Necessary tragedies - Joel Hokka

Hölösuu

♡ Alisa

"Siis seurusteletteko te nyt?", Stiina huudahti kovempaa, kuin ehkä olisi pitänyt. Loin tuohon murhaavan katseen, etteivät ympärillä istuvat ihmiset kiinnittäisi liikaa huomiota. Olin myöntynyt naisen tahtoon lähteä lounaskahville kertoakseni uusimmat juonenkäänteet elämässäni.

"Joo", totesin hymyillen kuin naantalin aurinko. Toivoin, että Stiina huomaisi sen, sillä koko kevään tuo oli ollut enemmän kuin huolissaan sosiaalisesta elämästäni. Ymmärsin sen kuitenkin täysin, sillä jokainen läheiseni oli kommentoinut ainakin kerran uupunutta ilmettäni. Nyt olin kuitenkin rohkaistunut kertomaan tuntemuksistani myös Leolle, joka oli antanut minulle hellempiä työviikkoja leipomossa ja suostunut palkkaamaan kaksi uutta työntekijää hellittääkseen työvoimapulaamme.

"Sä näytät onnelliselta", Stiina sanoi kuin lukien ajatukseni. Sitä hän oli kyllä tehnyt koko ystävyytemme ajan. Vaikka olimme luonteeltamme vastakohtia, olimme toistemme paremmat puoliskot. Joku sanoisi, että se kuuluisi parisuhteeseen, mutta Stiina täydensi minua parhaana ystävänä niin hyvin. Pirskahteleva, nahoissaan pysymätön ikiliikkuja sai minut nousemaan sängystäni silloin, kun olisin halunnut jäädä sinne loppuiäkseni makaamaan. Kun Stiina alkoi hermoilemaan liikaa kasaantuvasta elämästään kaikkine sen osa-alueineen, rauhoitin asiat järjestelemällä ne kuntoon.

"Mä olen. Joel on just se, mitä mä oon nyt tarvinnut", sanoin huomaten tytön suupielillä poikehtivat hymynkaarteet. Tiesin hänen olevan iloinen puolestani, niin paljon kuin olisi itse toivonut samaa. Parisuhteet olivat mustahiuksiselle, kauniimmalle tietämälleni ihmiselle kuin myrkkyä lautasella. 

"Mä olen niin katkera itselleni, etten tavannut sitä silloin Topstarissa. Jullekaan ei suostu puhumaan asiasta", Stiina selitti kohauttaen olkiaan. Kurtistin kulmiani.

"Miksei?", kysyin hämmentyneenä.

"En tiiä. Mä luulen, että se johtuu vaan siitä Samuelista jonka se tapasi silloin samoihin aikoihin. Ei siitä kansikuvapojasta Jullelle mitään sulhasta tullut, vaikka se kovasti toivoi niin", tarina eteni ja mietin kyseistä iltaa. Mun korviin ei ollut edes kantautunut, että Juliuksella ja baarista löytyneellä pojalla olisi ollut kyseisen illan jälkeen enään mitään jutuntynkää. 

"Tiedätkö. Musta tuntuu, että mun ja Juliuksen välit on vähän hiljentyneet ja mä en edes tiedä miksi. Se ei ota muhun enää oikee mitään kontaktia", avauduin Stiinalle ja siemaisin pohjia jäisestä vaniljalatestani. Ahdistuin näistä asioista tavallista helpommin, sillä menettämisen pelko kaivoi itseään ulos jokaisen ihmissuhteeni kohdalla.

"Mä oon jotenkin huomannut sen. Ehkä se on halunnut pitää matalaa profiilia, kun sulla on ollut kaikkea tässä. Se ei kyllä vaikuta yhtään Jullemaiselta", Stiina totesi. Tuon meikatuille kasvoille nousi kuitenkin innostunut ilme. "Mä tiedän!", tuon suusta pääsi.

"No kerros".

"Mennään ensviikolla Juukaan. Pyydät Joelin mukaan!", Stiina paljasti ideansa myhäilevästi ja en uskonut, että mulla olisi vaihtoehtoja vastaukseeni.

"Mitäköhän Joel siitä sanoo", naurahdin. En ollut puhunut paljoakaan ystävistäni, mutta silloin kun olin, oli mies lähinnä kannustanut minua ja ollut kaikinpuolin avoimen oloinen asiasta. Ja olinhan mäkin tavannut jo senkin läheisempiä kavereita.

"Julle saattaa olla ulkopuoliselle aluksi ratkaisematon palapeli, mutta onhan Mineaan helppo tutustua. Ja voidaanhan me pyytää sinne muutakin populaa. Ei se mikään pikkumökki kuitenkaan oo", Stiina suunnitteli.

"Sano sille Joelille, et ottaa pari kaveria", Stiina sanoi vinkaten silmää. Pyörittelin omiani. 

"Mä lupaan puhua sille asiasta", lupasin ja nousin ylös penkiltä tehdäkseni lähtöä takaisin leipomon suuntaan. Stiinalle se ei kuitenkaan varmasti riittänyt, sillä tuon piti aina saada kaikkeen varmistus nyt ja heti.