Varastit sydämeni

Luku 32 - Raivoa ja rakkautta

(Edlan näkökulma)

"Äiti laitto mulle just viestiä ja pyys mua tulemaan kotiin niin pian kuin mahollista", nousin istumaan sängyllä. "Toivottavasti mitään ei oo sattunu. En halu...aatella, että on käyny jotain samanlaista kuin Annalle."

"Hei, luotetaan siihen, että kaikki on hyvin. Jooko?" Mikael kuiskasi lempeästi ja suukotti huuliani pikaisesti.

"Joo, kai toi on parempi vaihtoehto", nyökkäsin suunnatessani eteiseen.

"Haluuks, että käyn heittään sut kotiin?"

"No oishan se ihan mukavaa", vastasin hymyillen ja lisäsin: "Ja kun mulla kerran on kypärä mukana..."

Mikael nyökkäsi, napaten oman kypäränsä hattuhyllyltä, jossa hän sitä säilytti. Lähdimme ulos ja hyppäsimme moottoripyörän selkään, minkä jälkeen ajoimme kaupungin halki kodilleni. Kiitin poikaystävääni kyydistä ja hyvästelin hänet.

Sisällä mua odotti perheeni sekä Maaria, jota oli kyllä ihana nähdä pitkästä aikaa.

"Siinähän sä oot. Augustilla ja Maarialla oli meille kuulemma jotain kerrottavaa, mutta sunkin piti heidän mukaansa olla paikalla kuulemassa", isä selitti.

"Ookkei...jännittävää?" istahdin hitaasti keittiön pöydän ääreen ja jäin katsomaan veljeäni ja tämän tyttöystävää odottavasti.

"No niin, tota me ei tiedetä onko tää teidän mielestä liian aikaista..", Aku aloitti ja puhui lähinnä vanhempiemme suuntaan. "Maaria, halutko sä kertoo?"

"Sano sä vaan, kun tää on joka tapauksessa sun perhe. Mähän ilmoitin omalle perheelleni", tuo nuori nainen vastasi.

"Me tosiaan mentiin kihloihin", isoveljeni ilmoitti vedettyään ensin syvään henkeä. Hän jäi odottamaan perheeni reaktiota.

"Jee! Päästään kohta naimisiin!" Miira huudahti innoissaan.

"Ei, vaan häihin", Otto viisasteli. "Millon teidän häät on?"

"Ollaan mietitty tota tammikuuta", Aku kertoi.

"Onneksi olkoon!" äiti onnitteli tähän väliin ja meni halaamaan kaksikkoa. "Onpa ihana juttu! Voi että, mun pieni poikako on jo naimisiin menossa?" kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.

Olin aivan sanaton. Nuo kaksi alkoivat seurustelemaan varmaan neljä tai viisi kuukautta sitten ja ovat nyt jo päättäneet mennä kihloihin ja siitä sitten naimisiin. Miten toisilla tuntuu elämä olevan jo selvillä ja määränpää tiedossa? Musta tuntuisi hullulta, jos menisin nyt Mikaelin kanssa naimisiin, vaikka olemmekin olleet yhdessä...no, en muista tarkalleen kauanko. Varmaan jotain puoli vuotta. Herttileijaa, AKU JA MAARIT OVAT MENOSSA NAIMISIIN, vaikka ovat seurustelleet mua ja Mikaelia vähemmän aikaa? That's crazy bro. Mitäköhän muuten poikaystäväni on mieltä avioliitosta? Haluaakohan hän mennä kanssani naimisiin jonain päivänä? Lestadiolaiset useimmiten tähtäävät avioliittoon alkaessaan seurustelemaan, mutta muilla se onkin eri juttu. Jotkut seurustelevat vain esimerkiksi huvikseen, koska heillä on tylsää. Outoa. Kyllä mä ainakin olisin valmis naimaan Mikaelin - en tietenkään vielä, mutta ehkä aikaisintaan muutaman vuoden päästä.

"Onnee, broidi!" taputin Akun olkapäätä. "Ja katokkin, ettei susta tuu mitään lusmumiestä. Maaria ei ansaitse sellaista."

Maaria nauroi. "Enköhän mä osaa pitää ton sun veljes kurissa ja vahtia, ettei se ala laiskottelemaan joka päivä", hän hymyili.

