Kaiken alku ja juuri

Onnettomuus || luku 39

Hirvee keikkamasis, nyt se on ohi..:/ Mutta arvatkaa mitä, eilen tuli tasan vuosi kun alotin fanittaa bc🫶🏼

Ollin nk:

Emilia käskee sulkemaan radion jota hieman ihmettelen, koska ajattelin sen rentouttavan hieman. Päätän kuitenkin sulkea sen, kunnes katsahdan risteyksestä oikealle ja sitten Emilian kasvoja. Näen pelon hänen kasvoistaan. Peruutan autoani hieman taaemmas jotta lujaa vauhtia ajava auto pääsisi tilavasti ohi. Auto lähestyy lähestymistään jolloin huomaan pienen pelon myös omassa vatsassani.

Valot välähtävät ja kova pamahdus saa pääni osumaan rattiin suurella voimalla. Tunnen kuinka tajunnan tasoni heikkenee mutta ehdin vilkaisemaan Emiliaa. Hän on verinen ja tajuton.

Toisen auton kuljettajan nk:

Autoni lähti hallinnasta ennen risteystä. Huomaan pian kuinka siihen ilmestyy toinenkin auto joka kuitenkin pian lähtee peruuttamaan kauemmas. Minua pelottaa, en halua koskaan satuttaa ketään tahallisesti tai tahattomasti. Näen kuitenkin kuinka autojen nokkapellit lähestyvät vaikka kuinka koitan kääntää suuntaa. Mittari näyttää 126km/h.
Suljen silmäni. Pian nytkähdän lujaa eteen päin ja tunnen kipua kyljessäni. Avaan silmäni nopeasti ja tajuan olevani hengissä. Nousen salamannopeasti autostani ja ryntään toisen savuavan auton luo.
Ei helvetin helvetti. Siellä on nainen ja mies jotka ovat molemmat tajuttomia. Sitten järkytys valtaa kehoni. Nainen on raskaana ja yltäpäältä veren peitossa.

Tapahtumat vain vilahtelevat silmissäni. Valoja vilkkuu, ensihoitajia juoksentelee ja poliiseja ja palokuntaa häärää ymärilläni. Pian myös toimittajia saapuu paikalle, mutta poliisit ohjaavat heitä pois. Mitä minä olen tehnyt.
Ensihoitajat tarkastivat minutkin, minulla oli murtunut muutama kylkiluu ja lievä aivotärähdys jonka takia minuakin lähdettiin kiidättämään sairaalaan.

Joelin nk:

Yritän soittaa Ollille useamman kerran mutta vastausta ei kuulu. Olli oli aijemmin iltapäivällä soittanut, että he lähtevät sairaalalle tarkistamaan tilannetta. Alan huolestumaan joten päätän yrittää tavoittaa heitä sairaalan vastaanotosta.
Puhelin tuuttaa hetken, kunnes kuuluu vastaus.

"Tampereen naistenklinikka hei."

"Onko sinne tullut Olli Matelaa ja hänen kihlattua Emilia Lahtea?" Kysyn.

"Emme voi antaa potilastietoja puhelimessa."

"Hitto." Sanon ja suljen puhelimen.

Soitan Joonakselle ja sanon että nyt muuten lähdetään tampereelle. Saan hieman vastalauseita mutteivat ne auta. Pian istummekin autossa kohti tuntematonta.

Kaarramme autolla sairaalan pihaan ja kävelemme pikakävelyä kohti ovia. Suuntaamme tiskille. Täällä sitä taas ollaan, viimeksi tultiin katsomaan Porkoa ja nyt menossa katsomaan Ollia, Emppua ja pian ehkä myös pikkuista Olli jr.

"Hei onko Olli Matela ja Emilia Lahti saapunu paikalle?" Joonas kysyy tiskiltä.

Katsomme kuinka työntekijän ilme valahtaa kalpeammaksi. Mitä vittua.

"Oletteko omaisia?"

"Joo ollaan Ollin bändikavereita ja Joonas on pienen tuleva kummi." Vastaan tiskille.

"Tulisitteko istumaan hetkeksi tuonne kahvion puolelle."

Kävelemme kahvioon hoitajan perässä ja katsahdan Joonasta. Näen hänenkin ilmeestään, että hän on tajunnut ettei kaikki ole kohdallaan.
Istumme kukin omalle tuolille ja jäämme odottamaan että hoitaja aloittaisi puhumisen.

"Olen pahoillani."

Tuntuu kuinka sisuskaluni ryöppyäisivät ulos.

"Mitä vittua on tapahtunu?" Joonas kysyy järkyttyneenä ja näen kuinka pieni kimalteleva ja hento kyynel vierähtää hänen poskeaan pitkin alas.

"Olli ja Emilia kutsuttiin tänne synnytystä ennustelevien merkkien vuoksi. Ilmeisesti risteyksessä toinen auto oli ajanut kovaa vauhtia heidän autonsa nokkapeltiin, jonka seurauksena he ovat täällä."

"Missä ne nyt on?!" Joonas kysyy hieman hädissään ja tartun häntä kädestä rauhoittaakseni häntä hieman.

"Toimenpiteet aloitettiin välittömästi mutta lisätietoa ei ole sen enempää kuin että molempien tila on erittäin kriittinen."

"Entä vauva?" Kysyn.

Hoitaja laskee päänsä ja pudistelee sitä hitaasti.

"Erittäin kriittinen."

Ei vittu.
Se kuka tämän on tehnyt, takaan sen hänelle että hän saa katua tätä hautaansa asti. Ellei ole jo matkalla sinne.

Hoitaja poistuu ja romahdamme täysin. Tunnen kuinka Joonas nojaa kylkeeni samalla kun lämpöiset kyyneleet virtaavat pitkin poskiani ja pikkuhiljaa muodostavat märkää kohtaa paidalleni.

Otan tärisevin käsin puhelimen taskustani ja menen bändin WhatsApp ryhmään. Viimeisimmät viestit on ajalta jolloin vitsailimme Ollille kaksosista. Nyt ei ole välttämättä enää edes yhtä.
Näytölleni tippuu kerta toisensa jälkeen kyyneliä kun kirjoitan muille viestiä.

Minä: Nyt jätkät kiireellä sairaalaan. Ollaan Joonaksen kanssa jo täällä.

Aleksi: häh mitä?

Minä: selitetään täällä.

Niko: Tommi otatko kaikki kyytiin?

Tommi: Jeps onnistuu. Haen ensi Ollin.

Minä: ei Ollia tarvii hakea.

Niko: Häh miks eikö se tuu?

Joonas: Nyt vitun apinat vähän äkkiä tänne.

Kiitos Joonas tästä pelastuksesta.
Yritän pitää tärisevistä käsistäni kiinni muttei se helpota oloani yhtään.

"Joel tää on pelottavaa." Kuulen Joonaksen sanovan hiljaa.

Käännän katseeni hänen itkuisiin kasvoihinsa. Joonaksen naama on punainen, silmät ovat hieman turvonneet ja nenä vuotaa. Voi parkaa. En toki väitä että näyttäisin itse yhtään sen paremmalta.
Avaan käteni halauksen merkiksi johon Joonas pian syöksyykin. Puristan häntä lujasti ja silitän hänen selkäänsä. Nyyhkytämme penkillä kiinni toisissamme. En tiedä mitä tämä on, mutta ihan sama olkoon vaikka mitä. Tässä on hyvä olla, tai siis niin hyvä kuin vain tässä tilanteessa on mahdollista.
Saan hengitykseni jotenkuten tasattua ja pian nukahdan surun valtaamasta uupumuksesta.

•

730 sanaa