Necessary tragedies - Joel Hokka

Sovinto

♡ Joel

Tunteet, tunteet, tunteet. Ne saatanalliset riiviöt, jotka tekivät elämästäni monin verroin hankalampaa. Tai pikemminkin niiden olematon hallintakyky. Ei ollut mikään suuri ihme, että olin karkottanut tusinan verroin ihmisiä elämästäni.

"Ei se peruuttamatonta oo, sä tiedät sen", Niko sanoi juoden auringonvalossa take away-kahviaan, irvistäen kuitenkin ensimmäisen siemauksen jälkeen. Meillä olisi pieni videohaastattelu kaupungissa kahdestaan. 

"Tiiän", huokaisin. En ollut puhunut Alisalle kahteen päivään, vaikka tiesin hyvin, että tuo odottaisi yhteydenottoani. Rääkymieni törkeyksien jälkeen en mäkään ottaisi itseeni yhteyttä.  Olin aivan törkeän huono pyytämään anteeksi, mutta sekin oli taito, joka elämässä täytyi vain jotenkin opetella. 

"Oliks tää se syy miks sua pelotti seurustella?", Niko kysyi. Tuo kuitenkin ehkä katui sanojaan heti, kun huomasi tympeän katseeni. Näistä asioista en mielellään puhunut, kuin muutaman viinilasillisen nauttineena, jos silloinkaan.

"Ehkä osittain. Mut ei, eihän mikää voi ikin olla ku ruusuilla tanssimista", totesin. Ovi edestämme avautui odotteluidemme jälkeen ja aloimme valmistautua haastatteluun. Jokainen sellainen oli tärkeä, jos haluaisimme kehittyä urallamme, joten parisuhdehuolet piti lykätä nyt sivummalle. 

Lyhyehkön haastattelun jälkeen Niko ehdotti, jos mentäisiin muutamalle oluelle, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Tuo arvasi kyllä, miksen lähtisi ja toivotti tsemppiä. Sitä tarvitsin lähinnä oman pääni selvittämiseen ja egoni taltuttamiseen. Piti takoa itselleen, ettei asioita voinut vain viivytellä ja odottaa, että joku muu tekisi ratkaisevan aloitteen puolestani. Napsautin parkkipaikalla odottavan autoni ovet auki ja hengitin syvään istuessani ratin taakse. 

Leipomon edusta oli hiljainen, eikä mikään ihme tähän aikaan aamupäivästä. Tiesin Alisan olevan töissä, enkä voinut odottaa purkautuvan pääkoppani kanssa iltaan asti. Jos tuo pääsisi edes silloin, sillä olin käsittänyt tytön tukahduttavan huolensa ylitöihin. Keräsin itseni ja nousin autosta, kävellen määrätietoisesti ovea kohti. Tiskin takana mua tuijotti vähintäänkin yllättynyt ilme.

"Moi", sanoin arkipäiväisesti ja purin huultani. Alisan kohtaaminen kerrostalon rappukäytävässä käydyn huutelujen jälkeen oli kiusallista omalta osaltani. Tyttö tapitti mua loukkaantuneen näköisenä.

"Mun oli pakko tulla nyt, en voinu vaan elää itteni kanssa sen jälkeen mitä sanoin sulle...", sanoin mutisten ja tärisytin hermostuneena toista jalkaani. Alisa ei näyttänyt elettäkään, että olisi ollut erityisen iloinen tulostani. 

"Mä en haluais sekottaa työtä ja tätä", tyttö sai hetken päästä sanoituksi ja pyöritti etusormellaan tilaa. Ymmärsinhän mä sen.

"En mäkään, mutta mun on vähän pakko", tokaisin ja katsoin tuota anteeksipyytävästi. Se oli ehkä vähän lapsellista, sillä musiikin tekeminen ja esittäminen oli hieman erilaista, kuin Alisan päivätyö jauhojen parissa.

