True Love / Joleksi✅

27.

~Aleksi~

Kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Äänitykset meni ekalla purkkiin, vaikka olihan siinä itsellä vähän totuttelua, kun oma fani katsoo vierestä, mutta auttaa samaan aikaan. En pidä huonona asiana, että Kristiina on täällä, se nyt on vain hiema erikoista. Eipä täällä ole paljoa ollut meidän faneja, tai ei oikeastaan yhtään. Tyttö on esimmäinen.

Emme ole aijemmin halunneet päästää "ulkopuolisia" tänne, sillä täällä on kuitenkin kaikki meidän laitteet, omat työtilat ja onhan tämä nyt aika yksityinen, jos ajattalee. Toimittajat ja muut mediaa työkseen tekevät henkilöt ovat tietenkin asia erikseen. Mutta tälläiset fanit eivät saa oikein tulla ja olemme painottaneet, että Kristiina ei saa kertoa koulussa siitä, minkälaisissa tiloissa työskentelemme. IG-storyissa ja kuvissa näkyvät paikat, ovat niitä joita voimme tuoda julki, mutta muu on salattua.

---

Kello on pian kuusi illalla, Kristiina ja Netta ovat lähteneet kahden aikaan, joten saimme vasta nyt viimeisen neljän tunnin aikana kaikista eniten tehtyä töitä. Sovimme, että nuori fanimme ei ole joka päivä studiolla vaan on myös Netan kanssa, Joonaksen ja tuon kämpillä. Sanoin, että jos mielenkiintoa löytyy, niin voin jättää Rillan joku päivä kotiin ja hän voi halutessaan mennä lenkittämään sitä. Asia taisi innostaa tyttöä ja hän sanoi, että voi tehdän sen muutaman kerran viikossa. Onhan se kiva, ettei koirankaan tarvitse olla aina meidän mukana studiolla.

"Moikka, nähään huomenna!" Joel huudahtaa ja sulkee studion oven.

"Mitäs tehtäis kotona?" Kysyn astuesamme pihalle.
"Käydää ekanan varmaa ulkoiluttaa Rilla ja tehää sit ruokaa." Tuo toinen tuumii.
"Joo, varmaan paras tehä sillei." Mutisen .

~Joel~

Mikähän nyt on vialla? Aleksi on jotenkin oudon vaisu ollut koko päivän. Johtuukohan tämä Kristiinasta? Tiedän, että Aleksi ahdistuu helposti, mutta sanoin tälle, että tulee kertomaan jos on huono olla. Kysyn asiaa kotona.

---

Teen keittiössä ruokaa ja Aleksi istuu kai sohvalla katsoen jotain puhelimeltaan. Olemme tulleet puolisen tuntia sitten Rillan kanssa lenkiltä ja siitä asti rakkaani on ollut hiljaa ja poissa oleva entisestään. Ruoka on onneksi pian valmista, joten pystyn kysymään ruokapöydässä asiasta. En halua häiritä tätä nyt, sillä hän haluaa nähtävästi olla rauhassa.

"Aleksi tuu syömää!" Huudan tälle.
"Sekuntti!" Hän huutaa takaisin.

Syömme kaikessa rauhassa. En millään viitsisi kysyä mikä toista vaivaa, mutta asia häiritsee minua. Ei tästä pääse yli eikä ali, pakko se on kysyä. Nyt tai ei koskaan.

"Onko jotain sattunu?" Kysyn suoraa.
"Ei?" Aleksi sanoo kysyvästi.
"Oot vaan jotenkin todella outo tai siis oot tosi poissaoleva, niin onko sille joku erityinen syy?" Selitän katsoen Aleksia suoraa silmiin.
"Mmh... voinko kertoo sit ku ollaan syöty?" Hän kysyy hiljaa.
"Tottakai." Vastaan.

Jokin on siis vialla. En kiinnitä Aleksiin tai muuhunkaan hänessä tapahtuvaa enää huomiota, vaan annan tämän syödä rauhassa ja miettiä, mitä nyt ikinä miettiikään.

Minulle on sinänsä ihan sama mitä poika tulee minulle kartomaan, rakastan häntä jokatapauksessa. Se onkin rakkautemme hyvä puoli, jos jompi kumpi kaipaa yksin oloa ja omaa aikaa, annamme rauhan ja tilan sille. Molemmat saamme haluamme ja yleensä keskustelemme siitä, miksi haluaa olla yksin. Usein se johtuu jostain ikävistä muistoista tai liian rankasta työpäivästä. Niistä puhuminen kuitenkin helpottaa ja toiselta saakin hyvää tukea ja ymmärrystä asiaan. En voisi olla onnellisempi.

---

Moikkuu! Uus osa! Tänään ehkä illal viel yks jos jaksan kirjottaa.