Family Life (2) || Aleksi x Joel

31.

Aleksi

Kävelen edestakaisin vanhempien olohuoneessa kun luen äidin kirjoittamaa muistopuhetta. Kaspian sekä Julia ovat vallanneet alakerran vessan. Hiuslakka on lemunnut koko talossa. Voi meidän teinit.

Olen ahdistunut kun koko puhe on suitsutusta isästä ja me ei oltu väleissä moneen vuoteen. Nyt minun on pakko puhua hänestä kauniiseen sävyyn. Ahdistus ja ajoittainen vihan tunne kontrolloi minua.

Huokaisen syvään ja nostan katseeni Joeliin, joka on ilmestynyt eteeni. Tuo nostaa kätensä olkapäilleni ja katsoo minua suoraan silmiin. "Älä stressaa. Uskon, että se menee hyvin" Joel sanoo rauhallisesti.

Nyökyttelen vain päätäni. Ikinä ei ole jännittänyt tai ahdistanut näin paljoa. Paitsi ehkä silloin kun isä sai tietää, että nuorempana olin salaa Joelin luona. Iskä ei koskaan hyväksynyt suhdettani Joeliin.

"Muistaks kun lähdin 13-vuotiaana yöllä kotoa kun olitte jätkien kanssa uimarannalla" sanon ja katson tuota edessäni seisovaa vaalea hiuksista miestä. Joel nyökyttelee päätänsä hymyillen.

"Olit just päässyt sairaalasta kotiin kun sulla oli nii kovia kipuja sen kolarin jälkeen" Joel sanoo samalla kun suoristaa mustan kravattini. "Ja mä en halunnu jäädä mistään paitsi niin tulin" naurahdan.

——

Istun äidin vieressä kirkossa ja näpräilen sormia kun aivan kohta olisi minun puheen aika. Ahdistaa ja nyt tuntuu siltä, että olen väärä ihminen lukemaan äidin kirjoittamaa puhetta mutta olin mieliksi.

Nousen kirkon penkistä ylös ja tunnen kuinka kaikki vieraat tuijottavat minua. Ahdistaa vielä enemmän ja enää en pääse perääntymään tästä. Tuntuu kun jokin pala juuttuisi kurkkuuni. Ikävä tunne.

Nostan epäröiden katseeni paperista ja kaikki katsoo minua odottaen. Tunnen puristuksen rinnassani kun ahdistus valtaa aina vain enemmän. Silmissäni myös vilahtaa nuorena koettu onnettomuus.

" Kiitos rakas isä, aviomies ja isoisä.."

Ablodien saattelemana palaan paikalleni istumaan ja äiti pyyhkii kyyneliä nenäliinaan. Joel laskee kätensä käteni päälle ja helpotuksen tunne valtaa minut. Joel  hymyili minulle koko puheen ajan.

Hänen ansiostaan sain tsempattua itseni puheen läpi sekä hillittyä itseni, että en möläytä mitään. Äidilleni halusin olla mieliksi ja tiedän, että äiti ei olisi kyenny puhumaan. Nyt se kuitenkin on ohitse.

Vilkaisen äitiä, joka istuu toisella puolellani ja annan hänelle toisen nenäliinan. Pian olisi aika laskea iskän arkun vierelle kukat. Ajattelin, että aion mennä äidin mukaan vaikka hän ei ole pyytänyt.

——

Nousen äidin perässä ylös ja kävelen perässä arkulle. Ennen sitä äiti otti kukka-asetelman käsiinsä. Seison tuon vierellä ja odotan, että äiti alkaisi lukea kortissa olevaa lyhyttä muistovärssyä.

"Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli.
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli.
Mutt' sydämiimme läpi elämän jätit
muistosi lämpimän.

Rakkaudella kaivaten, Sari"

Luen äidin kukka-asetelmassa olevan kortin ja sitten äiti laskee kukat isän sydämen puolelle. Vielä hetken me ollaan hiljaa arkun vierellä sekä sen jälkeen minä otan äidin käsikynkkään ja saatan penkille.

Joel, Julia ja Kaspian nousevat penkiltä ylös sillä nyt on meidän vuoro laskea kukat. Otan meidän kukka-asetelman ja kävelemme arkun toiselle puolelle. Joel silittää hellästi selkääni pitkin vedoin.

"Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.

Kaivaten, Aleksi, Julia, Kaspian ja Joel"

Kyyneleet kihoavat silmiini sekä lasken kukat arkulle
ja hiljennymme arkun äärelle. Kun poistutaan arkun luota niin nyökkäämme äidille. Tuo hymyilee ja suru paistaa äidin kasvoilta.

Seuraavaksi siskoni perheineen laskee kukat ja myös muut vieraat. Muutama virsi laulettu ja nyt oli ainoa hetki kun lauloin koko elämässäni. Tai olenhan minä studiossa mutta en muiden kuullen.

Katselen samalla hautaan kun laskemme arkkua sillä  suostuin tähänkin tehtävään. Selkäni on ihan tulessa kun arkku painaa. Muutama kyynel vierähtää omalle poskelleni. Heitämme arkkuun vielä ruusut.

——
🥺❤️‍🩹