Varastit sydämeni

Luku 20 - Mummolaan!

Suviseurat olivat olleet mainio kokemus sekä mulle että Mikaelille. Hän oli ystävystynyt Alvarin, Aleksin ja Tommin kanssa, mutta tietysti myös jotenkuten tyttöjen kanssa. Vaikka heillä olikin erilaiset arvomaailmat, he tulivat hyvin toimeen.

"Oliks sulla nyt uikkarit mukana?" varmistin kiinnittäessäni turvavyötä.

"On on. Sä oot kysyny tota jo kolme kertaa", Mikael nauroi ja pörrötti hiuksiani.

Olimme lähdössä mummolle ja vaarille. Heidän maatilaltaan oli vain viisisataa metriä lähimmälle lammelle. Se oli ihan hyvä uimapaikka, vaikkakin pohja oli aika mutainen.

Mummo istui etupenkillä ja kohensi hellehattunsa asentoa. Vaari oli jo valmiina lähtöön. Hän käynnisti vanhan romuauton - joka yllättävää kyllä, toimi edelleen - ja ajoi pois seura-alueelta.

Isovanhempani asuivat Laukaassa. Heillä oli punainen puutalo keskellä peltoista maisemaa. Pihassa heillä oli navetta ja kanala. Navetta oli aina ollut lempipaikkani, sillä samassa rakennuksessa oli heinävarasto, jossa pystyi nukkua. Heiniä säilytettiin ullakolla, jonne kiivettiin tikapuita pitkin. Pienempänä pujahdin sinne lämpiminä kesäöinä vetelemään hirsiä.

Lehmät märehtivät laitumella. Niitä olivat naapurin Matti ja Tarja olleet hoitamassa sillä aikaa, kun mummo ja vaari olivat suviseuroissa.

"Tää on kyl hieno paikka", Mikael kehui astuessamme ulos autosta.

"Kiitos, olemme tuon Maija-Liisan kanssa asustelleet täällä viitisenkymmentä vuotta", vaari sanoi ylpeänä. (Kirjoittaja ei muista, onks näille isovanhemmille keksitty nimii vielä😂)

"Ja edelleen on tönö pystyssä", mummo lisäsi nauraen.

"No siinähän se näyttäis nököttävän", poikaystäväni naurahti.

Mummo kertoi, että voisin nukkua peräkamarin puolella ja Mikael saisi käyttöönsä vinttikamarin (se oli paras paikka nukkua heti heinävaraston jälkeen). Taisi mummoni vähän ihastua poikaystävääni, kun noin häntä suosii, mutta ei sanota sanaakaan vaarille.

Kävin ensiksi viemässä omat tavarani peräkamariin. Siellä ikkunoita koristivat vaaleanpunaiset pitsiverhot ja pehmeä vuode oli nurkassa. Varmaan kymmenen vuotta vanha kirjoituspöytä oli yhtä seinää vasten, ohuen tomukerroksen peittäessä sen pintaa.

Jätin laukkuni sängylle ja menin sitten näyttämään Mikaelille tämän huoneen. Kapusimme natisevia portaita pitkin vintille. Pyöreästä ikkunasta tulvi auringonvaloa huoneeseen, jonka seinät oli tapetoitu kukkatapetilla. Leveä parisänky, jonka jalkoihin oli kaiverrettu kuvioita, oli huoneen keskellä. Puinen vaatekomero oli nurkassa, lattiaa peitti suurikokoinen vihreä matto.

"Voisitkohan sä salaa livahtaa tänne yöllä?" Mikael pohti ja iski silmäänsä.

"Enpä tiiä, mut parempi idea vois olla heinävarastoon piiloutuminen", totesin hymyillen ja kiedoin käteni poikaystäväni vyötäisille.

"No, toi kuulostaa hyvältä mun korvaan", hän vastasi ja painoi hellän suudelman huulilleni. Vastasin siihen lempeästi.

Mummo huhuili meitä hetken päästä syömään lihapullia ja perunamuusia. Niimpä me sitten menimme takaisin alakertaan. Popsimme ripeästi ruuan suihimme posliinilautasilta, ja ilmoitimme sitten lähtevämme lammelle uimaan.

Kävin noutamassa uudet bikinini (olin ostanut ne Italiasta) ja pyyhkeen peräkamarista. Sitten menin ulos, leutoon kesäilmaan. Mikael tuli hetken päästä pyyhe olkapäillään ja uimahousut mukanaan. Päätimme ottaa juoksukilpailun lammelle - mä voitin, koska olin meistä kahdesta se, joka tiesi lammen olinpaikan.