Ystävien hullu idea koituu 22-vuotiaan Alisan elämän käännekohdaksi, kun hän tapaa yökerhossa suosikkiyhtyeensä laulajan.
'Usko mua Alisa, tän helvetin kerran. Mäkin oikeesti rakastan sua' mies tokaisi ja kohotti katseensa yökerhon kattorakenteisii...
Takaraivossani vihlaisi, kun kurotuin nostamaan yöpöydälläni välkkyvää puhelinta. Sitä sen enempää katsomatta liutin näytön punaiselle ja työnsin pään takaisin kohti tyynyä. Eilisestä ei ollut sen suurempia muistikuvia ja toivoin, etten olisi hölmöillyt mitään peruuttamatonta. Olisin kuitenkin tässä vaiheessa saanut kuulla jo kunniani, joten ehdin huokasta helpoituksesta.
Päänsärky kuitenkin yltyi, mitä enemmän selasin luuriani. Olin aikeissa hakea särkylääkettä, kunnes huomasin lattialla lepäävät farkut. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä, mutta housujen takataskusta pullotti paksu setelinippu. Tartuin housuihin ja repäisin rahat sängylleni, laskien niitä hämmentyneenä. Mistä ihmeestä jokainen euro oli tullut? En tietääkseni tehnyt mitään bisneksiä baareissa, mutta tuskin kukaan olisi huvikseen tätä taskuuni työntänyt. Siirsin setelinipun yöpöytäni laatikkoon ja kaivoin puhelimestani Nikon numeron.
"Moro, onks paha kankkunen?", kuului naurunsekainen ääni puhelun toisesta päästä. Niko oli kuuleman mukaan lähtenyt kotiin jo alkuillasta. Joonas ei ollut osannut selittää miksi, enkä viitsinyt keskeyttää Ollin uutta romanssia heti alkuunsa huhuilemalla bändikavereiden perään.
"No joo, mutta tiiätkö mitä. Mä olin hakemas Buranaa ja mun farkkujen taskussa lepäs tämmönen", totesin painaen puheluun videotoiminnon. Nikon ilme oli näkemisen arvoinen ja hän oli yhtä yllättynyt, kun meikäläinen viisi minuuttia sitten. "Jumalauta, mitä sä oot myyny eilen?", Niko naurahti ja siemaisi jotakin massiivisen kokoisesta kahvikupistaan. Taustalta kuului puheensorinaa, jonka arvelin kuuluvan miehen tyttöystävälle.
"Mä en rehellisesti sanottuna tiedä, mistä noi rahat on tulleet. Ei kun..ei helvetti", totesin muistini avautuessa. Pian näin mieleeni pinttyneet kuvat pojasta ja tuon punahiuksisesta kaverista, vaaleapiirteisestä naisesta ja sen kanssa vietetystä vehnäoluesta. Alisa. Alisa oli sen tytön nimi. Nikon kysyvä ilme kuitenkin sai minut selittämään oivallustani hieman lisää.
"Tää on aivan järkyttävää, älä tuomitse mua", aloitin ja Nikon kulmat kohosivat pilviin. "Ootsä myyny jotain kamaa?", mies kysyi ja tuhahdin. Toivottavasti Kira, Nikon avovaimo ei kuullut juuri tuota kysymystä.
"En. Mitä sä oletat? Ja kiva kun Kirakin kuulee noi sun kysymykset", sähähdin ja avasin hanan. Vesilasillinen tekisi terää aamusta, vaikka se maistuisikin kuolemalta heti kuivaan suuhun. Niko ei vastannut, joten hän varmasti oletti minun kertovan lisäinformaatiota illasta.
"Mä olin juonut jo aika monta siinä vaiheessa iltaa. Sitten jostain nurkan takaa pomppasi joku äijä, jonka luulin ekaksi alkavan iskeä mua", selitin voidellen samalla jotakin kuivunutta ruisleivän palasta. "Sillä oli joku semmonen kiharatukkanen kaveri ja ne puhui jotain jostain perinnöstä...", ehdin sanoa kunnes Niko kirmaisi jo päälle.
"Perinnöstä? No se perinnön osa on nyt varmaankin sun taskussas. Mutta mistä hyvästä ne sen anto?", Niko jatkoi nauramistaan. "Eikä sun tarvii Kirasta välittää. Se tietää jo millainen huumeparoni sä oot", mies jatkoi ja kuvaruutuun ilmestyi naisen siluetti.
"No. Tää on se mikset saa tuomita mua. Mulla on joku sellanen muistikuva, että se halusi randomilla maksaa mulle, jos esittäisin, että oon kiinnostunut sen jostain kaverista", totesin puoliksi järkyttyneellä äänensävyllä, jossa oli ripaus huumoria seassa.
"Ei juma! Oliko se kuuma se mimmi sitten? Tai oletan, että se oli mimmi", Niko totesi ja kuulin Kiran mutisevan taustalla jotain toruvaa miestään kohtaan. Pyörittelin päätäni ja mietin hetken edellisiltana tapaamani tytön kasvonpiirteitä. Päädyin vaan kohottamaan käsiäni.
