Varastit sydämeni

Luku 49 - Mä tapan sen

(Mikaelin näkökulma)

Edla oli hetki sitten lähtenyt sairaalahuoneestani. Tuntui edelleen oudolta vain maata täällä jonkun muistinmenetyksen takia, mutta onneksi aloin jo muistaa asioita paremmin. Vähitellen kaikki ne muistot palasivat mieleeni - päällimmäisenä Italian reissumme, jossa mukana olivat olleet tyttöystäväni ja Atte.

Joku hoitaja tuli ilmoittamaan mulle, että saisin viimein lähteä kotiin. Niimpä mä nousin ylös, keräsin kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdin huoneesta. Olin aikomaisillani mennä tapaamaan parasta ystävääni (vaikka hän ei hereillä ollutkaan), mutta viime hetkellä muutin mieleni ja poistuin sairaalasta.

Pistin äidille viestiä, jossa kerroin hänen voivan hakea mut sairaalalta ja että olen ihan kunnossa. Kohotin katseeni kännykästäni, kun kuulin lähistöltä hillitöntä itkua. Se kantautui nurkan takaa, joten päätin mennä katsomaan, mitä oli tekeillä. Yllätyksekseni näin tyttöystäväni siellä, pää polviaan vasten ja vaatteet hieman revenneinä.

"Mitä- muru, mitä tapahtu?" kysyin huolestuneena ja polvistuin tytön viereen.

Edla ei kyseenalaistanut sitä, mistä olin siihen tupsahtanut, vaan hautasi kasvonsa rintaani. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin hänen hiuksiaan.

"Kerro mulle, mitä kävi, jos vaan mitenkään pystyt", kuiskasin rauhallisesti.

"M-Markus-", hän nyyhkytti.

"Niin? Mitä mun kusipää veli nyt on menny tekeen?"

"S-se...kävi muhun käsiks, enkä mä voinu sille mitään. Se raiskas mut."

Kaikki tuntui hiljenevän hetkeksi, kun kuulin nuo sanat tyttöystäväni suusta. Hänet oli raiskattu ja sen teki vieläpä isoveljeni, jota ei olisi koskaan pitänyt päästää ulos vankilasta. Se paskiainen saisi kyllä maksaa teostaan.

"Tästä se ei muuten selviä", nousin ylös ja autoin Edlankin pystyyn.

"M-mut Mikael", hän kuiskasi ääni väristen. "M-mä...oon niin pahoillani. Mä oon niin älyttömän pahoillani ja kadun sitä, mitä tein."

"Täh? Ethän sä oo mitään tehny väärin?"

"Kyl oon. En tajuu mikä muhun meni ja tein nii paskamaisen tempun, että ymmärrän kyllä, jos et haluu antaa sitä mulle ikinä anteeks."

"Mitä sä tarkotat-?"

"Mä olin aluks mukana Markuksen jutussa. Me- me suudeltiin", Edla alkoi itkemään vielä enemmän. "Anteeks, mä en ois ikinä saanu tehä sitä. Oon ihan helvetin huono tyttöystävä."

Tuijotin häntä synkkänä, sydän murtuneena. En olisi ikinä uskonut hänen tekevän jotain tuollaista, mutta tiedättekö mitä? Mä rakastan Edla Korpiahoa koko sydämestäni ja tiedän haluavani olla hänen kanssaan loppuelämäni. Siispä mun on tietenkin annettava anteeksi ja keskityttävä tärkeämpään asiaan - nimittäin Markuksen tappamiseen.

"Et sä oo huono tyttöystävä. Sä oot maailman ihanin ihminen ja mä oo pystyn kyllä antaan sulle ton anteeks. Oot rakas", kuiskasin tyttöystäväni korvaan. "Mä rakastan sua, Edla."

Edla pyyhki kyyneleitään ja halasi mua tiukasti. Sitten hän vastasi: "Mäkin rakastan sua, Mikael. Mä en ymmärrä, miks tein mitä tein. Sä oot kaikki mitä tarviin."

"Älä mieti sitä suudelmaa enää. Unohetaan se. Nyt mun pitää ettii Markus käsiini ja puukottaa se vittu hengiltä."

"Et kai oo tosissas aikomassa tappaa sitä?"

"Aika hiton tosissani mä olen. Se satutti sua ja mun prinsessaa ei saa kukaan kohella tolla tavalla."

"Rauhotu vähän, hengittele. Eiks mieluummin kannattas mennä poliisin pakeille?"

"Sä voit mennä. Mä meen veljeni luokse."

"Oota, en vaan haluu, että teet mitäön harkitsematonta", Edla totesi pidellessään kädestäni kiinni.

"Tää on tarkkaan harkittua, älä huoli. Pistän sen kusipään kärsimään tästä kaikesta ja sitten mä voin toimittaa sen takasin selliin, minne se kuuluukin", vastasin uhmakkaasti. "En aio enää pelätä sitä. Se saa luvan pelätä mua."

Tyttöystäväni huokaisi, pudistellen päätään, mutta antoi mun lopulta mennä. Tiesin kyllä, mistä löytäisin Markuksen - kotoamme.

Kun äiti tuli hakemaan mua kotiin, Edla oli jo lähtenyt poliisiasemalle päin. Hyppäsin auton kyytiin mitään sanomatta, enkä puhunut koko ajomatkan aikana mitään.

Isoveljeni istuskeli sohvalla telkkaria katsomassa. Ryntäsin samantien hänen luokseen, riuhtaisin hänet lattialle ja aloin hakkaamaan häntä voimieni takaa. Hänen typerät kasvonsa kokivat sellaisen runtelun, ettei niitä varmaankaan enää tunnistaisi sen jälkeen.

"Mitä täällä tapahtuu?" isä ryntäsi olohuoneeseen äiti perässään ja riuhtaisi mut irti.

"Toi vitun paskiainen raiskas Edlan", huusin raivoissani ja yritin tempaista itseni isäni otteesta, mutta hän oli vahvempi. "Mä tapan sut, siitä voit olla varma."

Markus kömpi ylös huohottaen ja yritti käydä kimppuuni, mutta isä tönäisi hänet vapaalla kädellään sohvalle.

"Niin sinä teit mitä?" hän kysyi veljeltäni.

"Emmä voinu vastustaa sen kauneutta", veljeni mutisi.

"Vittu sähän et muuten koske siihen enää ikinä. Sä painut takas sinne vankilaan, minne sunlaine rikollinen kuuluuki", huusin hänelle vihaisesti. "Jos ees katot mun tyttöystävään päin, viillän sulta kurkun auki. Tekisin sen jo nyt, ellei iskä pidättelis mua."

"Et sä pystyis tappamaan mua. Oot liian heikko", Markus huomautti.

"Kyllä muuten varmana pystyn ja sen aion tehäkkin."

Enempää emme ehtineet sanoa, kun poliisiautot pyrähtivät pihaamme pillit ulvoen. Äiti meni päästämään heidät sisälle. Markusta alettiin raahaamaan ulos talosta. Mun kohdalle tullessaan, hän mulkaisi mua. Mä vain muljautin silmiäni ja sylkäisin hänen naamalleen.