Family Life (2) || Aleksi x Joel

13.

Daniel

Laahustan kotia kohti sillä en jaksanut enää viettää aikaa Robinin luona kun hänen pikkuveljensä pelaa kovaan ääneen kavereiden kanssa. Robin olisi kyllä lähtenyt minun mukaan mutta en halunnut.

Haluan olla nyt yksin ja rypeä epätoivossa kun olen kussut asiani täysin. Kukaan ei edes ymmärrä, että kuinka ikävä minulla on Kaspiania. Minulla ei edes ole mitään mahdollisuutta puhua hänelle.

Tai oli minulla yksi mahdollisuus mutta Kaspian ei silloin halunnut jutella kanssani. Tiedän, että tekoa ei saa tekemättömäksi mutta tekisin kaikkeni, että panoa Robinin kanssa ei olisi tapahtunut.

Kaivan avaimet takin taskusta sekä avaan kotioven. Huomaan heti, että vanhemmat eivät ole kotona ja minuahan se ei haittaa ollenkaan. Ainakin saan olla hetken rauhassa tai niin ainakin toivon.

Jätän takkini lojumaan eteisen lattialle sekä potkin kengät jaloistani. Kävelen peremmälle ja napsautan valot päälle. Sohvapöydällä on lappu, joka on äidin kirjoittama. "Jaa" tuhahdan itsekseni.

Vanhemmat päättivät sitten lähteä mökille ja jättää minut kotiin. Tiedän kyllä, että heillä on tänään tai sitten huomenna hääpäivä. En muista. Löntystelen jääkaapille ja otan isältä yhden oluen.

——
Makoilen sohvalla ja selaan galleriani kuvia kun me Kaspianin kanssa kävimme keväällä serenassa sekä myös linnanmäellä. Minulla on kova ikävä häntä ja haluaisin vain rutistaa hänet itseäni vasten.

Nostan itseni sohvalta ylös ja kävelen suoraan isän viinakaapille. Täällä on paljon erilaisia juomia eikä isä ole niitä edes juonut. Osa pulloista ovat lahjoja mutta niihin en koske. Muuten tulee turpaan.

Isä on niin saatanan täydellinen olevinaan eikä tee ikinä mitään virheitä. Tietäisitte vaan miten monet kerrat hän on nälvinyt minua ja minun valintojani. Edes ensihoitajaksi opiskelu ei kelvannut.

Kun oli yhteishaku niin isä patisteli minua hakeen Helsingin parhaimpaan lukioon. Isä ei koskaan ole arvostanut edes sitä, että pelasin sählyä. Varmaan pitäisi olla joku NHL-pelaaja, että kelpaisi.

Otan kaapista puolillaan olevan Suomi viinapullon
ja irvistäen juon sitä kurkustani alas. Kurkkuani jo polttelee mutta en välitä siitä. Olen ansainnut, joka ikisen kivun mitä maanpinnalta löytyy.

Istun olohuoneen sohvalla ja en ole itsekään enää varma, että olenko tässä maailmassa mutta kuulen kun ovikello soi mutta en jaksa välittää. Pimputus alkaa kuitenkin ärsyttämään ja nousen ylös.

Ennen ovea kuitenkin jalat pettävät alta.

——