Lohikäärmeen valssi

12. Kulissien takaa

Valtaistuinsali oli valaistu kirkkaasti. Kaikki ikkunaverhot oli vedetty syrjään ja jokaisessa kattokruunussa säkenöi kynttilöitä. Koko sali oli täynnä värikkäisiin pukuihin sonnustautunutta väkeä ja puheensorinaa. En kuullut kuitenkaan muuta kuin oman sykkeeni. Valen ohjasi minua eteenpäin pidellen minua tiukasti käsikynkässään kivenkova ilme kasvoillaan. 

Eräs peruukkipäinen, kuparinväriseen takkiin ja kultakoruihin pukeutunut mies huomasi meidät ja hänen kasvoilleen levisi ivallisen mairea hymy. Hän lähti kulkemaan meitä kohden. Kirosin äänettömästi. Tästä tulisi kamalaa.

"Rakas kapteeni Valen!" mies huudahti tarkoituksella liian kovaäänisesti. "Onpa yllättävää törmätä teihin täällä. Luulin teidän viihtyvän mutaisissa teltoissa hovin juhlasalien sijaan!"

Miehen piikittely ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Useampi nainen tirskahti viuhkojen suojissa ja muutama seurue käänsi päänsä kiinnostuneena meidän suuntaamme, odottaen Valenin vastareaktiota kommenttiin.

Valenin olemus ei järkähtänyt kiusanteosta. "Lordi Darcy", pakollinen kohtelias nyökkäys. 

Ahaa, tämä oli siis se mies, jonka mielestä oli ollut sopivaa ja säädyllistä puettaa minut tähän, kieltämättä kalliin, hupakon mekkoon. Mitä Valen olikaan sanonut hänestä? Kuninkaan oikea käsi. Lordi oli ehkä hivenen Charlesia nuorempi, mutta kultakorujen määrästä päätellen sitäkin turhamaisempi.

Valen katsoi lordia avoimen halveksivasti. "Viime kerrasta onkin kulunut valitettavan lyhyt aika."

Olin tyytyväinen Valenin repliikistä. Osasi hänkin näköjään piikitellä.  Lordi Darcy mutristi alahuultaan ja oli ilmeisesti aikeissa sanoa vielä jotain, mutta samassa kajahtivat fanfaarit. Lordi Darcyn kasvoilla välähti hätäännys. Nytkö jo, hänen ilmeensä parahti. Sitten hän kiiruhti liki suurta valtaistuinta. Kaikki muutkin paikalla olijat kiiruhtivat salin reunoille, mukaan lukien Valen, joka kiskoi minua perässään.

Ovet aukesivat, ja sisään marssi viisi miestä. He olivat pukeutuneet koreammin kuin ketkään muut salissa olijoista. Heillä jokaisella oli takkinsa etupuolella, suoraan sydämen kohdalla, vaakunatunnus. He kulkivat ylväästi pystypäin läpi salin ja asettuivat seisomaan ilmeisesti heille varattujen tuolien eteen.

"Suurlähettiläät", Valen kuiskasi minulle. Nyökkäsin aavistuksen verran. 

Fanfaarien soittajat pitivät hengähdystauon ennen uutta säveltä ja hovimies, Gustav, kuinka ollakaan, kajautti tärkeänä: "Hänen majesteettinsa kuningas Ulmer!"

Fanfaarit kajauttivat mahtipontisen sävelmän ilmoille. Miehet taittuivat kumartamaan, naiset painuivat alas niiaukseen. Jännitin kaikki lihakseni matkiessani vieressäni olevan naisen sulavaa liikettä. Mieleeni palautui kuva palatsin edessä olevasta komeasta ja solakkalinjaisesta kuningasta esittävästä patsaasta. En voinut sille mitään, että jännitin komean kuninkaan näkemistä.

Ovista astui sisään mies palvelijoiden saattelemana. Mies, jolla oli kullankeltainen kirjailtu vaatetus,  hihansuissa valtavat pitsikerrokset ja päässä muhkea valkea peruukki sekä kultakruunu. Mies, joka oli sekä lyhyt että lihava, ja kaiken lisäksi vanha. Tämä mies oli kuningas Ulmer, mutta hän ei muistuttanut patsastaan vähääkään.

Kuningas Ulmerilta tuntui kestävän ikuisuus lyllertää salin poikki valtaistuimelleen. Lopulta hän rojahti siihen ilmeisen uupuneena. Lordi Darcy kaatoi oitis pikariin viiniä kuninkaalle. Vai sellainen oikea käsi, pelkkä juomankaataja.  Kuningas Ulmer ryysti viiniä ahneesti kuin olisi juuri juossut koko palatsin ympäri. Kuningas  muistutti jouluisin lihotettavaa syöttöporsasta.

Kuninkaan istuuduttua myös suurlähettiläät istuivat. Muut alempiarvoiset saivat tyytyä seisomapaikkoihin. Valen tyrkkäsi minua eteenpäin. Siirryin vapisevin askelin muutaman metrin päähän valtaistuimesta ja kuninkaasta. Luojan kiitos Valen oli vierelläni, ilman häntä olisin varmasti pyörtynyt.