Necessary tragedies - Joel Hokka

Yökukkujat

♡ Joel

Aurinko oli ehtinyt levolle muutamaksi tunniksi, mutta pian se taas häikäisi silmiäni. Kello läheni neljää, muttei suinkaan iltapäivällä. Aamu oli vasta alkamassa, valo nousemassa ja oravanpyörässä juoksevat kansalaiset heräämässä uuteen työpäivään. Me ei kuitenkaan oltu niiden joukossa. Enemmänkin niiden, jotka avaa viinipullon keskiyön jälkeen, eikä malta sulkea silmiään. 

Me ei tosiaankaan oltu edes ajateltu nukkumista. Toisen kotoa oli löytynyt avaamaton viinipullo ja tuuletin. Kumpaakaan itse en omistanut juuri tällä hetkellä, joten kotona olisi odottanut helteinen poikamiesboksi ilman juotavaa. Olo oli vapauttava, kun lätkin värikkäitä erikoiskortteja keittiön pöydälle. Silmilleni nousi ilkikurinen katse, kun pääsin huudahtamaan:

"UNO!", nauroin ja edessäni istuva blondi puisteli päätänsä. Tuo oli itse ehdottanut pelaamista pienessä hiprakassa, väittäen olevansa voittamaton. Mutta niin olin väittänyt mäkin, joten kerta toisensa jälkeen olimme tapelleet noiden lasten pelikorttien kanssa jo toista tuntia. 

"Me voitaisiin lopettaa jo", Alisa huokaisi tuskastuneena. Tyttö veti tuoliaan taaksepäin ja nojasi leuallaan pöytään, katsoen minua väsyneenä.

"Eli sä luovutat?", irvailin ja keräsin pöydällä lepäävät kortit pinoon.

"En. Tää ei jää tähän, mut voidaan jatkaa joku toinen kerta", tuo tokaisi ja sulki silmänsä. Aurinko leikitteli tuon kasvoilla ja ulkoa alkoi kuulumaan autojen ääntä. Yö oli ollut harvinaisen hiljainen.

"Nukahatsä siihen?", kysyin huvittuneena ja kohotin kulmiani. Kun vastausta ei heti kuulunut, tönäisin tuota hellästi olkapäästä pöydän yli. Alisa ei reagoinut. Viimeinen viinilasillinen taisi tuoda unenpuutteen aiempia enemmän esille. 

Annoin katseeni vaellella Alisan asunnossa, huolellisesti pedatussa sängyssä ja keittiön korjaamattomassa tiskivuoressa. Suloisesti tuhiseva tyttö ei kuitenkaan näyttänyt enää heräävän, joten nousin varovaisesti ylös ruokapöydän tuolilta. Otin Alisan istumaa tuolia hieman taaemmas, nostaen tytön käsivarsilleni. Sängylle ei pienessä yksiössä ollut kovin montaa askelta enkä viitsinyt pilata petausta, joten laskin tuon hiljaa päiväpeitteen päälle. Nojatuolille oli aseteltu neulottu viltti, jonka levitin vielä tytön päälle. 

Jäin seisomaan keittiötä rajaavan seinän luokse, tarkkaillen ikkunasta näkyvää autotietä. Kotiin olisi matkaa, mutten kehdannut jäädä tännekään. Toinen oli nukahtanut, eikä omistanut pienessä taloudessaan minkäännäköistä sohvaa. Enkä mä ollut varma siitä pikkupususta, joka me oltiin vaihdettu kaupungilla. Se oli johtanut sängyn sijasta pelikorttien pelaamiseen, mutten nähnyt sen olevan huono asia. Mutten myöskään nähnyt sen olevan sellaista, että olisin kehdannut mennä Alisan viereen nukkumaan.

Otin takkini naulakosta ja työnsin puhkikuluneet tennarit jalkoihini. Kieltämättä oli hieman rapea olo, mutta tiesin selviäväni hyvin kotiin kävellen. Hiekka rahisi kenkieni alla, kun askelsin kohti keskustaa. Ajatuksenkulusta ja sen laadukkuusesta pystyi tunnistamaan jo väsymyksen, sillä en pystynyt kunnolla kanavoimaan ajatuksiani. Tuntui edelleen rikolliselta viettää aikaa Alisan kanssa, kun kerta tutustumiseemme oli liittynyt aivoton päähänpistoni sanoa kyllä. Toisesta näkökulmasta ajateltuna en olisi varmaan koskaan itse tajunnut avata suutani, jos olisin kävellyt tytön ohi sinä iltana. 

♡ Kiitos, kun olette lukeneet tätä kirjaa! Hieman lyhyempi luku tähän väliin. Nähdään taas pian!