Necessary tragedies - Joel Hokka

Joonas

♡  Joel

Croisantin maku vivahteli vielä suussani, kun ajoin Alisaa aamuvuoroansa varten kaupunkiin. Tuo oli yllättänyt mut herättyäni ihan täysin, koska mun nopeasti tyhjentyvään jääkaappiin oli voin ja tabascon lisäksi hyvää aamupalaa. Joku taisi tietää, etten ollut paljoa saanut syötyä eilen. 

"Kiitti kyydistä", Alisa sanoi samanlaisella hempeällä äänellään kuin silloin, kun tajusin olevani ihastunut tuohon. Aika hunajaista, mutta tätä se oli. 

"Ei mitää, yritä pitää kiva työpäivä", vastasin ja tuo painoi kevyen suukon huulilleni ennen kuin nousi autosta. Oven paukahtaessa kiinni suuntasin takaisin asuntoalueille hakemaan Joonasta, jonka olin luvannut ottaa kyytiini päivän hommiin. Joskus tunsin itseni muusikon lisäksi taksikuskiksi, mutta kaikki kyllä aina korvasivat sen jotenkin. Ehkä me voitaisiin hakea jotain roskaruokaa ja voisin pyytää sen Porkon piikkiin.

Kiivaasti kävelevä Joonas näkyi jo taustapeilissä sen jälkeen, kun olin laittanut kuusi raivoviestiä siitä, että tuo oli taas aivan todella myöhässä. Vihasin odottamista, varsinkin aamuisin. Ovi kuitenkin aukesi samalla sekunnilla, kun meinasin laittaa auton jo uudestaan käyntiin.

"Mitä meidän gigolo?", Joonas totesi ensimmäiseksi, kun astui autoon sisään. Mun koko sielu olisi halunnut kuolla siihen paikkaan, valua pois siitä kuskin penkiltä kadulle rakennettuun viemärikaivoon. Pudistin päätäni ja katsoin tuota kuin syntistä.

"Ei saatana", murahdin ja Joonas nauroi. "Mä en vaan tajua", se sitten jatkoi nauraen. 

"Sekö oli se sun eilinen sössöttäminen", sanoin vaihtaen kaistaa. Piti ajaa nopeasti treenikselle, jotta keskustelu jäisi mahdollisimman lyhyehköksi. 

"Noku se Stiina kerto sen mulle siellä baarissa, olin ihan sillee mitä hittoa?", tuo jatkoi. "Mut aika hyvä sit porukoilleski kertoo, että joku tuntematon makso sulle siitä". "Ootteko jo Alisan kaa miettiny, minkä taustastoorin keksitte tälle? Eihän noin voi vaa sanoo", Joonas nauroi.

"Ei Alisa tiiä. Eikä se missään nimessä saa tietää", vastasin hiljaa ja Joonaksen silmät pullahtivat ulos.

"Ei tiiä?", Joonas kysyi ja tapitti mua.

"Ei. Eikä edelleenkään saa", toistin päättäväisesti ja katsoin suoraan eteenpäin. Kaasupoljin painui alaspäin tahtomattani, ahdisti.

"Aika paha kyl", Joonas totesi sitten ja myötäilin tota vain. Että aijaa? Jos nyt saisin päättää olisinko tehnyt vai en, niin en. 

"On. Enkä mä haluu, että se nyt luulee musta mitään sellaista. Mä oikeest tykkään siitä", huokaisin ja Joonas vain nyökkäili sanoilleni.

"Kyl mä uskon. Mut ihan vaan et sä et taaskaan mokaa kaikkea mihin sä kosket, niin sinuna kertoisin sille", tuo päästi sitten suustaan. Tiesin kyllä, että olin aikamoinen parisuhdesotku, kun johonkin ryhdyin. Mutta se tuntui silti vähän loukkaavalta kuulla, vaikka allekirjoitin jokaisen lauseen.

"En mä vaan voi..", myönsin sitten. Olin pyöritellyt monia eri skenaarioita mitä voisi tapahtua jos kertoisin, millä tavalla kertoisin, mitä tapahtuisi jos Alisa saisi tietää jotakin muuta kautta. Jos en ollut antanut anteeksi vielä itsellenikään, miten Alisakaan voisi antaa mulle?

Jos nyt mietitään tarkkaan, niin sehän oli ihan vitun paskamainen teko. Olin viettänyt koko kesän Alisan kanssa, tuo oli tutustunut jo moniin omiin ystäviini ja toisinpäin. Tyttö oli nähnyt jo palan pimeästä puolestani, työnarkomaanisuudestani, keskittymishäiriöstäni ja kamalista sanoistani, joita päästin stressihöyryissäni. Itse olin nähnyt Alisan sumennetun kuoren alle, murheiden puoleen jotka hän hukutti työnteolla. Kuullut tuon parhaalta ystävältä, kuinka koko blondin elämä oli muuttunut parempaan suuntaan tavatessamme. Ja siihen oli uskominen.

Mä en voinut antaa yhden kamalan kännitekoni pilata tätä kaikkea. Sitä miten mä olisin halunnut jo muuttaa samaan osoitteeseenkin ton tyypin kanssa, koska mä nautin sen seurasta niin paljon. Joskus olin sanonut pojille, että tää musahomma vei multa mahdollisuuden kunnolliseen rakkauteen, ja se oli mun ihan oma valinta. Rakastin musiikkia enemmän kuin mitään muuta, mutta olin kokenut tänä kesänä jonkinlaisen valaistumisen siitä, että jopa munkaltaisella idiootilla olisi oikeasti tahtoa ryhtyä myös säänkestävään suhteeseen. Eikä suhteeseen satojen yhden illan juttujen parissa.

Paitsi, että se ei ollut edes yksi tyhmä känniteko. Se oli toinen, kolmas ja neljäs. En mä niistä kaikista ollut edes kertonut kenellekään. Mun oli pakko lopettaa koko touhu silloin, kun huomasin omien tunteitteni tarttuvan mukaan tähän kieroituneeseen peliin. Mutta mä tiesin silloin ja mä tiesin nyt, että mä olin ollut yksi hirviö sen alkuaikoina. Jos Alisa saisi nyt tietää, olisin tuon silmissä varmasti rahanahne kusipää. Tunteitani olisi ehkä vaikea uskoa niiden summien jälkeen, mitä olin saanut. 

"Joel?", Joonas sanoi keskeyttäen ajatukseni. "JOEL!", tuo huudahti pian. Ehdin katsoa vain oikealle puolelleni risteyksessä, josta tuli auto. Painoin kaasun niin pohjaan kuin saan, jolloin musta menopelini kerkesi hinautumaan muutaman metrin eteenpäin pelastaen meidät yhteentörmäykseltä. Sydämeni hakkasi ja niin hakkasi kyllä Joonaksenkin.

"Joel mitä vittua", tuo sähähti kääntyen puoleeni. Kyyneleet tulvivat pitkin silmäkulmiani, en tajunnut miksi.

"Mikä sulla on?", Joonas sitten sanoi viha ja huoli täynnä ääntänsä. Mä en halunnut itkeä, tuntui vitun heikolta.

"Ei mikään.. säikähdin vaan", huokaisin sitten kääntäen auton takaisin kadulle ja lähtien ajamaan vielä kahta viimeistä kilometriä treenikselle. Joonas oli hämmentynyt, huolestunut ja katsoi mua oudosti.

"Kai sä tiiät et jos sul on joku, niin sä voit kertoo mulle", tuo sanoi vakavammin. Nyökkäsin vain. 

"Ei mulla oo mikään", valehtelin sitten.