"Hienoo!" naurahdin myös.

Äiti päätti pistää kahvipöydän pystyyn ilouutisten kunniaksi. Hän kattoi pöytään keksejä, mehua ja pakasteesta löytynyttä pullaa.

***

(Benjaminin näkökulma)

"No kiitti vaan, hiton kusipää", nousin raivostuneena ylös. "Ja anteeks, etten nyt satu olemaan sen sukupuolen edustaja, mistä sä tykkäät."

"Benjy-", Klaus aloitti.

"Älä kutsu mua tolla lempinimellä", ärähdin haparoidessani tikkaiden luokse.

Aloin kiipeämään ylöspäin niin nopeasti kuin vain kykenin ilman, että liukastuisin ja putoaisin alas. Tiesin sen idiootin tulevan perässäni, mutta en kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota. Päästyäni ylös, lähdin kulkemaan tunnelia pitkin sinne suuntaan, mistä uskoin tulleemme.

"Benjamin, oota!" Klaus huudahti. "Hitto, oon pahoillani!"

En kuunnellut häntä, vaan jatkoin matkaani, kunnes pääsin viimein ulos bunkkerista. Ulkona oli jo pimeää ja kylmä, olihan sentään marraskuu. Lähdin kävelemään lumen peittämää hiekkatietä, joka johti kävelytielle.

"Mä en tarkottanu-, vittu oon idiootti, tiiän sen. Voitko antaa mulle anteeks? Voidaanko puhuu tästä?" ystäväni (jos häntä sellaiseksi voi edes kutsua) hölkkäsi mut kiinni ja tarttui olkapäähäni.

"Anna mun olla ja mee panemaan niitä tyttöjä, kenestä ootkin kiinnostunu", kivahdin vihaisena ja tönäisin häntä yllättävän kovaa - niin kovaa, että hän kaatui maahan. Vau.

"Lopeta, mä oon kiinnostunu susta. Mä oon ihastunut suhun", hän sanoi epätoivoisesti ja nousi ylös.

"Niin varmaan. Miksi mä sitten muka pilaisin sun mainees? Miks et voi ottaa sitä riskiä mun takia, että menetät jotkut idiootti-homofobiset kaveris, jotka on muuten tuplasti huonompia kavereita kuin Mikael ja Atte. Ethän sä edes hengaa niiden kaa kauheen usein, paitsi jossain bileissä."

"No-, no voin mä luopua niistä. Ei ne ole mulle niin tärkeitä..."

"Hyvä, joten mikä tässä enää on esteenä?" kysyin silmiäni muljauttaen ja kiristin tahtiani.

"Mun vanhemmat, Benjamin. Ne hylkäävät mut kadulle, jos alan seukkaan pojan kanssa", Klaus huokaisi tarttuessaan käteeni. "Ne ei voisi enää ikinä kattoo mua silmiin."

"No, iteppä teet valintas", kohautin olkapäitäni ja ravistelin itseni irti.

"Vittu muuttasitko ite kadulle vaan sen takia, että saisit olla jonkun tietyn ihmisen kaa yhdessä?" hän miltei huusi.

"Voisin vaikka muuttaakkin", töksäytin kylmästi ennen kuin lähdin kävelemään kotitaloni suuntaan. "Äläkä seuraa mua, vaan jätä mut rauhaan."

Tultuani kotiin, ryntäsin samantien huoneeseeni ja paiskasin oven kiinni. Suorastaan hyppäsin sängylleni, haudaten kasvoni tyynyyni. En voinut estää kyyneleitä tulvimasta silmiini. Hitto, miten paljon vihasinkaan Klausia, mutta samaan aikaan tykkäsin hänestä ihan vitusti. Mutta mitä järkeä mun olisi edes elätellä toivoa siitä, että voitaisiin olla yhdessä, kun ei tuo jätkä selvästikään halua. Ei hän halua riskeerata kaikkea mun takiani. Ehkä mun pitäisi vain lakata ajattelemasta häntä ja siirtyä eteenpäin, unohtaa hänet. Tosin en kyllä voisi olla hänen kanssaan pelkkä kaverikaan tämän jälkeen. En kykenisi siihen, koska olen liian ihastunut häneen. Ehkä en sitten vain ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä...ääh, hitto soikoon.