Varastit sydämeni

Luku 58 - Ilmoitettavaa

(Edlan näkökulma)

Olimme juuri saapuneet eräälle ravintolalle, missä tapaisimme ystäviemme kanssa. Tämä oli täydellinen tilaisuus kertoa kihlauksestamme, kun kaukanakin asuvat kaverit olivat päässeet paikalle. Sandra oli lääkiksessä Kuopiossa, mutta muut asuivat edelleen pääkaupunkiseudulla.

Moona opiskeli muotia, Benjamin puolestaan oli edennyt futiksen kanssa siihen pisteeseen, että pelasi sitä ammatikseen. Hän kävi pelaamassa jopa suurissa kansainvälisissä kisoissa. Tiedän, hän oli tehnyt aikamoisen ponnahduksen näiden kolmen vuoden aikana. Ehkä hänen menestykseensä vaikutti se, että hän oli luvannut itselleen tehdä Klausin ylpeäksi, vaikkei poika ollutkaan maan päällä tuota todistamassa.

Entäs Atte sitten? Hän työskentelee tällä hetkellä yhdessä museossa, jossa Valencia käy joka päivä hänen takiaan, mutta esittää kuin olisi kiinnostunut juuri kyseisen museon taiteesta. Joo, tyttö on asunut Suomessa jo muutamia vuosia, kun ei ole uskaltanut palata Italiaan isänsä luokse. Onneksi häntä ei oltu vielä edes etsitty näin kaukaa, tai sitten isäukkoa ei vain enää kiinnostanut.

Moona ja Sandra saapuivat samalla ratikalla, koska ensimmäiseksi mainittu oli mennyt toista vastaan juna-asemalle. Halasin heitä molempia, mutta peittelin vielä vasenta nimetöntäni.

"Ihana nähä teitä", sanoin leveä hymy huulillani.

"Samoin", Sandra vastasi irrottautuessaan halauksesta.

Mikael asetti toisen kätensä lanteilleni ja painoi suukon poskelleni.

"Te ootte kyl niin söpöjä. Harmi, ettei kaikkien rakkauselämä oo yhtä onnekas", tuo tumma tyttö huokaisi.

Nyt mietitte varmaan, mitä hänelle ja Gabrielille kävi. No, poika paljastui varsin väkivaltaiseksi ja omistushaluiseksi ääliöksi, joka halusi päättää Sandran menoista jne. Kuten sanotaan, ulkonäkö ja ensivaikutelma voivat pettää. En ollut yhtään osannut kuvitella, että Gabriel olisi oikealta luonteeltaan tuollainen.

"Kyllä säkin vielä löydät sen oikean", lohdutin kevyesti naurahtaen ja taputin tytön olkapäätä.

"Toivotaan niin."

"Mites sä, Moona? Vieläkö sun perässä laahustaa kymmenittäin jätkii?" Mikael tiedusteli virnuillen.

"Laahustaahan niitä, mut jokin mussa on vaihtunut. Mua ei oikeastaan enää kiinnostaa jätkät tai deittailu ylipäätänsä. Tähtään rikkaaseen sinkkutulevaisuuteen, tiiätkös?" lyhyempi ystävistäni vastasi olkiaan kohauttaen.

"Vouuu? Missä vaiheessa tää tapahtu?" hämmästelin silmät suurina.

"Ööö...eilen. Mä ajattelin muuttaa Ranskaan sitten, kun mulla on varaa, niin pystyn syventymään vielä enemmän muotisuunnitteluun ja sen semmoiseen. Sitten kun mulla on tarpeeksi rahaa, voin siellä muuttaa johonkin kartanoon asumaan ja juomaan viinilasillisia kaiket päivät."

"No, kuulostaa hauskalta", totesin hymynkareen kera.

"Mä voin sitten järjestää hurjat bileet kartanossani ja lennätän teiät kaikki sinne", Moona innostui.

"Tullaan mielellämme", Sandra nyökkäsi.

Benjamin ja Atte kurvasivat moottoripyörillään parkkipaikalle. He ottivat kypärät pois päästään, harppoen sitten luoksemme. En nähnyt Valenciaa missään, joten kysyin hänen olinpaikastaan.

"Hän ei päässyt tällä kertaa, koska... oli hieman huonovointinen", Atte selitti.

"Ahaa, harmin paikka. Olisi ollut kiva nähdä, mutta ei voi mitään", kohautin olkapäitäni.

Menimme ravintolaan ja istuimme meille varattuun pöytään. Saimme ruokalistat, josta valitsin itselleni jotain rapukeittoa ja alkusalaatin. Juomaksi otin punaviiniä, mutta tilasimme myös pari kannua vettä pöytäämme.

Kun kaikki olivat saaneet ateriansa, kröhäisin sen merkiksi, että halusin sanoa jotakin. Mikael hymyili mulle rohkaisevasti ja nyökkäsi.

"Mulla ja Mikaelilla ois teille vähän kerrottavaa", aloitin virne huulillani.

Muut tuijottivat meitä odottavasti, joten näytin heille sormeani, jossa sormus oli. Moona oli ensimmäinen, joka reagoi. Hän kiljaisi (varastaen koko ravintolan huomion), rynnäten sitten halaamaan meitä molempia.

"Onneks olkoon, rakkaat. Ihana juttu", hän onnitteli.

Muutkin toipuivat pian shokista ja onnittelivat meitä myös.

"Millonkas häät sitten on?" Atte kyseli uteliaana.

"Ei me olla sitä mietitty vielä, mut älkää huoliko. Kyllä sä ja Benjamin pääsette mun bestmaneiksi, jos sitä mietitte", Mikael nauroi.

"No hyvä, muuten olisin kyllä kyseenalastanut, miks edes ollaan parhaita ystäviä", tuo toinen poika hymähti.

"Tosiaan, te varmaan suostutte tulemaan mun kaasoiksi?" käännyin kysyvästi Moonan ja Sandran puoleen. He nyökkäilivät innokkaasti.

"Hienoo! Aattelin pyytää myös Vanamoo, kun se kuitenkin on mulle läheisin sisko."

"Hyvältä kuulostaa", Moona sanoi.

***

Voitte vain kuvitella, miten iloisia perheeni ja Salmelat olivat kuullessaan kihlauksestamme. August oli kuitenkin kaikista eniten innoissaan ja oli lähes pudottaa esikoisensa Hellinin, kun kerroimme uutisen.

"Voi teitä rakkaita, tää on ihana juttu", äiti totesi kyyneleet silmäkulmissaan, halattuaan meitä kolmannen kerran.

Maariakin halusi halata meitä, joten hän ojensi vuoden vanhat kaksoset vanhemmilleni hetkeksi. Kaksosten nimet olivat Viena ja Viljami.

"Mä oon niin onnellinen teiän puolesta. Kertokaapa sitten, jos tarvitte apuu häävalmisteluissa tai ihan missä tahansa muussa", hän sanoi.

"Kiitos, kiva kun ootte niin avuliaita", vastasin nyökäten.