Family Life (2) || Aleksi x Joel

20.

Daniel

Nojailen kädet taskussa sovituskoppiin ja huokaisen kun Wilma sovittaa jo ainakin viidettä paitaa. Äiti ja isä pakottivat minut lähtemään kaupungille kun tuo ärsyttävä riiviö tuli meille eli äidin kummityttö.

Äiti on täällä tietysti myös mukana ja parhaillaan on etsimässä Wilmalla jotain hupparia. Kyllä minuakin saisi hemmotella.. Tuo tenava on jo 7-vuotias niin en ymmärrä, että miksi se edes on meillä.

No saattoivat vanhemmat jotakin sanoa tästä eilen ja ehkä myös edellisellä viikolla. Olisin mielelläni jääny kotiin mutta äiti ja isä eivät luota minuun. Isä joutui tai pikemmin karkasi töihin kun tuo tuli.

Tiedän, että isää ärsyttää Wilma koska hän on vilkas ja varsin temperamenttinen. Haukottelen kun äitini tuo kasan uusia vaatteita sovitettavaksi. No se olikin oma syyni miksi vanhemmat eivät luota.

Katselen ympärilleni ja huomaan tuon tutun nuoren pojan. Rinnassani muljahtaa ikävästi kun nään, että Robin katsoo minun suuntaan. Käännän katseeni nii nopeasti pois kun vaan pystyn.

Alan heti hoputtamaan äitiä, että he pistäisivät tähän touhuun vauhtia. En halua kohdata häntä kun osasin olla todella idiootti. Onnistuin satuttamaan kahta tai oikeastaan kolmea ihmistä samaan aikaan.

——
"Voidaanko jo lähteä? Mulla on nälkä" valitan äitille  mutta tuo ei ota sitä kuuleviin korviinsa. Hän on nyt niin kiinnostunut Wilmasta ja hänen asioista. "Äiti!" tiuskaisen vaatimalla huomion itseeni.

Ja samalla minä myös onnistun siinä sillä äiti katsoo minua kysyvästi. "Että särkee päätä. Voidaanko me jo lähteä" sanon kiireisesti sillä huomasin, että tuon pojan perhe tuli meitä lähemmäs.

"Mulla on särkylääkettä laukussa" äiti sanoo ja heti alkaa kaivamaan laukkuansa. "Ja en jaksa enää olla täällä seisoskelemassa" valitan. "Höpö höpö Daniel. Kyllä iso poika jaksaa seistä" tuo sanoo.

Pyöräytän vain silmiäni ja tuijottelen kenkien kärkiä sillä en ole kiinnostunut vaalean punaisista räteistä.. Tunnen katseen itsessäni ja tiedän kyllä, että kuka se on ja paha olo velloo sisälläni.

En ymmärrä itsekään, että miten minusta löytyi niin ilkeä puoli, että tein hänelle noin. Tiedän kyllä hyvin et loukkasin häntä mutta se ei minun tarkoitus ollut. Tykkäsin hänestä mutta Kaspian..

Rakastan häntä edelleen mutta luulen, että Kaspian ei enää minua. Ehkä minä vain hain lohtua Robinin kiltteydestä mutta tiedän kyllä, että toimin mulkusti mutta en voinut silloin tunteilleni mitään.

——
Istuskelen yhden jäätelöbaarin pöydässä sekä tökin vain lusikalla jäätelöannosta, joka on edessäni enkä ole edes maistanut sitä. Robin ja Kaspian pyörii vain mielessäni eikä edes tee mieli jäätelöä.

Mutta koska Wilma halusi jäätelölle niin tottakai me tulimme koska prinsessa niin halusi. Toivon, että me lähtisimme jo takaisin kotiin. Siellä toivottavasti saa olla rauhassa jos tuo ei tule huoneeseeni.

"Daniel, älä oo tollanen" äiti sanoo tiukasti ja siirtää hiuksani pois silmien edestä. Silmäni alkavat jo vähä kostua. Vitut.. Eikö hän jo ala ymmärtään, että minä en olisi halunnut tänne tulla ollenkaan.

"Daniel kultapieni.." äiti sanoo kun huomaa, että nyt ei ole itku kaukana. Huitaisen hänen käden pois sekä tuijotan vain edessäni olevaa jäätelöannosta. "Daniel  on myrtsi" Wilma sanoo ja nauraa.

Onhan se hauskaa, että hän saa iloa minun huonosta olosta. Kuulen tutun äänen takaani ja kiroan itseni jo alimpaan helvettiin. Robin päätti tulla sitten tänne ja varmaan saa nautintoa kärsimyksestäni.

"Syös nyt sitä jäätelöä" äiti sanoo sekä työnnän vain tuota kulhoa kauemmas kun mikäkin lapsi, joka vain kiukuttelee kun ei saa tahtoansa läpi. Äitini vilkaisee minua turhautuneena kun en syö.

——
Dansku❤️