Varastit sydämeni

Luku 39 - Synttäribileet

(Edlan näkökulma)

Oli lauantai iltapäivä. Tänään Mikael järjestäisi kotonaan synttäribileensä, jonne hän oli kutsunut ihan hitosti porukkaa. Marika ja Sakari luonnollisesti luulivat, että juhlissa tarjottaisiin limsaa ja ehkä hieman keinuttaisiin musiikin tahtiin. No, jos he saisivat tietää millaisista bileistä oli kyse, he eivät enää ikinä antaisi poikansa järjestää yhtään mitään.

Valikoin asua huoneessani, käyden läpi jokaisen bilemekkoni, jonka omistin. Lopulta löysin mintunvihreän silkkimekon, joka melkein ulottui polviini.

Laitoin vain ohuen kerroksen meikkiä. Muistin edelleen sen kerran, kun Mikael oli sanonut mulle, ettei mun tarvinnut meikata. Olin hänen mielestään jo valmiiksi nätti. Punastuin ajatellessani tuota.

Kerroin äidille lähteväni Salmeloille yöksi. Todellakin jäisin sinne. En mä voisi kännissä tulla kotiin.

"Tulit just sopivasti", poikaystäväni totesi saapuessani heille. "En osaa päättää laitanks valkosen kauluspaidan vai vaan jonkun T-paidan?"

"Kauluspaidan ehottomasti, ja pistät vaan pari alinta nappii kii", opastin istahtaessani sängylle.

"Kiitti, pelastit mun päivän!"

"En tienny, että pojilkin on vaatekriisejä."

"Missä kiven alla sä oot asunu koko elämäs?" Mikael naurahti. "Totta kai on. Halun näyttää kuumalta tyttöystäväni silmissä."

"Sä oot kuuma, vaikket tekiskään mitään", huomautin virneen kohotessa huulilleni. "Voisin katella sua tolleen ilman paitaa ikuisuuden."

"Hei! Ei saa tuijotella. Se on epäkunnioittavaa", hän esitti loukkaantunutta ja kiskoi kauluspaidan nopeasti ylleen.

Mä vain pyöräytin silmiäni. Sitten nousin ylös, painoin poikaystäväni seinää vasten ja suutelin häntä. Hän vastasi siihen hymyillen. Mä olen niin onnellinen Mikaelin kanssa, ja toivon hänen tuntevan samoin. Oikeastaan ihmettelen, miksi hän on juuri mun kanssa? Mun, entisen lestadiolaistytön, kanssa. Mitä ihmeellistä mussa muka on? Ei yhtään mitään. Olen vain outo.

Menimme olohuoneeseen odottamaan vieraita. Musiikki soi jo kajareista täysillä, ja boolit sekä muut juomat olivat valmiina.

Atte saapui ensimmäisenä. Hän lysähti sohvalle Mikaelin viereen harmistuneen näköisenä. Kysyin, mikä hänellä oli hätänä.

"Tulee vaan huonot muistot mieleen niistä bileissä, joissa..", hän aloitti huokaisten. "...Odette petti mua uudestaan."

"Voi sua. Mut suosittelisin silti, että elät nyt omaa elämääs täysillä. Unohat Odeten kokonaan ja pidät hauskaa, eiks niin? Ei se tänne bileisiin ilmesty leikkimään sun tunteillas", yritin parhaani mukaan lohduttaa.

"Joo, niin kai."

"Sitä paitsi, sähän saatat löytää jonkun uuden tääl bileissä. Oon pyytäny paljon tyyppei meiän koulusta ja muualtakin. Varmasti joku on mielees", Mikael vinkkasi silmäänsä.

"No voinhan mä katella", Atte kohautti olkapäitään.

"Noin sitä pitää, broidi", poikaystäväni virnisti.

***

Kello kahdeksan jälkeen bileet olivat jo täydessä vauhdissa. Porukka oli humalassa, jotkut niin isossa, että oli pakko mennä vessaan oksentamaan jos sinne saakka edes ehti. Musiikki pauhasi vielä kovempana kuin aiemmin.

