Lumo

Luku 20: Alku

 "Palataan kylään." Illusian ääni rikkoo hiljaisuuden peiton niin kuin tähdet rikkovat mustan taivaan rei'ille. "En tiedä, mitä teet täällä, mutta me emme saa olla täällä. Tule."

Sigrid ei ole tottunut ottamaan käskyjä vastaan toisilta suojelijoilta, mutta hän seuraa Illusiaa koiran lailla. Se sattuu vähemmän kuin vastaaminen.

"Mitä itse teet täällä hämärän jälkeen?"

"Kuuntelin edhaa. Se sanoi, että sinulla ei ole kaikki kunnossa."

"Miksi sinä siitä välitäisit?"

Sigrid sävähtää Illusian kävelyn katketessa tyhjään. Illusia kääntyy, Sigrid ei erota pimeässä, kuinka tämän kulmat ovat kaartuneet ja silmät leiskuvat mustaa tulta.

"En tiedä, mikset vieläkään voi sietää minua, mutta minä olen kiinnostunut jokaisen suojelijan hyvinvoinnista." Illusian ääni on kireä, hän on hetken päässä räjähdyksestä.

"Minä voin loistavasti."

"Et edhan mukaan. Kaikki ovat hersille alttiita. Sinun täytyi nähdä, missä kunnossa Niila oli houkutuksen jälkeen."

Sigrid nyökkää enemmän itselleen kuin Illusialle, joka jatkaa kävelyään eikä enää käänny katsomaan häntä.

"Missä Niila edes on juuri nyt?"

"Lieneekö jo palannut kotiinsa. Näin hänen harhailevan metsän suuntaan Jeremia kintereillään. Kenties hän haluaa olla rauhassa sen jälkeen, mitä koimme tänään järvellä."

"Eikö sinun pitäisi olla Melisenden miehen seurassa Niilan sijaan?"

"He näyttävät löytäneen toisensa." Sigrid ei kuule sanojen taustakaikua. "Suon sen heille."

"Niilalla ei ole turhan paljon läheisiä ystäviä", Sigrid myötäilee. "Injestä tuskin on ystäväksi."

Sigrid erottaa Illusian kohauttavan harteitaan.

"Emme me siitä mitään tiedä. Meidän tehtävämme on pitää itsemme kunnossa. Niila selviää kyllä. Selviätkö sinä?"

"Miksi jokainen tuntuu olevan juuri minun hyvinvoinnistani huolissaan?"

"Jokainen osa sinussa antaa ilmi todellisen vointisi."

Sigrid ei ehdi vastata mitään, sillä Illusia pysähtyy yllättäen ja hän miltei törmää tytön selkään.

"Miksi sinä..."

Sigrid tunnustelee ympäristöään edhan kautta. Kurottaa, kiertelee, kunnes vastaan tulee suuri kivi. Sisaren hauta, jonka juurella hän vastikään istui. Edha pysähtyy, Sigrid kutsuu sen takaisin sormenpäihinsä. Illusia seisoo hiljaa, Sigrid erottaa hienoisen vavahtelun tämän kapeissa hartioissa. Pimeys ei näytä paljon, mutta se näyttää tarpeeksi.

Sigrid menee lähemmäksi, ei myötätunnosta, vaan silkasta hämmennyksestä. Hän koskettaa Illusian vapisevaa olkapäätä. Illusia tyrmää kosketuksen kädellään kavahtaen taaksepäin. Vasta silloin Sigrid ymmärtää Illusian itkevän.

"Illusia?" Sigrid lausuu tytön nimen. Se jää kiertelemään pimeyttä. "Illusia, jatketaan matkaa."

"Te olitte täällä aiemmin Yvonnen kanssa." Illusian ääni on varjo, itkun murtama. "Kaipaatko sinä häntä?" Sigrid erottaa Illusian nyökkäävän hautaan päin. "Vai kävittekö te vain nauramassa hänen muistolleen?"

Illusian sanat ovat kuin läimäytys Sigridin poskelle. Myrkyllinen isku, joka kirvelee vielä kauan lyönnin jälkeenkin. Sigrid ei astu enää lähemmäs Illusiaa.