"Se oli blondi", murahdin työntäen ruisleivän kulmaa suuhuni. Niko ja Kira sanoivat kuin yhteen ääneen, että sehän olisi mun tyyppiä. Oliko se noin selvää, vaikken oikeasti kiinnittänyt kovinkaan paljon huomiota vastakkaisen sukupuolen hiusväriin? "Mutta se ei tarkoita mitään. En mä tiedä, johtuiko se vaan siitä tilanteesta, mutta ei se sytyttänyt mussa mitään. Tuskin mä olisin muuten mennyt sille juttelemaan".
"No, mikä sen nimi oli? Kai sä sen nyt muistat?", Kira kysyi taustalta kaataen lisää kahvia kuppiinsa. Niko oli keskittynyt jo johonkin muuhun, koska tuota ei paljoa kuvassa näkynyt.
"Öö. Sen nimi oli Alisa. Ja sen perintöpojan nimi oli Julle", myhäilin puistellen käsiäni leivänmuruista. Kira kohotti kulmiaan ja makusteli antamiani nimiä suussaan. Sitten hän vain kohotti olkiaan todeten, ettei hänellä tullut ketään mieleen antamistani tuntomerkeistä. Niko kuitenkin tuli takaisin ja totesi, että nyt pitäisi mennä. Ihmettelin mihin tyypillä oli noin kiire, mutta arvelin, ettei romanttisen aamupalahetken jälkeen enää kauheasti huvittanut puhua krapulasta potevan gigolon kanssa. Okei, vähän yliampuvaa, anteeksi.
Samalla kun sammutin porisevan kahvinkeittimeni, mietin hetken parhaan ystäväni parisuhde-elämää. Kiraa ei oltu löydetty tanssilattialta, vaan tiskin takaa. Muistan ikuisesti muutama vuosi sitten, kun kävimme joka viikonloppu ja harva se arki-iltakin pienessä, jo loppunsa nähneessä kapakassa, jossa sattui vain nyt olemaan Nikon mielestä maailman suloisin baarimikko. Pian Kirasta oli tullut osa meidän kaikkien elämää, kun pelastimme hänet sen kapakan kynsistä. Nykyään nainen ei hengaillut juurikaan studiolla, vaan opiskeli ammattikorkeassa jotakin varhaiskasvatusta. Ihmisläheinen tyttö se oli, siitä ei voinut sanoa vastalausetta. Nikokin oli muuttunut Kiran tapaamisen myötä, muttei ollenkaan huonoon suuntaan. Alkoi kuitenkin pelottaa, kun Niko käyttäytyi välillä niin aikuismaisesti. Kai vaan pelkäsin, että kohta mun on pakko alkaa käyttäytyä samoin ja kantamaan enemmän vastuuta asioistani.
Puhelun loppuessa päätin selata edellisenä yönä saapuneet viestit. Mitään kummoista ei ollut, mutta kahdeksalta oli tullut viesti tuntemattomasta numerosta.
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
Sydän hyppäsi kurkkuun, vaikkei tässä nyt kovin pelottavasta tilanteessa ollutkaan kyse. Olinhan mä raahannut tyttöjä baarista kotiinkin asti, mutten koskaan ottanut siitä euroakaan. Musta tuntui moraalisesti niin pahalta, koska en oikeasti ollut tytöstä kovin kiinnostunut.
"Nyt se tyttö laittoi mulle viestiä", kirjoitin viestiin ja lähetin sen Nikolle.
"No kerro sille, ettet oo kiinnostunut siitä?", Niko vastasi takaisin.
"Mä kutsuin sitä hitto kaunokaiseksi. En. Ja se on muutenkin meidän bändin fani".
"Sä tiedät, etten mä halua että me menetetään ketään joka dikkaa meidän musasta", jatkoin.
"Sä mietit aina ensin meidän bändiä..". "Toisaalta se on joskus ihan kiva. Tsemppii veli", Niko laittoit ja häipyi paikalta. Pyörittelin silmiäni ja päädyin vastaamaan Alisan lähettämään viestiin. En kirjoittanut viestikuplaan mitään kummempia. Toivottelin, että edellisilta oli ollut hyvä ja juomat maistuneet. Tyttö vastasi, että oli päässyt turvallisesti kotiin ja kiitti seurasta.
Juuri nyt en halunnut mitään vakavaa. Olin toistanut samaa monia vuosia, enkä ollut vieläkään valmis asettautumaan aloilleni jonkun kanssa, kun en ollut valmis huolehtimaan edes itsestäni kunnolla. Mutta vielä joku päivä mä haluisin, että mulla olisi jotain samankaltaista kuin Nikolla ja Kiralla. Joku, joka söisi mun kanssa sitä kuivahtanutta ruisleipää ja kuuntelisi, kun kaverit soittelisivat videopuheluja öiden hölmöilystään. Ja itse voisi vain sanoa, ettei onneksi tehnyt mitään tyhmää, kun on tää tyyppi tässä.
Olisipa joskus joku niin sitoutuvainen, että kestäisi mun huonotkin puolet. Ja olisi just se tyyppi. Mä olin luullut elämäni aikana jo pariin otteeseen löytäneeni sellaisen, mutta edelleen join kahvini yksin ja porukat sanoi, että mun pitäisi hankkia joku seuralemmikki.
