Lohikäärmeen valssi

22. Entinen

Uni, kaunis satu. Satu, jossa olin turvassa. Kaunis valhe, joka oli muuttunut todeksi. En ollut enää riutuneen laiha, rupien värittämä kuvotus, vaan hyvinvoiva nainen, ihminen. En enää pelännyt, olin ajoittain iloinen ja kaikki se oli hänen ansiotaan. Ruhtinaan, joka soi minulle lämpimän hymynsä vastakkaiselta leposohvalta.

Siihen pieneen hymyyn kitetytyi kaikki, mikä välillämme oli muuttunut. Välimme olivat arkipäiväistyneet. Asetelma välillämme oli muuttunut joksikin aivan muuksi kuin herran ja orjan väliseksi suhteeksi, mitä se oli aluksi ollut. Ruhtinas antoi minulle sen, mitä en ollut koskaan uskonut voivani saada. Toivon, että elämä pystyi tarjoamaan palan onnea myös minulle. Ajatuksen siitä, että minäkin pystyin elämään enkä vain selviytymään.

Ruhtinas oli muuttanut olemuksellaan kaiken. Hän oli yhä useammin, lähes tulkoon aina, lempeä. Lämmin hymy hänen kasvoillaan ei ollut enää ohimenevä häivähdys, vaan pysyvä ja varma. Se oli kasvattanut hauraan tunteen sisälläni vahvaksi. Se eli ja nautti ruhtinaan lempeydestä ja sai minut melkein uskomaan tämän olevan todellisuutta, että tämä oli ruhtinaan todellinen luonne. Kiltteys, ei tunteeton kylmyys.

Tunne sisälläni ei voinut olla sen suhteen täysin väärässä, sillä ruhtinas oli osoittanut kunnioittavansa minua sekä tahtoani. Hän ei enää puettanut minua prinsessakseen. Vaatteeni olivat yksinkertaistuneet,  ne olivat nyt siluetiltaan kapeita ja arkisia, ainoat koristukset olivat hennot kirjailut. Väriltään mekkoni olivat nykyään aina sinisiä, eivät enää koskaan punaisia. Väri ei ollut vaihtunut edes sen jälkeen, kun olin udellut ruhtinaalta hänen nimestään ja nähnyt hänessä pimeyden, kielletyn haavoittuvaisuuden.

Toisinaan ruhtinas antoi minulle hentoja koruja, joiden painoa kaulallani tuskin huomasin. En siltikään pitänyt niistä, vaikka olin hänen mielikseen yrittänyt. Korut saivat minut siroudestaan huolimatta tuntemaan itseni turhamaiseksi, vääränlaiseksi. Ruhtinaalta ei ollut kestänyt kauaa huomata sitä. Hän oli lopettanut niiden antamisen, vaikken ollut uskaltanut ääneen pyytää sitä.

Yhdestä mieltymyksestään ulkonäköni suhteen ruhtinas ei suostunut luopumaan. Hansikkaat kampasivat hiukseni yhä niin, että suurin osa jäi avonaisiksi. En ollut unohtanut hänen sanoneensa pitävänsä hiuksistani. Ne olivat aina auki hänen seurassaan. Se oli hänen oma pieni etuoikeutensa minuuteeni.

Katselin ruhtinasta, joka osittain makasi rennosti vastapäisellä divaanilla. Hänenkin vaatetuksensa oli muuttunut ylhäisen kuninkaallisesta luontevammaksi, vaikka safiirisormustaan ja silinteriään hän käytti aina, sekä yksinkertaista riipusta, jonka olin huomannut hänen kaulallaan vasta hiljattain. Leveät pitsihihat ja kultakirjaillut takit olivat sen sijaan vaihtuneet yksivärisiin paitoihin, joiden ainoat koristukset olivat rypytetyt hihansuut ja röyhelökaulukset. Siltikään ruhtinaan ulkonäön vaikuttavuus ei vähentynyt, mutta minun oli joka tapauksessa helpompi olla hänen seurassaan nyt, kun hän ei enää näyttänyt jylhältä kuninkaalta.

Ruhtinas käänsi vienosti päätään kuin ei olisi huomannutkaan tuijotustani, mikä sai punan hiipimään poskilleni. Kohensin asentoani, joka oli jo valmiiksi ryhdikäs, täysi vastakohta ruhtinaan rennon huolettomalle olemukselle. Minun oli yhä vaikeampi olla kuuntelematta tunnetta sisälläni, sillä tiesin sen olevan oikeassa. En enää vain sietänyt ruhtinasta, vaan oikeasti pidin hänen seurastaan.

Vietimme usein aikaa näin, istumalla ja puhumalla linnan pienemmissä huoneissa salin sijaan. Minusta tuntui, että ruhtinas halusi minun unohtavan sen, mitä salissa oli tapahtunut emmekä siksi enää viettäneet siellä paljoakaan aikaa. Se sopi minulle, sillä pienet huoneet olivat kodikkaampia kuin valtava sali marmoriportaineen.

Hän itse käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kohdatessamme ruhtinas oli yhä se, joka puhui eniten, mutta olin pikkuhiljaa saamassa rohkeutta sanoa ääneen, mitä todella ajattelin. Kerran olin jopa uskaltanut kysyä häneltä suoraan hänen jumalistaan ja siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Mutta vastaukseksi sain pelkän kylmän katseen, joka jäädytti uteliaisuuteni ja hennon lämmön väliltämme pitkäksi aikaa.