Necessary tragedies - Joel Hokka

Biljardi

♡ Joel

Viikko oli vierähtänyt nopeasti ja Tavastian pääesiintyminen läheni kovaa vauhtia. Viime päivät oltiin treenattu poikien kanssa ihan urakalla, kun Tommikin oli tervehtynyt superflunssastaan. Puheenaiheet vaihtuivat aakkosista nokkahuiluihin, mutta samanlainen haippi tulevasta vuodesta löytyi kaikilta. 

Mieltäni kaihersi kuitenkin edelleen viimeperjantainen juomareissu. Sen jälkeen ei oltukaan käyty missään, koska soittaminen meni edelle. Ja oltiinhan me juotu vähän studiollakin treenien päätteeksi, mutta ei jaksettu kuitenkaan lähteä ihmisten ilmoille. Alisan kanssa viestittely oli vähäistä, mutta painetta aiheutti tuon kaveripojan jatkuva tekstiviestittely. Julius oli saanut numeroni kuulemma sattumalta samana iltana, kun viinanhuuruissani olin antanut sen Alisalle. Poika ei ollut jättänyt huomionostopyyntöjänsä humalaiseen iltaan, vaan yritti vieläkin auttaa epätoivoisesti ystäväänsä. 

"Voisitko Joel tehä jotain, Alppu ei puhu muusta kuin susta ja siitä illasta. Tykkää vaikka jostain sen vanhoista instakuvista, tai pyydä ulos, tai tee jotain! Sä tiedät, että mulla on rahaa".    Päivisin ei pojalta viestejä sadellut, vaan satunnaisesti aina iltaisin kohti yötä. Jotakin olimme Alisan kanssa puhuneet, että Julle korvasi näkymättömiä elämänongelmiaan alkoholilla. Ymmärsin kyllä, mitä tyttö oli tarkoittanut. Ei kukaan selvinpäin ehdottelisi mitään tuollaista. Olin jättänyt tyypin luetulle, koska minua ei juuri nyt kiinnostanut edesajaa tuon huonoa omatuntoa omalla tekemiselläni.

Nyt kuitenkin elettiin rauhallista keskiviikkoiltaa. Kitaranrämpytykset olivat seisahtuneet ja päivän treenit oli laitettu pussiin. Tommi oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että meidän täytyisi lähteä muutamalle oluelle juttelemaan viikon menoja läpi. Kukapa meistä nyt muutamasta juomasta kieltäytyisi. Joonaksen sanoin, "Nyt heti nyt mennään!". Ja niin Kira tuli meitä hakemaan ja kiltisti kuskaamaan läheiseen kuppilaan. Itse en kuitenkaan ajatellut nauttia kuin muutaman, joten sivistynyt metromatka kotiin voisi onnistua hyvin.

Tällaiset illat olivat kavereiden kesken parhaimmistoa. Vaikka oikeasti kunnon juhliminenkin oli mukavaa ja sai illan tuntumaan vapaudelta, nuoruudelta ja huolettomuudelta, piti näitäkin hetkiä arvostaa. Koko bändi hiljaisessa, tunnelmallisessa lähikuppilassa jossa soi hiton hyvä musiikki ja jossa oli äärimmäisen mukavaa henkilökuntaa. Joskus baarimikko kysyi, haluttaisiinko, että soittolistalle lisättäisiin meidänkin biisejä. Olli oli todennut, että ehkä parempi pitää tästä vain juomapaikka, jonne tultaisiin raskaiden treenien jälkeen.

"Hokka, sähän joskus uhosit olevas niin hyvä biliksessä...", Tommi naureskeli ja ojensi pelikeppiä minua kohti. Virnistin kilpailuhenkisesti ja kurotin ottamaan palloja koreista ja asettelemaan niitä vihreälle pöydälle. "Mä oon. Ja mä voitan sut", totesin itsevarmasti ja Niko saapui taka-alalta pöydän varteen. 

"Mä voin olla teidän tuomari. Paljostako vedetään?", mies nauroi ja kaivoi puhelinta taskustaan. Tommi katsoi minua syvästi sieluun asti, murahtaen sitten. "Satasesta?", rumpali nauroi ja tarjosi kättään mun suuntaan. Jo muutaman lasin ottaneena en epäröinyt hetkeäkään, että olisin nössöillyt miestä vastaan. "Totta hemmetissä. Ootko valmis häviämään?", sanoin nauraen ja työnsin valkoisen pallon liikkeelle ensimmäisenä. 

Ilta kului ja puhuin totta, voitin Tommin ensimmäisessä erässä. Se ei kuitenkaan rumpalipojalle riittänyt, vaan hän halusi toisenkin erän. Ja kolmannen. Nyt oltiin neljännessä, jonka mies vannoi olevan viimeinen. Olli ja Joonas olivat siirtyneet häviäjän puolelle ja käsitys muutamasta viattomasta oluesta oli haudattu jo tunti sitten. Pojilla näytti olevan hauskaa, mutta minun pelaamiseni hankaloitui minuutti minuutilta. Niko oli tilannut molemmille pelaajille lisää juomia, jotta tilanne vaikuttaisi mahdollisimman hauskalta.

En muistanut paljoako nyt oli jo rahaa pelissä. Mutta vedonlyöntimme ajautuivat aina vain älyttömimmiksi ja älyttömimmiksi. Kerran Niko joutui maksamaan Ollille kolmesataa, koska he olivat täysin varmoja omista mielipiteistään jostakin urheilumatsista. Olli oli voittanut vedossa, eikä Nikolle jäänyt vaihtoehtoja kuin maksaa häntä koipien välissä lupaamansa summa.

"Hah! Voitin! Ja me sovittiin et tää on vika, Joel you owe me one", Tommi huudahti ja joi samalta seisomalta kulauksen oluttuopistaan. Se tyhjeni kokonaan ja tilanne oli huikea. Joonas ja Olli kiljuivat suosikkinsa voitosta ja mä olin menettää hermoni, koska suuren ja varmalta tuntuneen voiton häviäminen otti rehellisesti sanottuna tunteisiin.

"Te sovitte, että Joel kuittaa koko meidän illan laskun, jos Tommi vielä onnistuu jotenkin voittamaan vikan erän. Joten Joel, vingutappas sitä sun visaa nyt", Niko nauroi ja taputti meikäläistä olalle. Horjahdin vähän ja vannoin meneväni ensin vessaan hirveässä hädässä. Siellä mietin tovin, että millä hitolla maksaisin ainoalla mukana olevalla pankkikortillani koko porukkani juomat. Kaikki olivat jo jonkinlaisessa humalassa, eikä Joonakseen tai Olliin ollut uponnut vain kaksi tuoppia. Jos kehenkään.

Sain siinä vahvan alkoholin vaikutuksen alaisena loistoidean. Oli keskiviikkoyö, mutta se outo Julius olisi varmasti hereillä, samanlaisissa oloissa.

"Mä suostun. Mä suostun, jos sä laitat sen rahan mun tilille just nyt", kirjoitin ja painoin lähetysnappia. Arvaukseni osui oikeaan, sillä poika avasi viestini heti.

"Anna numero niin pistän tulemaan. Ja jos kusetat, niin kerron tästä jollekkin!!", saapui vielä jonkun emojijonon saattelemana. Tuhahdin itsekseni maailman tyhmyyttä, mutta mobiilipankkini kilahtaessa pamautin vessan oven kiinni ja suuntasin tiskille.

"Otattekste pojat vielä jotain? Koska kohta menee piikki kiinni!", huusin nauraen ja väistin syliin tunkevaa Joonasta. Tällä pärjättäis vielä hetken.