Die Another Day || Oleksi 3

34

~Aleksi~

Saimme lopulta kaukosäätimen haettua ja nyt musiikki soi hiljaa taustalla, kun pussailemme ja halailemme sohvalla Ollin kanssa. Nämä pienetkin kahdenkeskeiset hetket arjessamme ovat erittäin tärkeitä parisuhteemme kannalta muuten todella hektisessä lapsiperhe arjessamme. Pienetkin huomionosoitukset, kuten ihan vain ohimennen katsekontaktin ottaminen sekunniksi voi olla arjessamme jotain todella merkityksellistä nykyään. Hullua ehkä, mutta täysin totta.

Ainiin, ei tietustikkään pidä myöskään unohtaa laskuista Tikrun ja Hupsun olemassaoloa, sillä kyllähän hekin arjessamme ovat mukana kuten aina ennenkin. Meidän rakkaat lemmikkimme, joista on tullut niin meille, kuin lapsillemmekin erittäin tärkeitä hyvin nopeastik

Olen usein pohtinut sitä kuinka kiitollinen saankaan olla siitä, että elämäni on nykyään tässä pisteessä. Minulla on rakastava aviomies, joka on myös täydellinen veli minulle ja muille sisaruksillemme, sekä isä lapsillemme. Minulla on täydelliset 3 lasta, onneksi rakastavat vanhemmat nykyään, ihania sisaruksia, 2 lemmikkiä ja lisäksi Rilla jo taivaassa ja vanhempiemme lemmikit. Olen bändissä, minulla on kavereita ja oikeastaan hektisestä arjesta huolimatta elän unelmaani ja saan jopa tehdä työtä jota rakastan todella paljon. Kaikilla ei varmasti ole sama tilanne.

Vaikka lapsuuteni oli kauhea, olen selvinnyt kaikesta paskasta tähän pisteeseen saakka. Ei voi koskaan tietää olisinko enää edes elossa, jos asiat olisivat menneet yhtään toisella tavalla. Olisinko ikinä parantunut esimerkiksi syömishäiriöstäni ja masennuksesta tai lopettanut viiltelyä lopullisesti ilman Ollin perheen luo muuttoa ja sitä että tulin lopulta osaksi heidän perhettään? Olisiko paniikkihäiriön oireet koskaan lievittyneet?

Olisinko ikinä ehtinyt kokea miltä tuntuu elää rakastavassa ja huolehtivassa perheessä, omistaa ystäviä ja lemmikkejä, saada kumppani ja lapsia tai tehdä asioita joista oikeasti tykkää? Tuskimpa vain. Olen kiitollinen kaikesta mitä olen lapsuuteni muuton jälkeen saanut elämääni.

Haluankin muistuttaa kaikkia, että vaikka nyt olisi kuinka tahansa paska tilanne elämässä ja vaikka kuinka tuntuisi että ei ole järkeä enää jatkaa elämää, niin taistelkaa. Paremmat päivät ovat vielä tulossa ja toivoa ei saa koskaan menettää lopullisesti. Minäkin selvisin, joten tekin selviätte. Se on aivan varmaa. Voisimpa halata vaikka kaikkia, jotka kamppailevat tällä hetkellä elämässään. Ja muistakaa aina auttaa toisia ja kysyä kuulumisia. Niinkin pienet asiat kuten viaton kehu mistä tahansa tai kysmys "Mitä sinulle kuuluu oikeasti?" voivat pelastaa jonkun ihmisen hengen.

Havahdun ajatuksistani joihin jäin liian pitkäksi aikaa jumiin, kun Olli ravistelee minua hellästi.

"Ale, onko kaikki hyvin? Mihin sä katosit?", hän kysyy huolissaan.

"Kaikki hyvin. Jäin vaan taas ajatuksiini jumiin. Anteeksi", vastaan.

"Ei sun mistää anteeksi tarvi pyytää. Haluutko avata asiaa?", Olli kysyy.

"Enpä oikeestaan just nyt, ehkä myöhemmin", vastaan.

"Se sopii, ei sun koskaan pakko oo.", Olli sanoo ja painaa suukon huulilleni. Vastaan siihen, kunnes menemme yhdessä laittamaan välipalaa. Oliver varmasti herää pian päiväuniltaa ja jos ei, niin täytyy meidän käydä hänet herättämässä. Muuten hän ei nuku yöllä enää kunnolla...

__________

Sanoja: 432

Lyhyt luku, mut vähän taas mentiin syvempiin vesiin 😭❤️‍🩹