True Love / Joleksi✅

40.

Time skip muistotilaisuuteen

~Aleksi~

Tulimme eilen Joelin kanssa isälleni, tänään on lauantai ja pappani muistotilaisuus. Se alkaa kolmen tunnin kuluttua, kello on nyt yksitoista. Olen juuri saanut itseni vasta hereille ja poikaystäväni nukkuu yhä. Täytyy hänetkin herättää pian. Meidän pitää käydä suihkussa, syödä, laittaa itsemme valmiiksi ja saada hilattua kappelille. Tilaisuutta ei pidetä kirkossa, vaan sen viereisessä rakennuksessa.

---

Kello alkaa olla puoli kaksi. Laitoin päälleni mustat farkut, mustan kauluspaidan, pitkän kaulakorun ja maiharit ofc. Joel on melkein samanlaisissa, mutta hänelle on vain valkoiset maiharit, eli niin sanotut Hokka-kengät. Molemmat meistä laittoivat hiukset siististi nutturalle, jotta näyttäisimme edes hieman edustuskelpoisemmilta.

Isäni kaartaa auton kappelin pihaan. Poistun autosta Joelin kanssa. Kävelemme pienen matkan sisätiloihin, johon on asettu naulakoita takkeja varten. "Vieraat" tulevat pian, joten olemme hyvissä ajoin siis. Meidän oli tarkoituskin olla ennen muita, sillä haluamme tottakai olla rauhassa ennen mitään muuta ylimääräistä sähläystä.

---

Kello tulee pian kolme ja muistotilaisuus päättyy. Olen aivan sanaton ja silmäni ovat turvonneet ja punaiset. Itkin aivan valtavasti, sillä en osaa vieläkään käsitella tätä kaikkea kunnolla. Ikävä on suuri, sillä en nähnyt häntä ennen tuon pois menoa. Joel itki myös, mutta vähemmän kuin minä, hän yritti lähinnä olla tukenani ja rauhoitella minua.

"Mitä jos pojat haetaan pitsaa, kun mennään kotiin?" Isäni Matti, kysyy.
"Kyllä se kai käy, eikö rakas?" Joel kysyy minulta.
"Mm", mumisen. Ei tee mieli puhua.

~Joel~

Aleksi on ollut koko päivän todella vaisu, ymmärrän tietysti miksi, mutta silti se huolettaa. Toivottavasti hän ymmärtää tulla puhumaan minulle tai Matille, jos on huono olla. Aleksin vanhemmat ovat eronneet, itseasiassa jo aikoja sitten. En tiedä onko mies päässyt siitäkään yli täysin. No toivottavasti hän kertoo, jos tulee ikäviä ajatuksia.

"Mä lähen vähän kävelylle Rillan kans." Aleksi sanoo ja poistuu eteiseen.
"Älä oo kauaa." Matti toteaa keittiöstä.

Avopuolisoni ei kuitenkaan vastaa vaan pamauttaa oven vain kiinni. Hän on selkeästi hajalla. On kurjaa katsoa, kuinka oma rakas joutuu kokemaan paljon asioita lyhyeen aikaväliin. En tiedä kauanko hänen pää enää kestää tälläistä. Jos nyt joku ihmettelee, niin kyllä elämme jo maaliskuun loppua. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että en itsekkään pysy enää kärryillä.
Ensi kuussa kosisin Aleksia.

Nyt kun mies on pois, voisin kysyä hänen isältä, että onhan se varmasti ok jos kosin Aleksia. En ole sataprosenttisen varma, että hyväksyykö tuo ajatusta ihan täysin. Mutta aina saa ja voi kysyä, eikö.

"Tuota Matti, voitaisko keskustella yhdestä asiasta?" Kysyn saapuessani keittiöön.
"Totta kai. Mennäänkö vaikka olohuoneeseen?" Mies kysyy katsahtaen minuun.

Kävelemme olohuoneeseen ja istumme sohvalle. Aloitan puhumaan kosimisesta. Aina välillä annan Matin kysyä minulta, jotain tai ilmaista omia mieli piteitä asiaan. Hänen mielestä idea kuulostaa oikein hyvältä ja saan lopulta myöntyvän vastauksen asiaan, mikä on aivan ihanaa.

---

Ulko-ovelta alkaa kuulua ääntä. Olemme jutelleet Matin kanssa viimeiset kaksi tuntia, emmekä ole juuri huomanneet Aleksin poissa oloa, ennen kuin nyt. Nousen sohvalta ja kävelen eteiseen, jossa näen mustahiuksisen pojan nojaamassa ovea vasten. Katson häntä hetken aikaa, ennenkö alan lähestyä tätä.

Otan Rillan flexin käteeni ja päästän koiran irti. Sen jälkeen astun loputkin askeleet minun ja Aleksin välillä kiinni ja vedän hänet halaukseen. Hän purskahtaa itkuun ja vajoaa lattialle, minä mukanaan.

---

Mä oon ollu kunnon sähläri näiden päiväysten kanssa. Nyt ne on muokattu sillei semi ok.

Pojilla ei ole niiden oikeat syntymäpäivät tässä tarinassa! Ja huomautan, että tää kirja tulee päätökseen 10 luvun jälkeen!

MUTTA mulla on kakkos osa tähän jo osittain mietittynä. Saatte toki heitellä ideoita siihen!