Necessary tragedies - Joel Hokka

Kesäyö

♡ Alisa

Vaatekaappini ovet olivat apposen auki, kun olin myllännyt kaikki kangasriepuni yläaste-ajoilta asti iltaa varten. Joel oli kutsunut mut katsomaan illan keikkaa, kun ne soitti jossakin lähistöllä olevilla festareilla. En olisi muuten mennyt, vaikka Stina oli mua sinne kysellyt jo pitkälle viime talvena. Mutta tästä tarjouksesta en voinut kieltäytyä, vaikka vähän jännittikin. Ja kun sopivat koltut oli löydetty, olin jo vähän liian myöhässä.

Säntäsin pitkin kaupungin katuja, kun vaihdoin busseja konsanaan kaksi kertaa. Helteen aiheuttamat hikipisarat valuivat otsaani pitkin. En kuitenkaan voinut vedota pisaroiden johtuvan myös esimerkiksi kovasta stressistä, hermoheikkoisuudesta ja yliajattelupilvestä, joka mylläsi pääni sisällä. Päästessäni Joelin antamiin koordinaatteihin, tälyilin hetken ympärilleni.

"Moi", tuntematon ääni sanoi rajatun alueen sisäpuolelta. Mies tuli portista ulos ja ojensi kätensä.

"Mä oon Olli, noita tota..Joelin bändikavereita", mies sanoi ujosti. Kättelin tuota hieman huvittuneena, mutta yhtä ujona. "Mä oon Alisa...", sanoin vienosti hymyillen ja tarkastelin ympäristöä. Miehellä oli musta kauluspaita, jonka ylimmät napit olivat auki. Hihat oli kääritty kyynerpäiden toisille puolille ja aurinkolasit lepäsivät otsalla.

"Joo. Se antoi aika tarkat speksit susta, niin en voinut erehtyä. Tulit aika hyvään aikaan, kun täällä ei oo ketään riekkumassa. Joelilla on joku äänenavaus päällä, niin mä sain kunnian hakea sut täältä. Tai sitten se jänishousu ei ite vaan uskaltanut" Olli levoontui ja näin naururypyn tuon suupielillä. 

"Kiva kuulla. Ehkäpä. Ei oo ihan mun mukavuusaluetta tämmönen, mutta uskalsin mäkin tulla", totesin huvittuneena. Ollin seurassa oli kovin turvallista, vaikka alueella säntäsi virallisen kiireisen näköisen ihmisiä paikasta toiseen. Osalla oli kuulosuojaimia korvilla ja osa näytti siltä, kuin olisi pukeutunut mihinkin Grammyihin.

"No sittenhän meitä on kaksi", Olli vitsaili ja loin tuolle ystävällisen hymyn. Jos jokainen jätkistä oli näin mukava, en uskonut, että jännitykselleni olisi kummempaa syytä. Mies oli ottanut minut todella avosylisesti vastaan, vaikkemme tunteneet toisiamme yhtään. Kipitin tuon perässä ja yritin pysyä mukana, etten kohta olisi siinä tilanteessa, että olisin ypöyksin kaikkien näiden rakennusten keskellä. Missään ei ollut yhtäkään kylttiä, mihin olisi pitänyt mennä, jos ei olisi sattunut tietämään oikeaa suuntaa.

Olli kiipesi pieniä metalliportaita pitkin kohti ovea, jonka läpi kuljimme kapeaan käytävään. Sisällä oli pimeämpää ja myös huomattavasti viileämpää kuin ulkona. 

"Kattokaa, kenet nappasin porteilta", Olli sanoi ja uskalsin astua sivulle tuon takaa. Sohvaryhmällä pienen sohvapöytää muistuttavan tason ympärillä istui kaksi tutunnäköistä tyyppiä, joista kumpikaan ei ollut kuitenkaan se, joka oli mut tänne alunperin kutsunut.

"Moro! Mä oon Joonas ja tää on Tommi", mies sanoi ja kätteli. Olipa virallista, kun jokainen kohteliaisuudekseen halusi kätellä. "Paitsi, että me ollaan nähty. Mulla ei kyllä ole siitä paljoa muistikuvia, anteeksi neiti", Joonas sanoi nauraen ja pyörittelin silmiäni huvittuneena.

"Älä säikäytä sitä nyt heti pois", Tommi tuiversi ystävälleen ja katsoi muhun sitten ystävällisesti. 

"Joel tekee sen kuitenkin jossain vaiheessa", Olli älähti ja Tommi nauroi tuon mukana. Pian toiselta puolelta huonetta, pienestä verholla peitetystä ovesta ryntäsi sisään kaksi miestä.

"Niko perkele sun kanssas...", matala miesääni karjahti käytävästä, mutta hiljentyi heti isompaan tilaan tullessaan. Äänenkantajan kasvoille nousi hymy ja tuo käveli reippaasti luokseni.

"Moi Alisa, sä ootkin saanut tutustua jo tähän apinalaumaan. Toivottavasti haluut vielä olla täällä", Joel sanoi. Miehen käsi kiertyi hetkeksi niskani ympärille ja veti lyhyeen halaukseen, joka sai sydämeni pomppaisemaan rintaan.