Necessary tragedies - Joel Hokka

Vainoharhainenko?

♡ Joel

"Siis sä teit mitä?", huudahdin vaaleahiuksiselle bänditoverilleni. Aamukahvini olivat lähellä purskahtaa suustani, kun Joonas vain siemaili tyynesti omaansa. Tommi ja Olli nauroivat, mutta mä olin lähinnä hämmentynyt.

"Oliks se jotenki kiellettyä?", Joonas sanoi sitten rauhallisesti. Tuo loi mulle ilkikurisen virneen ja sipaisi kahvikuppiaan kuin kuningatar konsanaan.

"No ei. Mutta mä yllätyin", totesin tyynenrauhallisesti ja pojat jatkoivat naureskeluaan.

"Oli kuuma", Joonas sanoi sitten ja Olli peitti korvansa. "Älä Porko kerro yksityiskohtia".

"Miten sä edes päädyit sen kanssa mihinkään?", Tommi kysyi ja Joonaksen suu aukesi. Pystyin päättelemään tuon ilmeestä, että tarinassa olisi monta käännekohtaa ja se tulisi olemaan pitkä. Varsinkin Joonaksen kertomana.

"No, mä olin mun parin kaverin kanssa yhillä", Joonas aloitti kunnes keskeytin tuon. "Kaks valhetta jo, eihän sulla edes oo muita kavereita kuin me ja sun yhet ei oo yhet", irvailin ja tunsin Joonaksen lämpimän käden poskellani.

"Ens kerralla lyön kovempaa, jos et pidä tota sun vielä kaunista suutas kiinni", Joonas heitti ja nostin käteni ilmaan antautumisen merkiksi.

"Niin, mä olin siellä yksillä. Ja sitten tää sun kaveriskin oli siellä, sit me muistettiin, että ahaa me oltiin molemmat siellä mökillä. Ja sit me vähän vaan pantiin", Joonas sanoi ja Tommi hörähti niin kovaan nauruun, ettei sitä voinut verrata edes juoksevaan elefanttilaumaan.

"Että vähän panit?", Olli totesi nauraen. Mä pudistelin päätäni.

"Ennenku ihastut ja kerrot sit taas, että rakastat jotakuta niin se Stiinakin sit on aikamoinen pleijeri", selitin ja Joonas pörrötti mun hiuksia.

"Ei sun tarvii Joel musta huolehtia, ei mun sydän mee rikki", Joonas lässytti ja pudistin päätäni uudestaan. "En mä sitä", jatkoin.

Alisan sanojen mukaan Stiinalle riitti karisma, suloiset silmät ja kohteliaisuus. Sitten se oli aivan myyty, mutta mietin tosissani miten se oli Joonakseen retkahtanut. Alisa oli kuitenkin myös lisännyt, että miehet eivät jääneet hänen parhaalle kaverilleen kovin hyvin mieleen ja seuraavana viikonloppuna oli jo uusi mato koukussa.

"No sanoko se mitään?", kysyin sitten ja Tommi jatkoi nauruaan. "Niin Joonas?", se kysyi sitten.

"Urpot", Joonas huokaisi turhautuneena läsähtäen Ollin viereen sohvalle. "Tottakai se nyt puhu. Se...se myös kerto", Joonas sanoi sitten vähän aremmin. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, kulmani kurtistuivat ja äänenvoimakkuuteni ehkä vähän otti volyymia alleen.

"Kerto mitä?", kysyin ehkä turhan agressiivisesti.

"Ei..ei mitään", Joonas sanoi sitten heilauttaen kädellään. Se katsoi mua epäilevästi. "Mä muistan varmaan väärin", mies jatkoi.

"Varmaan", totesin kohauttaen olkiani, vaikka mulla oli vahva aavistus, mistä Joonas oli äsken kertomassa. Rukoilin, että olisin vain vainoharhainen ja yliajattelisin tilannetta. Olihan Stiina vähän niin kuin luvannut, ettei jakelisi asiaa kenellekään. Mutta mitä ilmeisemmin kaksikko oli pyörinyt baarissa vähintäänkin vahvassa hiprakassa, jossa ei kauheasti muutaman viikon takaisia lupauksia muisteltu.

"Moro!", Niko huikkasi keskeyttäen jutustelumme juuri oikeaan aikaan. Mies oli käynyt parturissa, siistinyt hiuksiaan ja ajanut parransänkensä. 

"Onks toi uus paita?", Olli ainoana kiinnitti huomiota Nikon päällä olevaan tummansiniseen pitkähihaiseen. Mies nyökkäsi ylpeänä. 

