Varastit sydämeni

Luku 23 - Älä jätä mua

Lääkäreitä ja sairaanhoitajia ilmaantui ripein askelein huoneeseen. En ehtinyt edes kysyä, mitä tarkalleen ottaen poikaystävälleni tapahtui, kun hänet kuskattiin jo kiireesti pois. Ainoa mitä tiesin oli, että hänen sydämen sykkeensä oli hidastunut. Iloitsin liian aikaisin.

Ryntäsin käytävään nähdäkseni parahiksi, kun Mikael kiidätettiin kulman taakse. Marika ja Sakari olivat juuri palaamassa aamupalapussien kanssa. He näkivät mut järkyttyneen ilmeeni kera. Kerroin heille taas ihan kaiken. Nyt heidät valtasi todellinen pelko ja huolestuneisuus.

Olin taas aivan paniikissa, koska en tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan. Mikä oli oikein mennyt vikaan? Juurihan lääkäri oli kertonut, että Mikaelin oli tarkoitus herätä kohtapuolin. Ei kai auttanut muu kuin itkeä ja odottaa uutisia pojan tilanteesta.

***

Oli kulunut neljä päivää. Mikael oli siirretty Helsinkiin sairaalaan, missä hänen hoitonsa jatkuivat. Äiti, isä ja perheemme vanhimmat lapset olivat saaneet tietää oikeasta tilanteesta toissapäivänä. Mun oli täytynyt kertoa, sillä en pystynytkään enää valehtelemaan tässä vaiheessa. Vanhempani olivat pettyneitä siihen, millaisissa paikoissa olen liikkunut, mutta eivät kuitenkaan raivonneet mulle. He vain toivoivat, että Mikaelille ei kävisi huonosti ja varmistivat, että olin tätä tilannetta lukuun ottanatta kunnossa.

Istuin kavereideni kanssa Burger Kingissä syömässä. Olin kertonut heille kaikille tapahtuneesta ja he halusivat tavata, ihan vain saadakseen mut ajattelemaan jotain muuta edes hetkeksi.

"Hei, mä sain ihan loistoidean!" Moona hihkaisi. "Lähetään porukalla meiän mökille uimaan ja saunomaan viikonlopuks - ei yhtään juomista."

"Enpä tiiä...Mikael-", aloitin mietteliäänä.

"Se pärjää kyllä, älä huoli", Klaus lohdutti. "Sen vanhemmat varmasti soittavat sitten sulle, jos jotain tapahtuu."

"No...oot kyl oikeessa."

"Eli kaikki teistä tulee?" lyhyin ystävistäni kysyi rajatut kulmat kohollaan.

"Messis ollaan", Odette nyökkäsi juteltuaan hetken Aten kanssa.

Benjamin ja Sandrakin suostuivat. Niimpä sitten syötyämme ruokamme, lähdimme kukin omaan kotiimme pakkaamaan kamppeita. Ilmoitin äidille suunnitelmistani ja hän antoi luvan, kun kuuli, että me nimenomaan emme ole juomassa alkoholia. Hän tahtoi luottaa muhun ja en todellakaan pettäisi hänen luottamustaan tällaisena aikana.

Lähdimme matkaan kahdella autolla. Toista ajoi Klausin isä, toista puolestaan Moonan äiti. Mökille ei ollut kovinkaan pitkä matka - vain noin viisitoista kilometriä.

"Kiitti kyydistä", Moona huikkasi äidilleen.

Molemmat kuskit peruuttivat pois pihasta ja jättivät meidät vihreän puumökin eteen. Mökki oli järven rannalla ja laiturin vieressä kellui moottorivene. Suloinen saunarakennus oli rannan läheisyydessä.

Veimme tavaramme mökkiin, joka oli sisustettu melko vanhanaikaiseen tyyliin. Moona ehdotti, että nukkuisimme kaikki yhdessä olohuoneeksi kutsutussa tilassa, koska sinne mahtui parhaiten. Sitä paitsi voisimme pistää takkaan tulen ja ihastella sitä sekä paistaa ostamiamme vaahtokarkkeja.

Klaus lähti Benjaminin kanssa lämmittämään rantasaunaa, kun me muut jäimme valmistamaan kanasalaattia ja hampurilaisia päivälliseksi.

