Love me before you go✅

Minun Ollini

Raotin luomiani lievän hämmennyksen vallassa kun ovikello huusi Hoosiannaa. Tuo ei voinut olla kukaan muu kuin Joonas... jos Olli ei olisi ollut karkuteillä, mä olisin jatkanut unia. Ehkä oven takana riehuvalla kaverilla oli jotain tietoa asiasta.

Vedin peittoa syrjään ja nousin pienehkön huimauksen saattelemana ylös. Suuntasin silmät ristissä kohti yhä kovenevaa meteliä. Kuka hullu oli keksinyt asentaa ovikelloihin juuri tuollaisen äänen?! Sekopäiseksihän tuossa tuli...

Avasin oven ja ehdin nähdä rappukäytävässä seisovan hahmon vain vilaukselta kun se oli jo tarrautuneena kiinni muhun. Mä olin aivan totaalisen pihalla mitä maailmassa tapahtui mutta sen mä tajusin ettei tuo takertuja ollut Porko. Se oli minun Ollini...

"Anna anteeks" se mumisi mun paljasta rintaa vasten.

Eihän sillä ollut mitään syytä olla pahoillaan yhtään mistään. Se vain oli säikähtänyt mun suoraa ehdotustani ja se oli enemmän kuin ymmärrettävää. En mä sille sellaisesta vihainen osannut olla. Miksi olisi pitänytkään?

"Kulta, mä laittaisin ton oven kiinni" huomautin samalla yrittäen siirtyä lähemmäs ovea. 

Olli hellitti otettaan ja antoi mun vetää oven kiinni. Eipähän jäänyt naapureille paljoa nähtävää. Mä en muutenkaan kaivannut yleisöä kesken herkän hetken. Ihan sama oliko kyseessä naapurin mummo vai Joonas Porko. 

"Anteeks että mä ylireagoin" Olli sanoi hiljaa.

Lopettaisi jo tuon turhanpäiväisen anteeksipyytelyn. En mä kaivannut sellaisia. Mulle riitti oikein hyvin että mies oli nyt siinä. En mä muuta tähän aikaan yöstä kaivannut. Paitsi ehkä vähän lisää unta... 

Tartuin sitä kädestä ja pudistelin päätäni hennosti.

"Mun tässä pitäis pahotella kun en tajunnut ettei olla vielä valmiita siihen" sanoin lempeästi. 

Olli pudisteli päätään epäuskoisena ja alkoi riisua ulkovaatteitaan.

Mä vilkaisin kelloa sattumalta ja tajusin juuri ja juuri että me oltiin vielä yön puolella. Kello oli varttia yli kolme... vaikka mä olinkin kiitollinen että Olli oli ilmestynyt tänne, mä olisin silti mieluummin painunut takaisin sänkyyn.

"Mä ostin sulle jotain" tuo sanoi hennosti hymyillen.

Sen suloinen hymy tarttui muhunkin. Kuinka olis edes voinut olla tarttumatta. Vaikka mä utelias olinkin ja moiset lahjukset kiehtoi mua aina, juuri nyt mä kaipasin vain unta.

Pudistelin päätäni ja tartuin uudelleen Ollia kädestä. Lähdin kuljettamaan sitä perässäni kohti makuuhuonetta. Niin kauan kun mulla vielä silmät auki suostui pysymään. Muussa tapauksessa tuo karkulainen saisi kantaa minut sänkyyn. 

"Katsotaan se rakas sitten aamulla. Tuu nyt vaan nukkumaan mun kanssa" sanoin haukotellen ja vedin makkarin oven kiinni perässäni.

Painoin hellän suukon Ollin poskelle ja painuin takaisin sänkyyn. Peitot oli niin houkuttelevasti mytyssä ja suorastaan huusi mua kääriytymään niihin. Sori vain. Tänä yönä mulla oli kaksijalkainen lämpöpatteri.

Kömmin unisena takaisin omalle paikalleni ja vedin peittoa päälleni. Vaatteiden kahinasta päätellen Olli osasi riisuutua ihan omatoimisesti ja tulla sitten mun vierelle.

Se sammutti makkarista valot ja änkesi kiinni mun selkään. Se tuntui niin lämpimältä. Siihen oli juuri täydellistä nukahtaa.

"Hyvää yötä rakas" se kuiskasi painaen hellän suukon mun poskelle. 

Tartuin sen käsiin ja kiedoin ne ympärilleni. Minun turvani. Minun maailmani. Minun Ollini.

***

Nyt o taas nii siirappist et hyi kauhee sentää :) Vaik tää flunssailu alkaiski jo hiljalles riittää ni on täs ainaki se hyvä puoli et kerkee kirjottaa :)