Necessary tragedies - Joel Hokka

Shokkiero

♡ Joel

Olimme vain pudottaneet Alisan ja Stiinan kyydistä saapuessamme takaisin tutun Oulun pientareille. Siitä olimme lähteneet suoraan Joonaksen kanssa treenikämpälle, sillä olimme sopineet aloittavamme soittamisen heti pikaan. Joonas yritti anoa mua pysähtymään Hesburgerin kohdalla, mutta sensijaan painoin kaasua vain kovempaa. Olin saanut jotain inspiraatiota biisintekoon taas pienellä välilomallamme.

Meillä oli suunnitelmissa julkaista marraskuussa uusi sinkku, jota oltiin hiottu jo pari viikkoa. Over my dead body olisi aavistuksen erilainen kappale, mitä Blood Brothersin kappaleet olisivat. Monet luulivat, että kun oltiin julkaistu juuri uusi levy, niin hetkeen ei tarvitsisi tehdä hommia. Asia oli kuitenkin täysin erilainen, sillä me olimme heti ruvenneet suunnittelemaan kolmatta albumia veriveljien jälkeen. Ja Over my dead body olisi ensimmäinen kappale, joka julkaistaisiin tuolta levyltä.

Mutta tottapuhuen meillä ei tällä hetkellä mennyt niin vahvasti, kuin olisin toivonut. Niko oli muuttunut yhdessä kesässä paljon, eikä parempaan suuntaan. En tiedä mikä tuohon oli mennyt, mutta mies oli ruvennut juomaan enemmän ja käyttäytymään huolestuttavasti. Me oltiin kysytty, oliko sillä kaikki hyvin, mutta kivenkovaa se oli väittänyt, että olisi. Kuitenkin kaikki muut oli huomanneet myös, ettei Niko ollut oma itsensä. Ollut pitkään aikaan.

Päästyämme Joonaksen kanssa paikalle, olimme jo valmiiksi parikymmentä minuuttia myöhässä. Mua ihmetytti kuitenkin lujaa se, ettei paikalla ollut kukaan muukaan. Autoja oli kyllä parkkipaikalla, mutta sisällä soittotilassa ei kuulunut ristin sielua.

Sitten jossain särähti. Käännyin nopeasti taakseni ja oviaukossa seisoivat Olli ja Tommi, pidellen itkuista Nikoa käsivarsillaan.

"Mitä helvettiä?", sain sanotuksi ja Niko kävi maaten sohvalle. Ollin silmistä paistoi huoli ja murhe.

"Nikolla on teillekki vähän kerrottavaa..", Tommi aloitti. Mun mielessä pyöri kaikki siitä, että kohta se jättäisi meidän bändin ja tekisi jotain peruuttamatonta. Mutta tuo näytti lohduttomalta ja se viilsi sydäntäni.

"Mä en halunnu pilata sitä teidän reissua", Niko aloitti hiljaa ja henkäisi syvään. "Mutta me ollaan erottu Kiran kanssa", se huokaisi. Katsoin Nikoa uskottomalla ilmeellä. Ei se voinut tapahtua, Kira ja Niko oli kuin luodut toisilleen.

"Mitäh...", Joonas sai sanotuksi. Niko vain kohautti olkiaan.

"Niin siinä kävi. On meillä ollu eripuraa jo pitkään, mut jotenki sekään ei vaan enää pystynyt tähän", tuo jatkoi surullisena. En tiedä milloin ero oli tapahtunut, enkä viitsinyt kysyäkään.

"Tarviitsä jotain breikkiä tai jotain?", sain sanotuksi. Olin todella huono lohduttamaan ja mietin aina vain ensimmäisenä käytännön asioita. Äitinikin oli sanonut siitä joskus. Mutta en mä tajua, miksen osannut, koska kyllä mulla oli jonkinlainen tilannetaju.

"En mä tiedä, en mä haluais. Pelottaa et jään sit ihan rappiolle. Tää juttu sentää on mun elämän suola", Niko selitti ja nyökkäsin ymmärtäväisenä. Olin aina katsonut Nikoa ja Kiraa sillä silmällä, että olisipa mullakin joskus jotain tollasta. Kaikki me oltiin pidetty Kirasta.

"Me ollaan sun tukena, muista se", Olli sanoi korjaten meidän kaikkien muiden puhumattomuuden. Olli oli mun lohdutustaitojen vastakohta, se oli joku guru näissä hommissa. Ei ollut sattumaa, että Olli löysi baarista aina ne itkuisimmat tytöt ja sai ne paremmalle tuulelle.

"Kiitos", Niko sanoi hymyilen pienesti. 

"Kiitti ku kerroit. Tai siis, on varmasti tosi raskas paikka", totesin katsoen hieman häpeällisenä varpaisiini. Miksi mun piti olla niin huono tämmösissä tilanteissa?

Sen jälkeen me soitettiin lujaa, lujempaa kuin hetkeen. Niko tuntui pistävän koko pahan olonsa projektiimme, mutta siltä tuli sinä iltana uskomattomia ideoita paperille, kun hiottiin tulevia kappaleita.

Jos vain olisin jo silloin tiennyt, että se oli kirjoittanut meidän neljän vuoden päästä julkaisevan listahitin, en olisi varmaan uskonut.