Family Life (2) || Aleksi x Joel

32.

Joel

Laitan auton ovet lukkoon ja katselen Aleksin perään kun tuo kävelee talon nurkalta kohti takapihaa. Julia vilkaisee minua ja minä vilkaisen häntä. "Isin täytyy nyt olla hetki itsekseen" sanon. Tiedän, että päivä oli Aleksille raskasta ja yrittää väkisin jaksaa.

Aleksi suree isäänsä ja tiedän, että hän kaipaa Mattia ainakin jollain tavalla. Otan avaimet puvun housujen taskusta ja avaan ulko-oven. Meidän iloinen koira on ollut monta tuntia yksin kotosalla. Nipsu kiertää heti kaikki läpi ja juoksee olohuoneeseen.

Hetken päästä Nipsu palaa lelu suussaan meidän luo ja esittelee sitä. "On sulla hieno lelu" kehun ja lasken kaikki tavarat taskuistani eteisen lipaston päälle sekä riisun puvun takin pois päältäni. Löysään kaulassani olevaa kravattia ja lähden yläkertaan.

Riisun mustat puvun housut jalastani ja otan mustan kravatin pois kaulastani sekä valkoisen kauluspaidan pois päältäni. Puen omat pieruverkkarit jalkaani sillä olemme kotosalla sekä puen myös t-paidan. Aleksi ei voi sietää näitä collegehousuja.

Ne ovat hänen mielestä aivan kamalan näköiset sekä myös rikkinäiset mutta ei sillä ole mitään merkitystä millaiset vaatteet kotona on päällä. Vilkaisen meidän makuuhuoneen ikkunasta takapihalle ja Aleksi istuu yksin pihakeinussa. Huokaisen syvään.

——

Kävelen meidän narisevat portaat alas sekä alan heti hymyilemään kun keittiöstä kuuluu naurua. Atte tuli meille yhdeksi yöksi sillä hän on lähdössä oman isän bändin kanssa Yhdysvaltoihin. He paistaa iltapalaksi lettuja jotka on meidän kaikkien herkkua.

Katselen hymyillen kun nuoret nauravat kun letuista ei tule aivan täydellisen näköisiä. Pienistä asioista he osaavat olla iloisia. Kaspian kävelee portaat alas sillä tuo taisi haistaa lettujen tuoksun. "Missä isi on? Kun mun piti näyttää sille yks peli" Kaspian kysyy.

Vilkaisen olohuoneen ikkunasta ulos ja aina vain tuo mies istuu meidän pihakeinussa. "Mä luulen, että isi on nyt todella väsynyt.." sanon. "Ja isi on surullinen kun pappa kuoli" jatkan ja Kaspian nyökkää. "Olisin halunnu pelata.." tuo sanoo.

Ehkä lapsetkin surevat omalla tavallaan. Eivät he ole olleet papan kanssa tekemisissä. "Iskä voi pelata sun kanssa mutta oota hetki niin haen isin ensin sisälle" sanon ja Kaspian nyökkää hymyillen. Otan pörröisen viltin sohvan selkänojalta ja menen ulos.

——

Aleksi istuskelee pihakeinussa eikä huomannut, että tulin. "Tulisit rakas sisälle?" pyydän mutta vastausta en saa. Kiedon pörröisen viltin hänen ympärilleen ja istudun viereen. Ulkona on aika viileä ja hän on ollut täällä istuskelemassa jo todella kauan.

Aleksi ei ole puhunut mitään ja molemmat lapset on käyneet ovella kuikuilemassa. "Vaikka meidän välit oli mitä oli niin mulla on isää ikävä" Aleksi sanoo ja katselee taivaalle. Harmaat pilvet alkavat peittämään taivasta ja vesisade tuoksuu voimakkaasti.

Aleksi huokaisee syvään ja näprää sormiaan. "En mä tiiä onko mulla oikeutta olla surullinen siitä kun me ei oltu edes väleissä" Aleksi sanoo mietteliäänä. "On sulla tietenkin oikeus surra" sanon.

"Ei kellään oo oikeutta sanoo, että milloin on oikeus surra ja millloin ei" sanon ja silittelen Aleksin päätä.
"Vaikka te ette olleet väleissä niin se ei poista sitä et se ei olis sulle tärkeä" jatkan. "Mmh taidat olla ihan oikeassa" Aleksi sanoo huokaisten.

Istuskelen sohvalla sekä pelaan meidän pojan kanssa  pleikalla ja Aleksi nukkuu vierelläni. Kaikkien vatsat on täynnä Julian ja Aten tekemiä lettuja. Nuo nuoret menivät yläkertaan. Mitä lie touhuamassa.. "Nyt mä hävisin. Taas" huokaisen ja Kaspian tuulettaa.

——