Lumo

Luku 16: Kuolleen miehen järvi

Aurinko paistaa Sigridille sinetöiden hänen alkavan matkansa. Kuningattaren antamat vaatteet tuntuvat pehmeiltä vastapestyä ihoa vasten. Koskaan Sigrid ei ole tuntenut kangasta yhtä vahvasti suojanaan, ikinä aiemmin hänen hiuksensa eivät ole tuoksuneet kedon kukilta. Magdalenan on täytynyt saada kylpyuutteensa arojen takaa, Melisenden ja Soledhan väliseltä alueelta, jossa maa vihannoi ja kevät kukoistaa.

Sigridin keho on puettu kalliimpiin kankaisiin kuin Eldithin parhaat. Hänen hiuksiinsa on sidottu vierasta metallia oleva solki. Sigrid ei ole antanut vuosiin kenenkään palmikoida hiuksiaan. Edellisen kerran on täytynyt olla lapsuudessa. Lovisan käsien kautta Sigrid sai palasen loistoa itselleen. Sitä hän ei muistele mielellään.

Magdalenan hovin naiset kuljettavat Sigridin korkeaan valtaistuinsaliin. Sigrid tietää, että hänen lyhyt vierailunsa on ohi, auringonnousut ovat kirineet toistensa ohi ja tarpeelliset keskustelut hänen ja kuningattaren välillä on käyty loppuunsa. Hän on pakannut olkalaukkuunsa vanhat vaatteensa ja kenkänsä, antanut kuningattaren verhoilla itsensä uudeksi ihmiseksi. Hän tietää jokaisen Eldithissä vihaavan kauniita vaatteitaan ja siloteltua olemustaan, kun hän palaa kotiin. Yhden viljava pelto on aina toisille kuiva, sateeton kausi.

"Teidän korkeutenne", Sigrid tervehtii valtaistuimellaan istuvaa Magdalenaa niiaten. Kuningattaren kasvot ovat täynnä odotusta.

"Tiemme erkanevat nyt, mutta eivät pitkäksi aikaa", Magdalena sanoo nousten istuimeltaan. Magdalena näyttää enemmän itseltään seistessään pitkänä ja sorjana Sigridin edessä. Hänen ei kuulu istua tuolillaan näyttämässä kauniilta, näennäinen valta ei sovi hänelle. Avoimet, kurittamattomat hiukset ja liehuva mekon helma tekevät hänestä eläväisen kuin juokseva elohopea.

"Vie viestini kansallesi", Magdalena lausuu, "kerro Helithille, että saavun hänen eteensä pian. Hän voi odottaa kuun päivät, hallitsijan velvollisuudet vaativat aikansa, mutta sen pitempään en häntä aio odotuttaa. Hän valmistautukoon tulooni kuten parhaakseen katsoo. Sen voit kertoa myös kylänne johtajalle. Abelit tietävät, kuinka vastaanottaa hallitsijoita. He ovat tehneet niin Soledhan aikoinakin."

Sigrid nyökkää hitaasti.

"Kyllä, teidän korkeutenne. Minä vien viestinne kotiini."

"Kerro Helithille myös Kidehlistä. Olen varma, että hän tietää."

"Kyllä, teidän korkeutenne."

Sigrid on linnassa ollessaan saanut tavata Kidehlin hyvin nopeasti. Hänelle ei jäänyt Runassa ihmiseksi kasvaneesta Kidehlistä syvempää mielikuvaa, Kidehl tuntui lipsuvan hänen otteestaan. Tämän silmät olivat miltei mustat, yhtä tummat kuin se yö, johon Sigrid on tottunut. Melisenden valkeat, valoa kohti kurottavat yöt ovat olleet Sigridille pelkästään pitkiä. Ne ovat synnyttäneet valokaton, joka on estänyt häntä nukkumasta tuskin silmäystäkään. Eldithin leikkaamatonta pimeyttä hän oppi jo lapsena pelkäämään. Nyt hän huomaa sydämensä vierastavan maanosaa, jossa aurinko nousee ennen aikojaan ja lämmittää tornin ikkunasta.

"Kerro Helithille, että tuon Kidehlin mukanani sitten, kun sen aika koittaa", Magdalena jatkaa. "Se ei vie kauaa. Minulla on jo suunnitelma."

"Hyvä on, teidän korkeutenne." Sigrid on jo automatisoinut äänensävynsä ja eleensä puhutellessaan Magdalenaa. Kuningatar on oudolla tavalla läheinen kansalaistensa kanssa, mikä saa Sigridin varuilleen. Samalla hän tuntee kiitollisuutta hallitsijan vieraanvaraisuudesta. Hän on kuullut Yvonnelta useita tarinoita Soledhan yhdeksän kuninkaan hallinnon ajasta. Niiden tarinoiden valossa Magdalenan vastaanotto tuntuu päivänpaisteelta.

Kuningatar kuljettaa vieraansa henkilökohtaisesti ulos linnastaan. Magdalena kulkee pestyn ja suitun Sigridin vierellä jutellen tälle tyypilliseen tapaansa. Kuningattaren tuttavallisuus lukeutuu osaksi Melisenden yleistä vierautta, edhatonta henkeä, joka tekee Sigridin olosta epätodellisen. Sigrid osaa olla vain, jos edha kulkee hänen kanssaan. Täällä hän on joku muu, kauniiseen vaaleanvihreään silkkiin puettu nuori nainen, joka hoitaa omiensa tehtävän loppuun saakka.