"Ei hitto sun kaa, muru. Etkö sä osaa edes kanaa paistaa?" Odette kikatti ja nappasi paistinlastan Atelta. "Anna kun mä teen tän. Pilko sä kurkku."

"Ookoo, pomo", poika pyöräytti silmiään ja alkoi hymyillen pilkkomaan kurkkua sydämenmuotoisiksi palasiksi.

"Mitä sä nyt-? Ööö...miten sä osaat?" vaaleahiuksinen ystäväni hämmästeli.

"Kato kun halun vaan parasta mun kullalle", Atte kohautti olkapäitään ja virnisti.

"Ootte te kyl aika söpöjä", naurahdin repiessäni salaattia.

Kaksikko hymyili ja alkoi sitten höpöttämään toisilleen vielä enemmän hempeyksiä.

***

(Nyt tulee jonkin verran Benjaminin näkökulmasta ;)

Kannoimme Klausin kanssa puita liiteristä saunalle. Seinät olivat vaaleat, samaa sävyä kuin lauteetkin. Kiuas oli nurkassa. Pukutilassa oli erillinen kuumavesipata ja senkin pesä piti sytyttää.

"Voisiks antaa ton puukon, nii teen vähän kiehistä?" vaaleahiuksinen kaverini kysyi ja vilkaisi mua.

"Aa, öö, tietty", änkytin nopeasti ja nakkasin suojakotelossa olevan puukon hänelle.

Klaus alkoi tekemään klapeihin kiehistä. Seurasin hänen touhujaan kiinnostuneena - välillä tosin katselin myös hänen treenattua vartaloaan. Itse olin ihan hyvässä kunnossa jalkapallon peluun ansiosta, mutta ystäväni oli treenannut viimeaikona erityisen paljon ja tulokset alkoivat jo näkyä paidasta läpi.

Istahdin lauteelle odottamaan, kun Klaus asetteli puut hyvään asentoon ja pisti myös vähän sanomalehtipaperia sekaan. Sitten hän sytytti pesään tulen. Saman hän teki kuumavesipadalle.

"Pitäiskö meiän oottaa hetki ja kattoo syttyyks puut varmasti?" kysyin juuri, kun poika nousi ylös.

"Vois kyllä olla hyvä ajatus", hän vastasi olkiaan kohauttaen ja istui viereeni. "Onks sulla tulossa vielä pelejä täs loppukesästä?"

"No siis...olis mulla yks peli Kroatiassa, mutten oo varma lähenkö sinne. Mikaelin tilanne vähän huolestuttaa", vastasin hiljaa. "En ehkä halu olla ulkomailla, jos tapahtuukin jotain pahempaa."

"Tajuun kyl. Mut ihan mukava, jos jäät. Voit viettää meiän kaa aikaa. Mehän ollaan parasta seuraa ikinä", Klaus virnisti, viitaten itseensä ja muihin ystäviimme.

"Joo, nii varmaa. Kaikki muut on hyvii tyyppei, mut enpä tiiä susta", naurahdin ilkikurinen virne huulillani. "Oot tommone vitun rasittava pelle."

"Äläpä kuule yhtään yritä. Ite oot kunnon sirkusklovni."

"Sua ei kyl jaksais sitten yhtään. Aina haastamassa riitaa."

"Itsehän sä alotit tän", Klaus nauroi ja tuuppasi käsivarttani kyynärpäällään.

Hymähdin itsekseni ja tuijottelin jalkojani. "Kuule, Klaus...mitä sä tekisit jos tykkäisit jostain sun kaverista?" utelin yhtäkkiä.

Ystäväni kurtisti kulmiaan, miettien hetken. "Kai mä vaan kertoisin asiasta suoraan jollain tapaa. En tiiä", hän kohautti olkapäitään. "Hetkonen, kenestä sä oot kiinnostunut? Et kai vaan Sandrasta? Mä oon sillee vähän katellu sitä."

Tuntui kuin pala olisi juuttunut kurkkuuni. Pudistin päätäni ja nojasin kyynärpäihini. "Ei sillä oo niin välii. En uskaltais kummiskaan kertoo", mutisin vaimeasti.

"Aha, no ei sit. Mut jos joskus halut puhuu tästä, niin mun kaa voit rohkeesti tulla keskustelemaan", Klaus totesi.

"Kiitti, bro."