Necessary tragedies - Joel Hokka

Valehtelisin, jos väittäisin

♡ Joel

Valehtelisin jos väittäisin, etten ajatellut sua enää kun käytiin keikkailemassa. Se paikka, joka aina sai mun ajatukset kirkkaammiksi ja adrenaliinin virtaamaan kehossani onnesta oli muuttunut kauhukammioksi, jossa mun oli pakko esittää voivani hyvin. Laulamiseen pystyi kyllä purkamaan sisällä vellovaa paskaa oloa, mutta en saanut yleisöstä sellaista energialatausta kuin aikaisemmin.

Valehtelisin myös, jos kertoisin etten leikilläni enää etsisi sua yleisön joukosta. Sä olisit voinut tulla katsomaan, miten meillä menee. Oli muutkin rakastaneet sua. Mutta kukapa hullu olisi tullut katsomaan rahanahneen eksänsä esiintymistä, totta puhuen en mäkään olisi.

"Se muutti pois", oli Stiina sanonut kun olin erehtynyt kysymään sun kuulumisia. En tiiä milloin päätit irtisanoa sun tukehduttavan kuuman itsemurhayksiön, jonka keittiössä me oltiin tehty kaikkea tappelemisesta rakastamiseen. Mutta nyt tiesin, että siinä asuu joku vanhempi ukki terrierinsä kanssa. Mä olin kävellyt siitä ohi monesti.

Ja vaikka oli kiva, että sun parhaat ystävät jutteli mulle vielä ja hengasi meidän kanssa, loisti sun poissaolo niistä vielä kahta kauheammin. Kyllä mua söi sisältä istua saman pöydän ääressä kuin joku, jonka tiesin tuntevan sut hyvin. Ja olevan läheinen sun kanssa. Huomasin myös, että olit estänyt mut joka paikassa. Mä vannoin, etten mä koskaan enää rakastu. Mun olisi parempi olla yksin.

Syksy oli muuttunut alkutalveksi ja paras ystäväsi oli kertonut mulle, ettet sä voinut hyvin. Mä en ollut kertonut sille, etten mäkään voinut hyvin. Se vieläkin kiehnäilee ajatuksessa meidän yhteenpaluusta ja vaikka mä näyttäisin vihreää valoa, mä tiedän että sä et näytä. Stiina ei tiennyt oliko sulla jo joku uusi, mutta se epäili että ei olisi. Mulla oli ollut, kerroin sen Stiinalle. Toivon, ettei se tieto kantaudu sun korviin, mutta luulen että on jo myöhäistä.

"Kreetta kerto, että te panitte", Olli oli sanonut seuraavana päivänä treeniksellä. Olin kohauttanut olkiani syyllisyydentuskissani, mutta Niko oli kertonut, ettei mulla pitäisi olla niitä. Olin murskaantunut siihen, keskelle sitä soittimien ja paskanhajun täytteistä huonetta ja itkenyt pojille siitä, miten tyhjä ja paska olo mulla oli. Ne oli ymmärtäneet, mutta ajattelivat varmasti kaiken olevan jo paranemaan päin. Vittu olisipa, ne varjot mun unissa oli alkaneet taas.

"Musta tuntuu, että mä petin Alisaa, vaikka me ollaan jo erottu", sopersin Joonakselle samalla, kun heitin sitä kotiin treeneistä. Oltiin saatu sovitettua muutamia kappaleita ja meillä oli luistanut hommat tänään todella hyvin, kun olin vain saanut ajatukseni keskitettyä työntekoon.

"Ei sun siitä tarvii huolehtia.. ehkei sun kannata nyt viedä ketään tyttöjä klubilta kotiin", Joonas sopersi ja oli avaamassa tupakka-askia, mutta kielsin ehdoitta polttamasta mun autossa. Se haisisi seuraavan puoli vuotta.

"Mä mietin samaa itekin..", mutisin ja käänsin auton Joonaksen kerrostaloalueen parkkipaikalle.

Kului muutama kuukausi. Me lähdettiin Iso-Britanniaan kiertueelle ja se oli pitkästä aikaa mulle jotain sellaista, mistä pystyin todenteolla nauttimaan. Mä toivoin enää vain joskus, että sä olisit ollut siellä mukana. Sä olit ollut vielä silloin, kun me saatiin tietää koko rundista. Ja olin mä aika varma, että sä et ollut unohtanut sitä. 

Se auttoi mua pääsemään vähän susta yli, vaikken olisi itse halunnutkaan...