Necessary tragedies - Joel Hokka

Älä vaan sano

♡ Joel

En ollut nukkunut silmänräpäystäkään koko yönä, kun stressi painoi päälle. Illalla oli tullut viesti vielä suunnitelmienmuutoksesta meidän koko työryhmän yhteiseen ryhmään, joka oli pistänyt mun kopan aivan sekaisin. Mua hermostutti se, että sovitut asiat peruutettiin nopeasti ja koko homman joutui miettimään uudestaan. Lisäksi Nikon tilanne oli ajautunut mun uniinkin asti.

Kaikki tiesivät, kuinka huono mä olin päästämään jo sovituista asioista irti. Siksi tuntui epäreilulta, että niitä muutettiin kaikilta kysymättä, varsinkin kun kyse oli meidän joulukuun Iso-Britannian kiertueesta yhdessä parin yhtyeen kanssa. Olin ravannut kaikissa palavereissa muiden kanssa ja ajatellut asioiden olevan niin, kuin ne oltiin sanottu.

Jouduin kasailemaan päätäni hetken, ennenkuin nousin sängystä. Jos en olisi viettänyt iltaa Alisan kanssa, niin olisin voinut olla treeniksellä ja keskustella asioista, ennenkuin ne päätettiin. Eihän se tietenkään ollut Alisan vika, mutta mua kismitti se, etten ollut laittanut bändiä eilen edelle.

♡ Alisa

Täytin suodatinpussia kahvipuruilla, kunnes aamu-utuisena onnistuin kaatamaan koko purkin Joelin keittiötasolle. Kirosin hiljaa itsekseni samalla, samalla kun ryhdyin pelastamaan jäljellejääneitä puruja takaisin purkkiin. Arki oli pyörähtänyt täysin normaalisti käyntiin palattuamme Juukasta. Joel oli kuitenkin etukäteen jo varoittanut mua, että loppukesä olisi kiireistä. Blind Channel teki hyvää nousua, mutta tuo ei ollut kertonut minulle vielä, mitä syksyn riennot toisivat tullessaan.

Kiukkuisen näköinen mies oli kahviepisodini aikana kömpinyt ylös sängystä ja tuijotti meitä, mua ja kahvipurkkia varsin murhaavan näköisenä jääkaapin edustalta.

"Katokin, että siivoot noi sit", Joel murahti. Pieni kylmä väre kulki selkäpiitäni pitkin, kun tajusin, ettei tuo vitsaillut.

"Joo, anteeks...", mutisin hiljaa ja pistin kahvinkeittimen päälle. Hinkkasin vielä märällä keittiöpyyhkeelläkin purujen tahriman tason, kääntyen sitten keittiöpöydän ääreen istuneen Joelin puoleen.

"Haluisitsä tehä tänään illalla jotain?", kysyin rauhallisena. Ehkä tuo oli herännyt vain väärällä jalalla ja tarvitsi vähän hellyyttä itseensä, ettei olisi niin kiukkuinen.

"En pysty tänää", Joel tuhahti ja nappasi suuhunsa jonkun kulhoon jääneen suklaapalan.

"Aa, onks teillä pitkä työpäivä?", jatkoin etsien samalla jääkaapista maitoa, jossa olisi vielä päiväystä jäljellä.

"No mitäpä veikkaat", tuo jatkoi, eikä millään kovin ystävällisellä äänensävyllä. Huokaisin hieman liioitellusti, joka tuntui valitettavasti vain ärsyttävän Joelia entisestään.

"Ei sun silti oo pakko olla noin tyly", totesin tyynenrauhallisesti kaataessani maidonjämiä kahvikuppiini.

"Alisa, mä teen sulle tän nyt kerralla selväks", Joel hengitti syvään. Tuon naputteli sormellaan pöydällä lojunutta kynänpäätä kanavoittaaksen hermostuneisuuttansa. Peruutin muutaman askeleen taaksepäin ja tuijotin miestä kysyvänä.

"Mä en jaksa mitään tällast nyt. Tajuatsä paljon mun pitää täl hetkellä ajatella tota bändiä ja sen asioita? Sä vaan häiritset mua olemalla täällä!", Joel sähähti. Tuntui kuin puukko olisi isketty kylkeen, vedetty sitä muutaman kerran ympäri ja repäisty väkivalloin pois. En ollut tehnyt mitään, joka olisi aiheuttanut Joelissa noin kovan tunnereaktion syystä.

"En mä tarkottanu sitä niin...", vakuutin hiljaa tuijottaen varpaisiini. Joel ei kuitenkaan näyttänyt leppyvän, päinvastoin. Mies nousi vihaisen oloisena tuoliltansa ja paiskasi sen pöytää vasten.