Istuin sohvalla Mikaelin sylissä ja join boolia, joka oli terästetty alkoholilla. Seurasin, kun Sandra tanssi Gabrielin kanssa. He olisivat kyllä niin suloinen pari. Toivoin heidän alkavan seurustelemaan. Gabriel olisi täydellinen poikaystävä kaverilleni.

Benjamin kaatui yhtäkkiä viereemme, luisuen puoliksi makaamaan sohvalle. Klaus pudisteli päätään ja katseli nauravaa poikaystäväänsä. Olin ihan hiton iloinen, että nuo kaksi olivat yhdessä. Tiedän, että heillä oli aluksi hankalaa, mutta nyt lähes kaikki on hyvin.

"Ai, moi Miksu ja Edsku", Benjamin tervehti humalaisella äänellä.

"Hei itelles, Bensku", Mikael vastasi naurahduksen kera. "Miten oot päästäny ton tohon kuntoon, Klaus?"

"Heti kun mun silmä vältti, toi juoksi kittaamaan melkeen litran boolia", toinen vastasi silmiään pyöräyttäen. "Kunnon addikti."

"En oo mikään addikti", kolmas poika puolusti itseään. "En ees oo kän-, hui!" hän kirkaisi ja kierähti alas sohvalta.

"Etpä", Klaus tuhahti. "Autan sut vaikka jonnekki sänkyyn lepäämään, niin saat päätäs vähän selvemmäks."

"Sänkyyn? No nyt alko lyyti kirjottaan", Benjamin hieroi käsiään yhteen innokkaan näköisenä.

"Ei hitto sun kanssas."

"Voitte lainata mun huonetta, jos vaan siivootte sotkunne", Mikael virnuili ja vinkkasi silmäänsä.

"Hyi, meiänhän sinne oli tarkotus mennä", muistutin kitattuani boolin kurkkuuni.

"Ai? Niinkö?" poikaystäväni kurtisti kulmiaan yllättyneenä.

"No ei enää", hymähdin noustessani ylös. Kumarruin aivan hänen korvansa juureen. "Mut en voi vastustaa kiusausta. Mun on pakko aiheuttaa sulle joka tapauksessa pikku ongelma", kuiskasin niin hiljaa kuin pystyin.

Tuutte cringeemään huolella. Asetin käteni Mikaelin, no, tiedätte minkä päälle ja hieroin vähän. Hänhän silloin kerran kehui mua hyväksi hierojaksi. Nyt hän sai uuden syyn sanoa mua sellaiseksi.

"Vittu, mitä sä teet, Edla?" hän kysyi, huohottaen hieman. "Klaus ja Benjamin onneks lähti vetään, mut joku voi nähä."

"Ei niiden tarvi tän enempää kattoo", virnistin irrottaessani otteeni. "Jos toi sun pieni ongelmas häiritsee sua, niin ratkase se itte."

"Sä oot uskomaton. Kidutat mua", Mikael totesi.

"Niin on tarkotuskin, kun on niin hauska kattoo sun 'kärsivää' ilmettä. Se on aika söpö."

"Älä jaksa."

Noiden sanojen jälkeen poikaystäväni vei mut vähän hiljaisempaan nurkkaan. Siellä hän painoi mut hellästi seinää vasten, lukitsi käteni pääni yläpuolelle ja suuteli kaulaani melko rajusti. Suustani pääsi yllättynyt henkäisy.

Emme ehtineet käydä niin sanotusti tositoimiin, kun kuulimme hälinää yleisistä tiloista. Joku käski huutaen ihmisiä painumaan helvettiin talosta. Mikaelin ilme oli yllättynyt hetken ajan, mutta muuttui sitten vihaiseksi. Mitäköhän oikein oli tekeillä?

Seurasin poikaystävääni eteiseen. Kaikkialla oli nyt tyhjää. Vieraat olivat poissa. Vain joku 185 senttinen, aika lihaksikas brunette poika seisoi ovella.

"Mitä sä täällä teet?" Mikael kysyi raivoissaan.

"Miksen mä muka saisi kotiin tulla, pikkuveli?" toinen vastasi.