Necessary tragedies - Joel Hokka

Kiitos

♡ Joel

Liikennevalot välähtelivät odottaessani niiden vaihtuvan vihdoin vihreiksi. Pimenevillä kaduilla ei ollut juuri ketään muuta ja pystyin keskittämään ajatukseni hetkeksi johonkin muuhun, kuin jatkuviin suoriutumispaineisiin. Viimeisen viikon aikana oli tapahtunut niin monta asiaa, että pääni tuntui räjähtävän minä hetkenä hyvänsä. Nytkin olisin mieluummin toteuttamassa unelmaani musiikillisesta maailmanvalloituksesta, mutta Joonas oli päättänyt järjestää illanistujaiset. Ja eihän kokoajan voinut soittaa. Vaikka musta olisi. Illan piristys olisi onneksi myös se, että Alisa oli lupautunut lähtemään mukaan moisiin pippaloihin. Mulla ei ollut hajuakaan, kuinka paljon ihmisiä Porko oli luokseen kutsunut, mutta pelkäsin pahoin, että siellä oli kaikenmoisia serkkujen kaimoja. Yleensä kuitenkin kaikki oli päättynyt ihan hyvin, kamalaa krapulaa lukuunottamatta. 

Pysäytin auton suuren, mustan kerrostalon parkkipaikalle ja tähyilin ympärilleni. Pimeydestä käveli autoa kohti pieni hahmo, jonka hiukset heilahtelivat askeleiden mukana puolelta toiselle. Tytön kasvoilla loisti hymy, kun tuo katsoi minuun parin metrin päästä ovesta.

"Heipsan", Alisa tervehti ja asettautui pelkääjänpaikalle tutuin ottein. Olimme viettäneet viimepäivinä enemmänkin aikaa yhdessä ja autoni ominaisuudet olivat tulleet tuolle tavallisemmiksi. Tyttö oli huomannut jopa viesteistäni sen, kuinka ärtyneellä päällä joskus olin. Eilen oli ollut tavallista turhauttavampi päivä studiolla, eikä sanaharkka tai tavaroiden paiskominen ollut jäänyt keneltäkään välistä. Olin vastannut suutuspäissäni Alisankin viestiin tylymmin, mutta tuo ei ollut ottanut sitä ollenkaan henkilökohtaisesti. Sen sijaan olin saanut vain viestin perään, että kelpaisiko roskaruoka ja huonot vitsit. Ja se oli kelvannut hyvinkin.

"Moi. Sä näytät tosi nätiltä", kehuin ja käänsin rattia poistuakseni kerrostaloalueelta. Joonas ja Alisa asuivat lähekkäin, mutta olin silti tarjoutunut ottamaan tytön kyytiini. Kävelymatkaa kuitenkin olisi muutama kilometri, eikä viileässä kesäyössä se ollut välttämättä mukavin ratkaisu. 

"Kiitos", tuo sanoi hiljaa ja käänsi pään ujommin jalkoihinsa.

Saavuimme Joonakselle muutamassa minuutissa. Heti rapulle kävellessämme kuulin pauhaavan basson, parvekkeella huutavat äänet ja huomasin kadulle lentäneet bissetölkit. Asunnossa oli hieman enemmän porukkaa, kuin Joonas oli aluksi lupaillut. Mutta se oli odotettavissa, eikä pistänyt haittaamaankaan. Ainakaan kovin paljoa.

Nahkatakkiin ja mustaan pitkähihaiseen mekkoon sonnustautunut naisenalku käveli edelläni portaikossa, mutisten vaivihkaa siitä, että naapurit tulisivat kohta valittamaan melusta. Kehotin Alisaa olemaan huolehtimatta moisesta, sillä koko talo oli täynnä nuoria asukkaita, ja kaikki sitäpaitsi olivat varmaan juhlimassa samassa asunnossa. 

"JOEL!", Joonas huudahti avatessaan asuntonsa ovea. Nopealla vilkaisulla asunnossa oli todella paljon ihmisiä ja joku oksensi jo para-aikaa vessan lattialla sankan tukijoukon ympäröimänä.

"Moro vaan", totesin huvittuneena ja läimäytin miestä leikkisästi selälle. Alisa seurasi perässäni sisälle ja suljin oven tuon takaa, kuunnellen samalla, kun Joonas selitti tekemästään boolista. Mietin vain päässäni, että saisi olla henkivakuutukset kunnossa, että uskaltaisi maistaa tuon miehen tekosia.

Ihmisiä istui sohvilla juttelemassa, parvekkeella polttamassa ja keittiössäkin kävi kova kuhina. Meno oli hieman rauhallisempaa, kuin ovelta ja ulkopuolelta oli kuulostanut. Niko tuli juuri oikeaan aikaan sisään parvekkeelta, kun olimme päässeet paikalle. Tuon suupielet kaartuivat ylöspäin nähdessään meidät.

"Moikka, teki ootte päässy mestoille", Niko sanoi kohottaen kädessään olevaa lasia. "Alisa Kira on keittiössä, se oli ottanu sullekin pari juomaa meiltä. Faija toi taas töistä jotain uutuuskappaleita, eikä niillä kukaan pahemmin juo niin tuotiin hyötykäyttöön".