Kaiken alku ja juuri

Juna || luku 20

Ollin näkökulma:

-Olli herääää! Kuuluu korvani vierestä aamulla.
Vilkaisen kelloa ja huokaan, se näyttää 07.36

-Mennäänkö ottamaan aamupalaa? Kysyn hyvin käheällä aamu äänelläni.

-Joo mennään, herätetään Emppukin syömään, Elias hihkaisee innoissaan.

-Eikun annetaan sen kerrankin nukkua, sanon ja nostan Elkun selkääni, ja lähden kantamaan kohti keittiötä.

Paistamme yhdessä kananmunakasta ja patonkeja. Tuoksu on valloittavan hyvä ja istuudumme pöytään syömään. Emilia on ilmeisesti herännyt, ja kömpii kuin luolapeikko  makuuhuoneestamme.

-Huomenta, tää tuoksu on tosi hyvä! Emilia ärisee käheällä aamuäänellään.

-Emppu tuu syömään, ni sit lähetään särkänniemeen, Elias hihkaisee paikaltaan.

Emilia luo hieman kysyvän ilmeen minuun, ja sanon: -Joo eikös meillä ollu puhettä et mentäis tänään särkkään junalla?

-Ainiin! Olin unohtanut koko jutun, Emilia sanoo ja läpsäyttää otsaansa sillä voimalla, että minunkin rundilta vasta tulleet sukat olisivat puhdistautuneet.

||Time skip ||

Emilian näkökulma:
Saavuimme juna-asemalle, ja junamme jo saapuikin kohti laituriaan. Yhtäkkiä Elias lähtee ryntäämään kohti junaa, enkä ehdi tehdä tai sanoa mitään, kun huomaan hänen horjahtavan alas raiteille.
Juna lähestyy, mutta kuitenkin vielä noin kilometri pysähtymuspaikkaan.
Menen ilmeisesti jonkinsortin shokkitilaan, mikä ei kylläkään ole mikään ihme, mutta nyt on toimittava tai käy huonosti!
Kuulen kuinka Elias itkee alempana.
Hän on ehtinyt olla siellä vain joitain sekuntteja, mutta silmissäni maailma oli ikäänkuin pysähtynyt täysin. Joku oli laittanut sen paussille. Nyt on kuitenkin aika jatkaa tätä hirvittävää elokuvaa tai miksi tätä haluaakaan kutsua.

-Olli! Auta! Elias... saan soperrettua jotakin Ollin tullessa paikalle kaksi kahvikuppia käsissään.
Ympärille on kertynyt jonkin verran kauhistuneita ihmisiä jolloin Olli tajuaa tilanteen. Hän vilkaisee junaa, mikä lähestyy hitaasti mutta varmasti, ja matkaa on enää noin 20m. Olli hyppää raiteille ja osa ihmisistä alkaa kiljumaan, ja juna tööttää raivoisasti lähestymisen merkiksi.
Hän nostaa Eliaksen olkapäilleen ja huutaa jonkun tuntemattoman miehen apuun. Tuntematon mies nostaa ensin Eliaksen Ollin harteilta, ja alkaa sitten kiskomaan Ollia ylös junaraiteilta. Juna vain lähestyy ja lähestyy. Lopulta näen jo hieman kyyneleiden sumentamilla silmilläni kuinka Ollikin saadaan vedettyä ylös. Hän nappaa Eliaksen syliinsä, ryntää luokseni ja nappaa minut lämpöiseen halaukseen. Purskahdan yhä kovempaan itkuun ja Olli alkaa silittämään selkääni.

-Rakas, kaikki on nyt hyvin, Olli sanoo.

-Emilia ei mua sattunut yhtään, Eliaskin sanoo rohkeana ja pyyhkii pari kyyneltä poskiltaan.

Junan kuljettaja on ilmeisesti etsinyt meitä tuosta ihmisvilinästä jonkin aikaa ja nyt hän löysi meidät.

-Olettehan te kaikki kunnossa? Hän kysyy.

-Joo eiköhän, Olli vastaa.

-Onko poika teidän lapsenne? Kuljettaja kysyy.

Katsahdamme Ollin kanssa toisiimme ja sitten pudistamme päätämme.

-Elias on mun veli, kerron kuskille joka nyökkää ja toivottaa hyvät päivänjatkot.

-Eikös nyt pidettäisi sittenkin tavallinen päivä, eikä lähdetä junalla sittenkään minnekkään, Olli ehdottaa ja se sopii minulle ja Eliakselle paremmin kuin hyvin.

Ilta lähenee loppuaan, ja pian äitikin saapuu noutamaan Eliasta kotiin. Olin jo heti autoon päästyäni, sen jälkeen kun olin kylliksi kiittänyt Ollia ja tuota tuntematonta miestä, soittanut äidille, ja kertonut juna-aseman tapahtumista. Kuulin kauhun äitini äänestä, mutta siitä pilkottui myös pieni helpotus, sillä kaikki oli nyt hyvin.
Sitten ovikellomme soi ja Elias ryntäsi avaamaan.

-Äiti! Kuuluu riemuisa kiljahdus ennenkö minä tai Olli ehdimme eteiseen asti.

Pian olemmekin vaihtaneet kahvipöydän ääressä tapahtumien kulut ja kuulumiset, jolloin on äidin ja Eliaksen aika suunnata takaisin kohti kotia. Elias vilkuttaa vielä ulkoa jonnekkin meidän ikkunamme suuntaan, sillä ei ilmeisesti ole aivan varma, mikä niistä monesta ikkunasta on oikea. Ajatus kuitenkin kai tärkein on?

-Huhhuh mikä päivä! Olli puuskahtaa.

-Äläpä muuta sano, huokaisen ja käperryn Ollin viereen sohvalle, jolloin hän vetää viltin päällemme ja suutelee minua huulille.
Tätä minä kai olin tarvinnut.

—————

581 sanaa<3

Pahoittelut vähän lyhyestä luvusta ja pitkästä tauosta, mut en oo voinu kovin hyvin henkisesti lähiaikoina. Toivottavasti kuitenkin tykkäätte!