Nyt asiaa oli hyvä alustaa syvällisellä keskustelulla. Tai sitten mä yritin vain pitkittää koko asiaa..

"En" se tokaisi.

Se vastaus olikin harvinaisen suora. Hyvä että jollain oli vielä sellainenkin taito olemassa. Kyllä mä tiesin et mun oli saatava itsestäni sen verran irti että mä sille kertoisin. Työllä ja vaivalla mä olin saanut sen mukaani ja kaiken lisäksi me oltiin vielä ihan kahdestaan. Kukaan muu ei asiasta vielä tiennyt ja kuten sanottu, mä halusin Aleksin itsensä olevan ensimmäinen joka siitä saisi tietää.

Siinäkin mielessä aika alkoi varmasti käydä jo vähiin, sillä mä pystyin lyömään vaikka vetoa et muutkin jätkät alkoivat jo pikkuhiljaa haistaa palaneen käryä.. eikä ihme.

"Mähän sanoin että halusin vaan viettää sun kanssa aikaa.. ihan kahdestaan" kerroin. 

Ihan kuten asia olikin. Kunniallista reittiä edettiin ainakin vielä toistaiseksi. Nyt mä uskalsin lisätä perään jopa sanat; ihan kahdestaan. Minun tapauksessani se ei ollutkaan ihan helppo homma..

"Miks?" se esitti typeriä kysymyksiä.

Oliko siinä muka jotain ihmeellistä et sitä halusi viettää aikaa ystävänsä kanssa ilman et aina koko porukan oli oltava mukana? Tekiväthän Joonas ja Joelkin jatkuvasti kahdestaan jotain. Ei siinä ollut mitään erikoista..

"Ihan totta puhuen.. juttu on niin että mä oon ihastunut suhun" sanoin pysäyttäen meidän pikkuhiljaa etenevän matkanteon. Aleksi kääntyi mua kohti ja katsoi silmät hämmennyksestä suurentuneina, suoraan mun sielusta läpi.

"Oon ollut jo vähän aikaa" jatkoin.

Se hymyili ja nyökkäili ymmärtäväisesti vaikka hetkittäin vaikuttikin siltä ettei se tajunnut mun sanoista yhtään mitään. En mä sellaista voinut vaatiakaan. Tuskin ystävien välille syntynyt side oli rikottavissa parisuhteella. Sitä paitsi se kuulosti jo ajatuksena aivan kauhealta..

"Muhun? Wau.." se sanoi ihmetellen.

Ihan totta.. kuka nyt sitä ei olisi halunnut. Siinä oli kaikki se, mitä vaan ihmiseltä saattoi toivoa. Aina kiltti ja kaikille niin ystävällinen. Sillä oli aina aikaa kuunnella vaikka itsellä oli kuinka vaikeaa. Se arvosti ja rakasti ystäviään enemmän kuin mitään muuta. Ja olihan sillä nyt ulkoisetkin ominaisuudet kohdillaan, ainakin mun makuun.

"En halunnut kertoa aiemmin kun sulla on ollut niin paljon kaikkea.." yritin selitellä.

Tottahan se olikin. Mä halusin odottaa oikeaa hetkeä ja nyt sellainen oli. Tilanne ei ollut päässyt niin pahaksi että mä olisin voinut sanoa olevani epätoivoisen rakastunut, joten..

"Sehän olis vaan piristänyt" tuo totesi hymyillen.

Hyvä että se ajatteli asiaa noin. Se oli mukava kuulla. Ainakaan se ei ollut mulle vihainen. Päinvastoin... se vaikutti oikeastaan jopa melko tyytyväiseltä.. mistä lie johtui.

***

Ihme ja kumma, olen vielä elävien kirjoissa tämän päivän jälkeen mut kohta varmaan saan perua sanani lätkämatsin takia :)