Family Life (2) || Aleksi x Joel

2.

Aleksi

Istun terassilla aamukahvilla ja katselen hymyillen Nipsua, joka juoksee ympäri pihaa. Kello on vasta puoli kahdeksan aamulla mutta jostain syystä minä heräsin jo nyt. Lapset ja Joel nukkuvat vielä.

Aurinko lämmittää mukavasti jo tähän aikaan niin tiedossa on lämmin päivä. Tänään suunnitelmissa olisi mennä tapaamaan siskoani. Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi nähnyt siskoani.

Huokaisen syvään ja juon loput kahvistani. Lasken kahvikupin terassin pöydälle ja otan pallon käteeni jonka Nipsu oli jalkoihini pudottanut. Heitän tuolle palloa ja katselen kun Nipsu juoksee perään.

"Nipsu, lähettäiskö käymään lenkillä" sanon tuolle koiralla ja Nipsu innostuu heti. Koiran häntä heiluu niin, että se on vähällä irrota. Pudistelen päätäni ja naurahdan tuon koiran innostukselle.

Otan kahvikupin käteeni ja astelen Nipsun perässä sisälle. Vedän takapihalle vievän oven kiinni ja vien kahvikupin keittiöön. Talossa on aivan hiljaista kun muut nukkuvat vielä. Käyn vielä vessassa.

Vedän vessan ja pesen tietysti käteni jonka jälkeen poistun vessasta. Kävelen eteiseen ja otan naulasta Nipsun valjaat sekä laitan ne innokkaalle haukulle. Sujautan kengät jalkaani ja lähdemme ulos.

——
Kävelen läheisen puiston poikki ja pudistelen päätä kun nään kaksi nuorta miestä perseilemässä jotain leikkipuistossa. Ei lapsiperheet edes uskalla mennä tuonne puistoon. Varsinaiset tulevaisuuden toivot.

Onneksi meidän poika ei rieku kylillä tuolla tavalla tai oli hänellä joskus omat touhunsa mutta niistä on päästy eroon. Meidän lapset osaavat käyttäytyä kun heidät on kasvatettu arvostamaan muita.

Kävelen polkua pitkin kohti metsää ja ajattelin, että menisimme oikein kunnon pitkän lenkin. Lapset ja Joel nukkuvat kuitenkin puolille päivin asti. Kaivan puhelimen shortsien taskusta kun se soi.

Tuijotan hetken aikaa ruutua jossa lukee äiti mutta päätän kuitenkin painaa punaista. Mitä hän yrittää minulle soittaa? Minulla ei ole hänelle mitään asiaa eikä me olla nähty mummon hautajaisten jälkeen.

Sujautan puhelimen takaisin taskuun ja haluan nyt keskittyä vain Nipsun kanssa lenkkeilyyn. Minä en halua nähdä äitiäni ja kaikki sen tietävät. Ajatukset alkavat pyörimään päässäni noidankehää.

Haluaako siskoni nähdä vain siksi, että hän yrittäisi sovitella minun ja vanhempieni välejä? Meillä kyllä aina on ollut hyvät välit mutta aikojen saatossa me kuitenkin ollaan etäännytty toisistamme.

——
Kävelen metsäpolkua pitkin ja Nipsu juoksee kovaa vauhtia edessäni. Tuo on innoissaan kun saa juosta vapaana. Nipsu on ehtinyt löytää kepin jostain sekä tuo on aivan likainen kaikesta pyörimisestä.

Heitän koiralle hetken aikaa keppiä, että Nipsu saa purettua virtaansa. Tuo ärsyttävä kapistus soi taas shortsieni taskussa. Huokaisen syvään sekä kaivan sen taskustani. Soittaja on jälleen kerran äiti.

Painan uudelleen punaista sekä sen jälkeen suljen koko kapistuksen sillä en halua enää soittoa. Laitan puhelimen takaisin housujen taskuun sekä jatkan vielä hetken aikaa kepin heittelyä Nipsulle.

Kävelen meidän kotipihaan ja huomaan, että jokin vieras auto on pihassa. En muista, että tutuilla olisi tuollaista autoa. Kaivan avaimet shortsien taskusta ja avaan oven. Päästän Nipsun ensin sisään.

Otan tuolta koiralta vihreät valjaat pois ja laitan ne naulaan takaisin. Riisun omat kengät jalasta sekä otan taskuistani kaikki tavarat pois sekä lasken ne eteisen lipaston päälle. Eteisessä on vieraat kengät.

Kävelen peremmälle ja nään siskoni istuskelemassa meidän keittiössä. "Eiks me sovittu, että me nähää kaupungilla parin tunnin päästä?" kysyn ja Hanna nyökkää mutta hänellä on vakava katse.

——
Joel sulkee jääkaapin oven ja kääntyy sen jälkeen katsomaan minua. Tuolla on hiukset ihan takussa ja hän on myös juuri heränneen näköinen. Luulen, että Hanna on herättänyt aviomieheni.

"No, oliko sulla jotain tärkeetä asiaa?" kysyn sekä nojailen keittiön ovenkarmiin. Hanna nyökkää ja on edelleen vakavan oloinen. "Äiti soitti keskellä yötä kun.." Hanna sanoo mutta murtuu kyyneliin.

Kävelen tuon blondin naisen luokse ja kiedon omat käteni hänen ympärilleen. "Iskä oli joutunu pahaa onnettomuuteen ja mitää ei oo tehtävissä" Hanna saa lopulta sanottua itkunsa seasta.

Kävelemme ripein askelin sairaalan ovista sisään ja äiti odottaa meitä aulassa. "Aleksi" äiti henkäisee ja vetää minut halaukseen. "Ihanaa kun sä tulit" äiti sanoo ja pyyhkii kyyneliä poskiltansa.

Hetken kuluttua paikalle ilmaantuu myös Hannan lapset ja ilmeisesti hänen uusi miesystävä. Heitä en ole nähnyt aikoihin. "Saadaanko me nähä pappa?" Alex kysyy ja kaikki menee vaikeaksi.

Sen mitä äiti ehti nopeasti kertomaan niin iskä on aivokuollut. Mitään ei sole enää tehtävissä vaikka  rukoilisi päällään. "Voi mummin muru" äiti sanoo ja ottaa Alexin halaukseen. Poika alkaa itkeä.

——
Heipsu lukijat🩷

En oo pitkään aikaan kirjottanu tätä, että sori siitä. Olin aluks ihan varma, että tämä kirja oli tässä, että en haluu jatkaa mutta tässä sitä taas ollaan! Tosin en osaa sanoo kuinka usein tätä tulee mutta tässä olis taas pitkästä aikaa uutta lukua!!