Love me before you go✅

Auringonnousuun

"Mihin meil on oikein kiire?" kysyin hämilläni Ollin repiessä mua mukanaan.

Se oli herättänyt mut kaksi minuuttia sitten tökkimällä sormilla kylkiin ja nyt se oli jo roudaamassa mua jonnekin. Pois sängyn lämmöstä ja mukavuudesta.. mitä pahaa mä olin tehnyt ansaitakseni sen? Sen sijaan mä olisin voinut potkaista sitä vastapalvelukseksi ihan mieluusti.

"Kello 6:30.." marisin haukotellen.

Olli ei vastannut mitään. Hymyili vain tyytyväisenä omaan suunnitelmaansa. Mä taas olin kaikkea muuta kuin tyytyväinen. Jos se rakasti mua, se olis antanut mun nukkua...

"Mä halusin tuoda sut katsomaan auringonnousua" se sanoi innoissaan.

Mä löysin itseni seisomasta parvekkeelta ja tuijottamasta taivaanrantaa. Aamu oli maalannut sen kauniin punertavaksi ja teki väriloistollaan kunniaa horisontista nousevalle auringolle.

"Wau" mä henkäisin hiljaa.

Olli kietoi käsiään mun ympärille pitääkseen mut lämpimänä. Kai se näki mun palelevan. Mä en itse edes huomannut olevani kylmissäni ennen kuin tunsin sen lämpimän kosketuksen ihollani. Mä olin keskittynyt vain katsomaan niin haltioituneena tuota kaunista näkyä edessäni että unohdin hetkeksi kaiken. Ihan kaiken.

Mulla ei luonnollisesti ollut päällä kuin boxerit kun Olli oli mut repinyt ylös sängystä. Ei siis ihmekään että alkoi paleltaa kun sieltä lämpimästä tuotiin suoraan ulos.

Tosin vaikka nyt oli vasta huhtikuun loppu, kevät oli päättänyt alkaa tehdä tuloaan jo näin hyvissä ajoissa. Aamulla aikaisin paistoi jo aurinko ja päivisin oli lämmin. Yöt olivat vielä kylmiä mutta eihän se mua haitannut kun vieressä oli tuollainen lämpöpatteri. Se sai minutkin hikoilemaan..

"Eikö oo kaunista?" Olli sanoi hiljaa.

Se nojasi päänsä mun omaa vasten ja huokaisi. Mä nostin käteni sen käsivarsille jotka oli kietoutuneet mun ympärille. Nojasin siihen tiukemmin ja vastasin vain hiljaisella muminalla. Ei mulla ollut edes sanoja.

Tämä oli hetki johon mä halusin uppoutua täysin. Jotain minkä mä halusin muistaa koko loppuikäni. Siinä oli jotain kaunista ja todella pysäyttävää. Olli, minä ja auringonnousu...

Mä suljin hetkeksi silmäni ja nautin käsillä olevasta seesteisestä hetkestä. Aikaisesta aamusta henkeäsalpaavissa maisemissa oman rakkaani kanssa.. kaupungin hiljaisesta aamuruuhkasta ja lintujen laulusta. Nämä oli niitä hetkiä joihin halusi vain unohtua.

"Mennäänkö takasin sänkyyn?" kuului hiljainen kuiskaus mun korvan juuresta.

Kieltämättä sen ehdotus houkutteli mua. Toisaalta taas tuntui siltä ettei mulla ollut enää toivoakaan saada uudelleen unta. Voisi kai sitä kahviakin mennä jo keittämään ja laittamaan jotain aamupalaa. Ehkä olisi mun vuoro yllättää keittiössä.. loihtia kunnon brunssi ja nauttia siitä pitkän kaavan kautta, hyvässä seurassa.

"Väsyttääkö meitä vielä?" kysyin kääntäen kasvoni Ollin suuntaan.

Sen kädet kiertyi tiukasti mun ympärille kun se painoi otsansa vasten mun omaa. Sen hengitys kutitti mukavasti mun huulia ja lisäsi tuolla vain mun tyytyväisyyttäni.

"Mitä jos käperrytään vaan peiton alle sylikkäin ja pussaillaan?" Olli ehdotti hymyillen.

Se antoi esimakua ideastaan painamalla kevyen suukon mun huulille. Se riitti vakuuttamaan mut idean hyvyydestä ja kaipaamaan jo oitis lisää. Ei ollut mun vikani että tuo mies oli hyvä suutelemaan! Eikä se ollut suinkaan ainut asia missä se oli hyvä...

"Sait ylipuhuttua" vastasin virnistäen ja painoin muutaman nopean pusun tuon huulille.

Olli vetäisi mut kainaloonsa ja ohjasi takaisin sisälle. Se painoi parvekkeen oven kiinni ja johdatteli mut takaisin sänkyyn. Meidän vaatteet oli jääneet eiliseltä sikinsokin pitkin makuuhuonetta. Kyllä ne siitä ehtisi vielä siivota...

Aamuherättelijä hyppäsi sängylle ja hetkessä mä tunsin olevani jo sen sylissä, keskellä peittoja. Se kietoi kätensä mun ympärille ja alkoi pussailla mun kasvoja joka kohdasta. Välillä se eksyi kaulalle ja välillä käsille. Eihän sitä aina tarvinnut osata päättää...

Mä tiesin kyllä ettei se tarkoituksella hakenut sellaista toimintaa vaikka mä tunsinkin sen melko hyvin itseäni vasten.. me oltiin nimittäin eilen illalla hieman innostuttu. Kolme rundia siinä taisi lopulta mennä... myönnetään että perse oli hieman kipeä mutta mitä väliä sillä muka oli? Olli huolehtisi musta varmasti jos mä vain pyytäisin.

"Sä oot rakas" tuo mumisi mun huulia vasten.

Se tunne oli täysin molemminpuolinen. Olli oli täydellinen. Juuri täydellinen mies minulle. Mä en toivonut yhtään enempää enkä yhtään vähempää. Millään muulla ei ollut väliä. Kunhan vain Olli oli ja pysyi. Niin kauan kuin minäkin.

"Mä rakastan sua" kuiskasin takaisin.

Me ei oltu sanottu sitä vielä montaa kertaa. Ja juuri siitä syystä aiheutui pienehkö perhosparvien kevätkokous mun vatsassa.

"Niin mäkin rakastan sua. Ihan älyttömän paljon" Olli vastasi ja veti mut tiukemmin syleilyynsä. Vaikka mä tiesin sen, oli tuo silti aina yhtä ihanaa kuulla. Että joku rakasti.. ja vieläpä joku sellainen jota sä itse rakastit. Joku sellainen jonka kanssa halusi viettää koko loppuelämänsä, oli sitä sitten jäljellä yksi päivä tai 70 vuotta. Joka hetki siitä oli yhtä arvokas koska rinnalla oli ihminen jota rakasti.

***

Nyt tuli niin ällösöpöö et melkei oksettaa (: