Family Life (2) || Aleksi x Joel

30.

Joel

Seisoskelen yksin hieman kauempana terassista, että sikarin haju ei leijaile tarjoiltaviin. Olen kyrpiintynyt koko juhlaan mutta en kuitenkaan halua pilata pojan juhlaa sillä hän on pitkästä aikaa iloinen.

Tiedän, että polttaminen on paha tapa enkä edes tee sitä usein mutta se lievittää ahdistusta. Voinko minä edes sanoinkuvailla miltä minusta tuntuu? No en voi kun Tommikin tuli jo paasaamaan.

Alan hymyilemään kun Kaspian istuskelee Adelen ja Mallan kanssa pihakeinussa. Kaverukset nauravat ja syövät Sarin tekemää kakkua. Olen aidosti iloinen et meidän pojalla menee taas hyvin.

Huomaan, että Joonas lähestyy minua ja tuo ojentaa minulle kahvin. "Kiitos" mutisen ja vedän taas omat keuhkoni täyteen savua sekä puhallan ulos. Joonaski kaivaa puvun takin taskusta sikarin.

"Tiiän, että sua ahdistaa.." Joonas sanoo ja puhaltaa myrkyllistä savua suustaan ulos. Katson häntä mutta käännän katseeni nopeasti pois. "Tunnen sut monen vuoden takaa etkä osaa valehdella" tuo sanoo.

"Ei sun oo pakko puhua jos et halua" tuo jatkaa sekä hörppää omasta kahvistansa. Teen samoin. Katselen kun Tommin ja Ollin tyttö juoksevat ohitseni. "Ooks sä ikinä ollu mustasukkainen Nikosta?" kysyn.

——

Joonas ei käänny katsomaan minua mutta kuitenkin hän nyökkää. "Paskin tunne ikinä" sanon huokaisten ja jälleen kerran vedän keuhkoni täyteen myrkyllistä savua. Joonas tekee samoin kuin minä.

Ei minulla kuitenkaan ole mitään syytä olla Aleksista mustasukkainen. Katselen Aleksia, joka juttelee juuri nyt Ollin ja Nikon kanssa. Koskaan ei ole ollut yhden yhtä tilannetta, että olisi pitänyt olla.

"Se on ihan luonnollinen reaktio. Mä oon sitä mieltä et se osoittaa vaan sen, että oikeesti pidät siitä" hän sanoo. Kohautan vain harteitani ja vedän keuhkoihin taas myrkyllistä savua.

Olen lähellä tukehtua omaan sylkeeni kun nään, että Juuso ja Aleksi ovat melkein päät yhdessä. Äiti tulee luokseni sekä alkaa heti mäkättämään polttamisesta. En ole enää mikään pieni lapsi.

Yskäisen ja tumppaisen sikarin tyhjään pahvimukiin sekä lähden kohti terassia. Heitän mukin roskiin kun en sillä enää mitään tee. "Joel, tuu tänne" tuo oma ja hyvin rakas aviomies sanoo hymyillen.

Yritän peitellä suuttumistani mutta yleensä se ei ees tehoa Aleksille. Väännän väkinäisen hymyn kasvoille kun Juuso ottaa meistä kuvan. Katson tuota ihmistä pistävästi ja poistun hakemaan kahvia.

——

Heittäydyn sängylle kun olen saanut vaihdettua tuon juhlapuvun omiin collegehousuihin ja t-paitaan. Nyt on juhlat juhlittu ja Kaspian on höpötellyt koko illan kuinka kivaa hänellä. Oli minullakin..

Suljen silmäni sillä väsymys alkaa painamaan mutta alakerrasta kuuluu kamala meteli. Kolme teiniä sekä kaksi nuorempaa lasta ja neljä aikuista. Avaan silmät ja tuijotan valkoista kattoa.

Portaista alkaa kuitenkin kuulumaan askelia ja kyllä oman perheenjäsenen tunnistaa eli se on Aleksi. En jaksa kommunikoida juuri nyt joten suljen silmäni ja esitän vain, että olen jo nukkumassa.

En tiedä, että tehoaako se Aleksille mutta ei hän edes ikinä herätä ketään jos on nukkumassa. "Joel, ootko sä jo nukkumassa?" kuulen hänen kuiskaavan mutta en reagoi siihen mitenkään.

Kuulen askelien katoavan makuuhuoneesta mutta ne eivät suunnanneet takaisin alakertaan. Avaat silmäni ja huokaisen syvään. Silmiä kirvelee ja tuntuu siltä et kohta kyyneliä alkaisi valumaan.

On helvetin perseestä olla mustasukkainen. Siihen ei ole edes mitään syytä. Ei Aleksi pettäisi minua ikinä. Ehkä en vain osaa säädellä omia tunteitani tai miksi edes pitäisi? Kai kaikki tunteet on normaaleja..

——