Family Life (2) || Aleksi x Joel

16.

Kaspian

Sydämeni tykyttää rinnassani jännityksen vuoksi ja käteni alkavat hikoilemaan kun seison oven edessä, joka veisi minut Danielin luokse. Kerään rohkeutta hetken aikaa ennen kuin avaan oven.

Huomaan heti Danielin makaamassa sängyssä eikä hän ole kovin hyvässä kunnossa. Erilaisia johtoja ja letkuja on kiinni hänessä. En ikinä ole nähnyt ketää noin huonossa kunnossa. En edes iskää.

Danielin äiti siirtää kateensa minuun ja rupeaa heti hymyilemään. "Kiva kun tulit" Stiina sanoo ja pitää Danielia kädestä kiinni. Tuon pojan isä katsoo mua mutta ei sano mitään. Se nyt ei ole uutta.

Stiina silittää ohimennen olkapäätäni sekä poistuu koko huoneesta miehensä kanssa. Takana oleva ovi pamahtaa kiinni. Hiljaisuus laskeutui huoneen ylle ja se tuntuu ahdistavalta. Daniel nukkuu.

Kävelen sängyn luokse ja vaistomaisesti minä otan Danielia kädestä kiinni. Hellästi silitelen kättä eikä tuo ole vieläkään herännyt. Tunteiden myllerrys ja outo olo valtaa minut kun katselen tuota.

En voi valehdella itselleni mutta rakastan edelleen Danielia mutta en tiedä, että tunteeko hän samoin. Mieltäni jäi vaivaamaan se poika terveyskeskuksen vessassa. En tiedä yhtään, että kuka se oli.

——
Tunti on ehtinyt jo vierähtää täällä mutta Daniel ei ole vieläkään herännyt. Isä toi minut tänne sekä jäi odottamaan autolle. Lupasi odottaa vaikka minulla kestäisi muutaman tunnin verran.

Nostan kättäni sekä silitän hellästi Danielin poskea ja tuo alkaa hiljalleen heräilemään. "K-" tuo yrittää sanoa mutta ei saa sanottua lausetta loppuun. Hän on iloisen mutta surullisen näköinen.

Istudun sängyn vieressä olevalle tuolille enkä irrota otettani hänen kädestä. Tuntuu pahalla kun toisella on selkeästi paha olla enkä voi auttaa mitenkään tai ehkä omissa ongelmissa on tarpeeksi

Minun terapeutti sanoi, että nyt pitäisi huolehtia ja kuunnella itseä. Ei olisi kuulemma hyvä kuormittaa itseä toisten murheilla mutta en voi katsoa vierestä kun Danielilla ei ole hyvä olla. En vaa voi.

Tiedän, että vatsahuuhtelun jälkeen olo ei ole paras mutta pystyin kyllä puhumaan. "A-anteeks" Daniel sanoo hiljaa ja hänen silmänsä kostuvat. Kyyneleet alkavat valumaan Danielin poskia pitkin.

Tunnen piston sydämessäni kun katselen Danielia, joka itkee. Olen kerran nähnyt hänen itkevän ja en voinut olla itsekään itkemättä. Tunnen kun kyynel vierähtää poskelleni kun katselen tuota.

——
Tiedän kyllä, että mitä hän pyysi anteeksi mutta ei sitä voi ohittaa noin vain. Olen ajatellut asiaa myös itse mutta teko on anteeksiantamatonta. Elämä on kuitenkin liian lyhyt vihanpitoon.

Puristan tuon pojan kättä ja huokaisen syvään kun minua jännittää. "Mä rakastan sua edellee" Daniel sanoo itkuisena sekä perhoset alkaa lepattelemaan vatsassani. Tunnen samoin Danielia kohtaa.

"Nii mäk-" olen sanomassa mutta se keskeytyy kun potilashuoneen ovi aukeaa. Vaalea hiuksinen poika avaa oven ja tuo on sama, joka oli Danielin kanssa terveyskeskuksen wc-tiloissa.

Tuo poika seisoskelee suklaalevy kädessänsä oven edessä ja katsoo vuorotellen meitä. Ahdistava olo alkaa vallata minut uudelleen. En tiedä tuon nimeä mutta hän katsoo minua hieman vihaisesti.

"E-ehkä mun on paras poistua" mutisen ja nousen tuolilta ylös. Livahdan huoneesta pois ja käytävällä minä kohtaan Danielin isän. Hän päästi tuon pojan huoneeseen kun minäkin olin siellä.

Painan hissin nappulaa ja yritän pidätellä kyyneliä. Kohta pääsen autoon turvaan ja voin näyttää omat tunteeni rauhassa. Kävelen ripein askelin sairaalan ovista ulos ja juoksen meidän autolle.

——