"Mä vaan tarkotan, että mä oon pahoillani. Anteeks. Silloin oli vaan liikaa kaikkea..", huokaisin suustani ja jäin odottamaan tuon reaktiota. Onneksi täällä ei ollut asiakkaita juuri nyt, toisista työntekijöistä en tiennyt.

"Ei se mitään...mä vaan yllätyin, kun sä purit sen kaiken muhun", Alisa sanoi tuijottaen seinää. "Et sä oo ennen tehnyt niin".

"Mutta mä haluan ymmärtää sua", se jatkoi sitten hiljaa.

"Mun ei olis pitänyt..", sanoin ottaen muutaman askeleen lähemmäs tuota ja palvelutiskiä. "Kira ja Nikokin erosi ja en mä tajua, Nikon olotila vaan aiheuttaa mussa sellasia fiiliksiä ja olin nii huolissani ja...", sain purettua. Alisan ilme lavahti maahan. "Se oli ja on huonona".

"Erosi?", se kysyi sitten epäilevänä kohottaen kulmiaan.  Asiaa oli selkeästi vaikea uskoa, enkä toisaalta mäkään olisi uskonut, jos olisin kuullut joltakin muulta kuin asianomaisilta itseltään.

"Joo..ei Niko oikeen halunnut puhua miksi ja miten. Mut se on ollu jo vähän aikaa paskana, nyt se on jo parempaan päin", selitin tuolle. "Älä sä turhaan mieti sitä liikaa...", kuiskasin sitten.

"Mä yritän, tuli vaan vähän yllätyksenä. Miten ihmeessä", Alisa mietti ja siirtyi tiskin taakse luokseni, halaten mua tiukasti. "Eihän me erota", se sitten tuhahti hiljaa. Naurahdin pienesti, vieden käteni tuon selälle, silittäen hellästi.

"Ei me erota", vakuutin ja painoin tuolle suukon. "Mä vien sut korvaukseksi tänään töiden jälkeen vaikka... mäkkäriin", sanoin huvittuneena. 

"Mun lemppariravintolaan", Alisa vitsaili ja hymyili. Näin kuitenkin tuon olemuksesta, että äsken kertomani uutiset vaivasivat selvästi tyttöä. 

"Kuten mä sanoin, älä mieti liikaa", toistin ja Alisa nyökkäsi. "Monelta pääset?".

"Viideltä", tuo vastasi ja kadun puoleinen ovi avautui. Irroittauduin Alisasta ja tuo kipitti nopeasti takaisin tiskille. "Hakisitko mut?", se kysyi vielä nopeasti. Nyökkäsin ja iskin tuolle leikkisästi silmää, mihin Alisa vain pyöritteli silmiään. Tietenkin.

Vaikka sisimmässäni tiesin, ettei Alisa ottaisi sanoamiani asioina peruuttamattomina ja anteeksiantamattomina, olin helpottunut ahmiessani kerroshampurilaisia tuon kanssa taas kilpaa. Muutaman kuukauden vähäpätöisissä seksisuhteissa ei ollut tällaisia hetkiä, muttei kyllä myös niitä kovin huonojakaan. Kaikessa tämänkaltaisessa olin hieman ruosteessa, mutta luotin siihen, että Alisa antaisi mulle vähän armoa. 

"Mä voitin", tyttö nauroi ja osoitti tyhjää hampurilaisboksiaan. 

"Ei toi oo mahollista!", huudahdin ja katsoin vielä omaani, josta oli reilusti useampi suupala syötävänä. 

"Sä olit vaan hidas", Alisa ilkkui ja näytti kieltä. 

"No, sä et ehtiny vaan nauttia siitä, kun hotkit", totesin ylinäytellen reaktiotani, syöden hampurilaistani oikein nauttien. Alisa kikatti vieressäni ja tönäisi mua lopettaakseni. Nämä hetket kyllä antoivat voimaa jaksaa ne vaikeimmatkin. Jopa ne, milloin hävisin tyttöystävälleni syömiskilpailussa.