Kaiken alku ja juuri

Tapaaminen || luku 40

Aleksin nk:

"Anteeksi" Kuulen nuoren miehen äänen vierestäni.
Raotan silmiäni ja katosta loistavat kirkkaat valot häikäisevät luultavasti sielunikin.
Pian eilinen muistuu mieleeni ja katsahdan miestä.

"Olette Olli Matelan ja Emilia Lahden läheisiä?" hän kysyy.

"Joo, onko jotain uutta?" Kysyn nopeasti ja vilkaisen ympärilleni. Myös muut Nikoa lukuunottamatta ovat heränneet.

"Olli on kunnossa, mutta edelleen nukutettuna." Hoitaja sanoo.

Tunnen kuinka lämpöiset kyyneleet alkavat pikkuhiljaa virtaamaan poskiani pitkin. Luojan kiitos.

"Entä muut?" Joonas kysyy.

"Homma on nyt sellainen, että vauva on teholla mutta hengissä. Niukasti kylläkin, mutta toivoa on. Emilia on teholla ja tilanne on erittäin kriittinen. Iso leikkaus takana, emmekä ole vieläkään täysin varmoja tulevaisuudesta tai vahinkojen laajuudesta."

"Päästäänkö kattomaan Ollia?" Niko kysyy herättyään luultavasti kehnoilta yöuniltaan.

"Tulemme ilmoittamaan kun alamme herättelemään häntä. Odotamme myös Ollin perheen jäsenet paikalle." Hoitaja vastaa ja lähtee kävelemään pois.

Jäämme kaikki istumaan hiljaa paikallemme. Katsahdan uudelleen ympärilleni ja näen kuinka Joonas istuu Joelin sylissä ja silittää tämän selkää. Aika suloista.

Olemme istuskelleet kovilla odotustuoleilla nyt melkein kaksi päivää, kukaan meistä ei ole käynyt välissä kotona. Pian pääovet aukeavat ja Ollin sekä Emilian vanhemmat ryntäävät sisään. Nousemme ylös ja suuntaamme antamaan halit heille. Ollin vanhemmat tunnemme hyvin mutta emme ole tavanneet vielä aijemmin Emilian vanhempia.
Esittäydymme heille jonka jälkeen palaamme istumaan.

"Hei. Voisimme alkaa herättelemään Ollia." Tuo sama mieshoitaja sanoo.

Nousemme ennätysvauhtia ylös ja lähdemme hänen peräänsä. Astumme huoneeseen jossa Olli makaa vielä unessa levollisen näköisenä. Lääkärikin on saapunut paikalle koska luultavasti hän suorittaa tutkimukset. Myös Emilian vanhemmat tulevat katsomaan, onhan heidän tyttönsä kuitenkin Ollin kanssa kihloissa ja pian häätkin tulossa.

"Hei Olli, purista mun käsiä jos kuulet mut." Lääkäri sanoo rauhallisesti ja katsoo Ollia.

Kaikki katsomme odottavaisina jos hänen käsissään tapahtuisi pientä liikettä. Pian kuitenkin huomaan kuinka Ollin kädet liikkuvat hieman, niin että hän tosiaan puristi lääkärin käsiä.

"Hyvä" Lääkäri sanoo selvästikkin tyytyväisenä tuloksiin.

Pian Ollin silmät aukeavat raolleen ja siitä pikkuhiljaa koko ajan enemmän ja enemmän.

"Olli sä olet sairaalassa. Jouduitte pahaan kolariin jossa löit sun pään rattiin ilmeisen kovaa vauhtia."

Näen pienen kivun Ollin kasvoilla jota tottakai korostaa suuri ja sininen mustelma hänen otsassaan.
Kipeän näköinen.

Ollin nk:

Olen aivan kujalla kaikesta tapahtuneesta. Olen sairaalassa enkä tiedä missä Emilia ja vauva. Ovatkohan he kunnossa.

"Nyt tulee vähän kirkasta valoa." Lääkäri sanoo ja katsoo jollain taskulampun näköisellä välineellä silmiini.

"Missä Emilia ja vauva?" Kysyn ensimmäisenä.

"Molemmat ovat teholla ja tilanne on kriittinen." Lääkäri kertoo.

Ei vittu.

"Pääsenkö kattomaan niitä?" Kysyn.

"Valitettavasti se ei ole vielä mahdollista, mutta uskoisin että illemmalla voimme viedä sinut sinne."

Katsahdan kelloa. Se näyttää vartin yli kaksi luultavasti iltapäivällä. Vielä pitkä ilta odottaa.
Nyt vasta tajuan kuinka paljon ympärilläni on ihmisiä. Joukkoon kuuluu siis Tommi, Allu, Porko, Joel, Niko, Emilian vanhemmat, mun vanhemmat, kaksi hoitajaa ja lääkäri.

Tommin nk:

Olli heräsi jonkin aikaa sitten ja pian pääsemme katsomaan Emppua ja vauvaa. Vaikka näytän ulospäin todella vähän tunteitani, sisälläni käy erilaisten tunteiden sota. Olen samalla niin helpottunut että Olli on kunnossa, mutta samalla on vielä kahden ihmisen menettämisen pelko.
Istun Ollin huoneessa ja rupattelen niitänäitä. Muut jätkät lähti hakemaan meille kaikille jotain syötävää.

"Hirvee nälkä." Olli sanoo uupuneena sänkynsä pohjalta.

"Onneks jätkät tuo kohta kunnon ruokaa." Sanon.

Kunnon ruoalla tarkoitat tottakai nugetteja ja kuplavettä.
(Haha tietäjät tietää)

Saammekin pian syötyä ja Ollia autetaan pyörätuoliin. Olemme matkalla katsomaan Emppua.
Matka huoneeseen tuntuu kestävän ikuisuuden mutta hetken päästä porukkamme pysähtyy oven eteen, jolle joku hoitaja on meidät johdattanut.

"Olli saa mennä ensin yksin." Hoitaja kertoo ja tarttuu kahvasta.

"Älä sitten säikähdä törmäys oli kova, joten Emilian naamassa on paljon ruhjeita." Hoitaja vielä varoittaa Ollia.

Ollin nk:

Minua pelottaa. Pian ovi aukaistaan ja minut työnnetään tuolilla sisään Emilian sängyn viereen.
Katsahdan hänen levollisia ja ruhjeita täynnä olevia kasvoja. Tunnen kuinka kyynel vierähtää poskelleni, minun rakas Emppuni.

"Emilia, jos sä kuulet mua ni haluun et sä tiedät et mä rakastan sua ihan äärettömän paljon. Mä en haluu et sä lähet meillä on niin paljon onnea vielä elettävänä yhdessä. Meidän vauva odottaa meitä jo, vaikka hänenkin tila on kriittinen, ennusteiksi on luvattu ihan ok mahdollisuudet. Oo kiltti Emppu, taistele." Puhun samalla vuodattaen kyyneliä.

Pian koneet alkavat piippaamaan ympärilläni ja hoitajia ja lääkäreitä ryntää sisään. Mitä helvettiä tapahtuu.
Yksi hoitajista lähtee työntämään minua ulos huoneesta.

"Mitä tapahtuu?" Kysyn itkien.

"En osaa sanoa vielä, mutta tilanne ei näytä lupaavalta."

•
Heeei brouskit miten teijä loma on alkanu?😄 Vihdoin sain tänkin luvun ulos!