Necessary tragedies - Joel Hokka

Prologi

"Nähdään sitten, kun palailet lomilta", karhea miesääni kaikui leipomon taukotilassa. Auringonsäteet kiipesivät ikkunoista sisälle ja olin aivan valmis pitämään muutaman ansaitun vapaapäivän kevättalven pitkän työrupeaman jälkeen.

"Kiitos Leo! Pärjäilkää te täällä. Toivottavasti vappuna asiakkaat on juhlatuulella", tokaisin naurun saattelemana. Työnsin tennarit jalkaani ja suljin oven perässäni, kuullen vielä pomoni mutustelevan suussaan vastaleipomiaan viinereitä. Todellisuudessa tauko leipomolta tuli juuri oikeaan aikaan. Ystävät porukassa olivat jo miettineet, miksei musta ollut kuulunut mitään - selityksen löytyi kotiin saakka ulottuvasta pullan tuoksusta. Totta se kuitenkin oli, etten ollut viettänyt päiviäni juurikaan muulla tavalla kuin jauhoja levitellen ja asiakkaita palvellen. Viikonloput olivat olleet niin raskaita, että koti-illat olivat kuulostaneet paljon houkuttelevimmilta kuin viihteelle lähtö. Mun ainoa viihde tänä päivänä oli viikonloppuiltojen telkkariohjelmat ja aina eri kaupasta tarjoushintojen perässä haettu irtokarkkipussi.

Vapaapäivistäni kuullessaan Julius olisi varmasti hypännyt ilmaan. En kuitenkaan ollut paljastanut pientä lomaani vielä, vaan olin aikeissa soittaa ystävälleni vasta kotisohvalta. Puistokadun liiketilojen näyteikkunaihailuni kuitenkin keskeytyivät, kun puhelimeni rupesi pirisemään taskussani. Näytöllä kiilui parhaan ystäväni, Stiinan nimi. Hän tiesi aina, monelta pääsin leipomolta.

"Moikka. Mä kerroin tyypeille, että sä lähdet meidän kanssa baariin illalla", Stiina henkäisi. Pyörittelin silmiäni ja potkaisin asfaltille jäänyttä kiveä kauemmas.

"En mä tienny että me oltiin sellaista sovittu", hymähdin. Stiinan tietämättä kasvoillani kuitenkin lepäsi kevyt virnistys. Olisihan se ihan kiva päästä pitkästä aikaa rentoutumaan.

"Ja hitot Alisa! Mä en ole nähnyt sua tanssilattian valojen alla saakeli puoleen valovuoteen. Voisitko pliide tulla?", Stiina jatkoi. Kuulin epätoivon tytön äänessä. "Tottakai mä tulen, kyllä sä sen tiedät", tokaisin naurahtaen. Puhelun toisessa päässä kuului helpottunut huokaisu. 

Stiina oli ollut oikeassa. Ennen kuin Leo oli soittanut paniikinomaisesti tarvitsevansa lisää apua leipomolla, olin elänyt varsin riehakasta elämää. Nyt en kuitenkaan voinut jättää vanhaa miestä ja hänen perhettään pulaan, joten irtosuhteille ja tequilashoteille ei ollut aikaa. Mutta yksi pieni ilta ystävien kanssa ei kaataisi kenenkään elämää - eihän? 

♡ Moii! Tervetuloa lukemaan mun ihan ensimmäistä fanficciä, joten antakaa vähän armoa. Innostuin kirjotteleen tätä, kun kavereiden kanssa puhuttiin mun kokoajan lisääntyvästä Blind Channel-faniudesta. Toivottavasti tykkäätte ja heittäkää ihmeessä kommenttia, se vähän lisää tän vasta-alkajan itsevarmuutta stoorin suhteen!