Roihu

Luku 17: Auki (Olga)

Kesä tekee tuloaan ja alamme vihdoin lähestyä pistettä, jossa kaikki alkaa olla kasassa. Viktor on huolestuttavan vähän hermoissaan, enkä tiedä johtuuko se kaikesta tapahtuneesta vai siitä, että hän luottaa kaiken menevän täydellisesti. Viktor ei koskaan luota kaikkeen, hän on pahin hermoilija, jonka tunnen.

Olemme käyneet kaikki esitykset läpi ja istumme kaikki kolme naista lavan reunalla. Liv on kuullut ensimmäistä kertaa Evangelinen laulavan kunnolla, ja hänen silmänsä ovat kyynelissä aivan kuten lähes kaikkien, jotka kuulevat Evangelinen laulua ensi kertaa. Viktor ei suotta pidä tyttöä päätähtenään ja aarteenaan.

Liv ja Evangeline ovat alkaneet tulla hyvin juttuun keskenään. Evangeline oli jo alussa innoissaan vain muutaman vuoden itseään nuoremmasta naisesta, mutta nyt heillä tuntuu olevan aivan omanlaisensa keskustelukulttuuri. He nyökkäilevät siihen malliin, että ovat viettäneet useita öitä toistensa teltoissa kikattaen ja keskustellen mistä ikinä heidän ikäisensä nuoret naiset keskustelevatkaan.

Samassa näen sen jälleen; väistämättömän etäisyyden minun ja Livin välillä. Katselen Evangelinea, joka keskustelee Livin kanssa esiintymisestä ja Livin tanssivuosista, ja ymmärrän, että olen suhtautunut Evangelineen kuten tyttäreen suhtaudutaan. En kenties suostu enää koskaan olemaan kenellekään äiti, mutta minä ja Viktor olemme huolehtineet Evangelinen kasvatuksesta. En ole koskaan ajatellut, että Evangeline voisi olla joku, jota koskettaa ja suudella, vaikka näenkin hänet tasavertaisena aikuisena.

Ja Liv. Liv on nuorempi kuin Evangeline. Miksi en saa itseäni ajattelemaan hänestä samalla tavalla? Mikä minussa on mennyt syntymässä pilalle, kun ajattelen näin? Hän istuu hiukset sidottuna kahdelle nutturalle ja kasvot leveässä hymyssä. Hän voisi teoriassa olla tyttäreni, ja silti minä ajattelen, miltä tuntuisi koskettaa hänen ihoaan ilman, että se polttaisi minut elävältä. En usko, että se on mahdollista.

"Olga, mitä mieltä sinä olet?" Evangelinen kirkas ääni keskeyttää ajatukseni. Huomaan jääneeni tuijottamaan Livin paljaita olkapaita. Värähdän. En voi jatkaa näin.

"Anteeksi, en tainnut kuulla."

"Olisitko sinä valmis kokeilemaan onneamme Aasiassa?"

"Sirkuksen kanssa?"

"Niin. Viktorhan on haaveillut siitä jo hyvän aikaa."

"Jaa-a, minä suhtaudun siihen edelleen hivenen epäillen. Meidän tulisi uudistaa konseptiamme aika lailla, – mikä olisi tietysti tervetullutta haastetta – mutta ongelmaksi saattaisi tulla matkustaminen ja oleskeluluvat."

"On Viktor hoitanut sellaista ennenkin."

"Toki, mutta se olisi ihan uuden tason haaste meidän porukallemme. En silti sano ei. Sitä kannattaa ehdottomasti harkita, jos tämä kausi menee hyvin."

Evangeline näyttää hetken mietteliäältä. Liv katsoo suoraan minuun. Joka kerta, kun hänen huomionsa on täysin minuun kiinnittynyt, minun on vaikea hengittää.

"Minä uskon, että se olisi juuri se potku, jota kaipaisimme", Evangeline sanoo. "Nyt, kun meillä on Livkin joukossamme, alamme olla siinä pisteessä, jossa pitääkin."

Evangeline taputtaa Liviä kevyesti olalle. Hän tekee sen niin vaivatta, että sisintäni pistelee.

"Teen kaikkeni, että onnistumme", Liv hymyilee. "Olga. Muuten."

Hätkähdän.

"Niin?"

"Uskotko, että Viktor antaisi minun joskus tanssia esiintymisissämme?"

"Minä haluan, että sinä saat joskus tanssinumeron. Se olisi täydellistä."

Liv kikattaa.