"Glow up", totesin leikkisästi ja Niko tönäisi mua samoin aattein. "Tekisi joskus hyvää sullekin", se irvaili ja näytti mulle keskisormea takaisin, kun näytin ensin omaani. Niko vaikutti pirteämmältä saaden mut voimaan heti paljon levollisemmin. Kävimme heti soitintemme kimppuun, treenaten tulevan viikonlopun setlistiä.

Vasta kun kello alkoi lähenemään reippaasti yli yhtä yöllä, maltoimme sulkea treeniksen oven takanamme ja lähteä ajamaan kukin omiin koteihimme. Omassani odottaisi enemmän kuin mieluinen yövieras, mutta silti musiikin tekeminen oli ykkösasia. Vaikka olinkin luvannut Alisalle tulevani ihan ihmisten aikoihin kotiin. Ulkona tuoksui vehreys, sateen huuhtelema ruohikko ja Joonaksen sytyttämä tupakka. Niko oli yrittänyt saada ystäväämme luopumaan savukkeista jo monta vuotta, mutta useista lopetusyrityksistä huolimatta kitaristi poltti yhä. Ei se meitä haitannut, mutta Niko oli huolissaan. Hän aina auttoi muita enemmän kuin itseään.

Muistan joskus, kun olimme Nikon kanssa kahdestaan juhlimassa nuorempina. Ei me mitään pappoja oltu kyllä nytkään, mutta silloin taidettiin istua vielä lukion penkillä. Kaveri ei ollut muuttunut mihinkään, sillä tuo oli jo silloin avautunut siitä, miten kuormittavana koki muiden ihmisen pahan olon. Sitten olin kertonut sille siitä ajattelutavasta, jonka olin joskus kuullut omilta vanhemmiltani. Jos ja kun matkustetaan lentokoneessa ja se sattuisi putoamaan, ohjeistetaan laittamaan ensimmäiseksi itselle suojain. Aina ensin itselle, sitten auttaa vasta muita. Se päti kyllä elämään muutenkin henkisesti. Jos itse ei ollut kunnossa, ei ollut paljoa annettavaa kellekään muulle. 

"Huomiseen", Olli huikkasi ja kaikki vastasivat siihen enemmän tai vähemmän väsyneinä. Avasin autoni oven lösähtäen penkille. Piti hetkeksi sulkea silmät, mutta huomatessani pian nukahtavani siihen parkkipaikalle, oli mun käynnistettävä masiina ja lähdettävä kaasu pohjassa kohti kotia, jotten pilaisi Alisan huomista aamuvuoroa ihan tyystin, vaikka mieli tekisikin. Tyttö teki aivan liikaa töitä.

Saapuessani rappuun, käänsin avaimia mahdollisimman hiljaa lukossa. Onneksi asuntoni ovi ei narissut enää niin paljon kuin alkukeväästä, kun koko kerros sai varmasti tiedon siitä, kun tulin kotiin. Kolmeen viikkoon talonmies ei ollut tehnyt asialle mitään, jolloin naapurissani asuva vanha pariskunta oli itse tullut öljyämään oven saranat. Nyt ovesta ei kuitenkaan kuulunut narahdustakaan ja pystyin sulkemaan sen äänettömästi. Ovi loksahti kiinni ja potkaisin kenkäni telineen perälle.

"Haloo?", kuiskasin hiljaa pimeydessä. Alisa makasi sängyssä puhelimen valon häikäistessä kasvoja.

"Moi", Alisa sanoi laskien puhelimen yöpöydälle. "Sulla vähän kesti", tuo totesi, muttei lainkaan vihaisena.

"Joo, hiottiin vähän juttuja", hymähdin riisuen vaatteitani. Alisa oli vaihtanut näköjään petivaatteeni illalla, enkä tiennyt parempaa tunnetta juuri nyt, kuin hypätä puhtaiden lakanoiden väliin. 

"Uskon sen", Alisa naurahti ja sammutti pienen pöytävalon sängyn vierestä. En nähnyt mitään hämärään tottumattomilla silmilläni, mutta tunsin tytön käpertyvän kainalooni ja mumisten tyytyväisenä. Painoin suukon tuon päälaelle vetäen tuon tiukempaan otteeseen. Vaikka päivät olivat pitkiä, niin tämä oli kyllä aina yhtä hyvä tunne. Ja olin enemmän kuin onnellinen, kun sain jakaa sen jonkun toisen kanssa. Vielä alkuvuodesta olin tuijottanut edessäni olevaa, puhtaanvalkoista seinää unettomana ja miettinyt, jos tästä ei tulisikaan mitään. Elämästä, bändistä, ihmissuhteista ja ennenkaikkea musta.

Nyt halusin kovasti uskoa siihen, että niistä kaikista tulisi vielä jotain. Jotain suurta.